Apu

Suomen kartanot 1/8: Louhisaaren kartano oli Mannerheimin synnyinkoti

Suomen kartanot 1/8: Louhisaaren kartano oli Mannerheimin synnyinkoti

Marsalkka C. G. E.Mannerheimin (1867–1951) syntymäkodissa, Fleming-suvun vuonna 1655 rakennuttamassa kartanossa voit elää hetken suomalaisen suurmiehen varakasta lapsuutta.
Teksti Hannu Koskela
Kuvat Timo Pyykkö
Mainos

Vihreä niitty on keltaisenaan loppukevään voikukista. Muuttolintujen asettuessa pesäpuuhiin ilman täyttää sirkeä viserrys.

Askaisten Louhisaaressa, noin 30 kilometrin päässä Suomen Turusta, voit palata lähes 150 vuoden taakse, vuoteen 1870.

Kuvittele aikamatka rauhalliseen maalaismaisemaan, näköetäisyydelle tiilestä muuratusta, rapatusta ja valkoiseksi kalkitusta kartanosta. Näet, kuinka lähes kolmivuotias pikku Gustaf Mannerheim kirmaa kedolla karkuun lastenhoitajaltaan. Takaa-ajaja huutaa pysähtymiskäskyjään todennäköisesti ranskaksi, mutta mahdollisesti myös suomeksi. Sitä poika ei ymmärrä, tai ei halua ymmärtää, ja hän vastaa sanan tai pari ruotsiksi: ”Jag vill inte – Minä en tahdo!”.

Gustaf on kolmas Carl Robert Mannerheimin ja Hedvig Charlotta Helena von Julinin perheen lapsista. Myöhemmin jälkikasvua syntyy vielä neljän pienokaisen verran, ja lapsikatras kasvaa kunnioitettavaan seitsemään pienokaiseen.

Ruotsista Suomeen 1700-luvun lopulla muuttanut aatelissuku on vauras. Vuonna 1795 sillä oikeasti on varaa. Niinpä tulevan Suomen marsalkan, tasavallan presidentin ja kaikkien aikojen suosituimman suomalaisen C.G.E.Mannerheimin isoisän isän lompakko kestää vuonna 1795 Louhisaaren kartanon oston kaikkine tiluksineen.

Kun olot vakiintuvat tilalla, palvelusväkeä on noin kolmekymmentä. Elämä hymyilee. Suomi kuuluu tiiviisti Ruotsin kuningaskuntaan – tosin sen takamaana. Lännessä Askaisissa, meren äärellä, ei ole syytä stresssata itäisestä vihollisesta. Venäjä on kaukana.

Kartanon portaat johtavat toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Alempi on sisustettu Mannerheimien aikaan ja ylempi Flemingien tyyliin.

Vielä 1880-luvulla Louhisaaren rannasta oli suora meriyhteys Tukholmaan

Vuonna 1870 Gustafissa kytee pojankoltiaisen into. Se vetää nuorta aatelisvesaa oman merikylpylän rantaan, viileään veteen kastelemaan varpaitaan.

Lastenhoitaja juoksee perässä, tai ei juokse, sillä kartanonherran pojan täytyy saada toteuttaa omaa tahtoaan omilla mailllaan. No, hän on kolmen, mutta silti...

Mannerheimien merikylpylässä ei ollut saunaa vaan ammeet, joihin palvelusväki kantoi padassa lämmittämäänsä vettä. Isäntäväelle ylellistä elämää.

Vielä 1880-luvulla Louhisaaren rannasta oli suora meriyhteys Tukholmaan, ja Gustaf-poika saattoi uittaa varpaansa merikylpylän vieressä. Maisema on kuitenkin muuttunut Mannerheimin päivistä. Kun nyt kävelet komealle puiselle kylpylätalolle, huomaat sen sijaitsevan kuivalla maalla. Vesi on karannut 1800-luvun lopun rannasta satojen metrien päähän.

Taivas on silti sininen ja harvat pilvet valkoisia nyt, kuten todennäköisesti myös 148 vuotta sitten toukokuun lopulla.

Silloin taivaan värejä toistavasta sinivalkolipusta ei vielä ollut tietoa, kuten ei ollut itsenäisestä Suomestakaan, mutta niiden puolesta Gustaf-poika tuli 1900-luvulla suomalaisine sotajoukkoineen taistelemaan.

Kaakelissa on Louhisaaren kartanon ensimmäisen omistajan ja rakennuttajasuvun Flemingien vaakuna. Flemingit aateloitiin 1600-luvulla, ja suku hallitsi kuningatar Kristiinalta läänityksinä saamaansa Louhisaarta vuoteen 1791 asti. Nykyinen linnamainen kartanorakennus valmistui vuonna 1655.

Täällä voi miettiä Suomen historiaa

Järkäle, mutta silti siro kartano on komea katsottava myös meren puolelta. Kartanon eteläisellä nurmella on hyvä hetki miettiä Suomen historian suurta faktaa: täältä hän lähti.

Nimittäin tuleva suurmies, jonka vaiheet ainakin aluksi olivat karikkoiset: koulunkäyntiä Helsingissä, paluu kotiin, lähtö Haminaan kadettikouluun, josta potkut, ja ohjautuminen tsaarin Venäjälle, jossa lopulta vierähtää 30 vuotta.

Venäjällä olot hyrskyn myrskyn panneen bolše­vikkivallankumouksen alta Mannerheim palasi lopulta synnyinmaahan johtamaan vuonna 1918 valkoiset sisällissodan voittoon. Jatkoa seurasi vuosina 1939–40 talvisodassa ja 1941–44 jatkosodassa Neuvostoliittoa vastaan, kun hän armeijamme ylipäällikkönä varmisti Suomen itsenäisyyden.

Isoja ansioita, joista 1870-luvulla lapsuuden Askaisten rauhassa ei voinut edes kuvitella.

Venäläiset ryöstivät irtaimiston

Louhisaaressa myöhemmän marsalkka Gustaf Mannerheimin elämä on yhä läsnä.

Läsnä on myös tragedia. Isä jättää perheensä ja vaimonsa puille paljaille karaten itse nuoren aatelisneidon kanssa Pariisiin. Sitä seuraa äidin varhainen kuolema, ja mieheksi varttuvan Gustafin elämänikäinen epävarmuuden tunne. Niin historiantutkijat selittävät.

Kartanon kerroksiin pääset oppaan kanssa. Mannerheimien ohella toinen mahtisuku Askaisten Louhisaaren omistajana ja asujana oli Flemingit.

Päärakennuksen vuonna 1655 rakennutti Herman Klaunpoika Fleming, joka oli Ruotsin kuninkaan Kaarle X Kustaan suosiossa.

Flemingit eivät enää 1700-luvulla juuri viihtyneet Louhisaaressa, vaan tulivat sinne lähinnä kesällä. Talvella huoneissa oli kylmä, ja suku omisti muitakin kartanoita sekä hirsirakenteisia taloja, joissa ei tarvinnut tutista viluissaan.

Venäläiset ahdistelivat säännöllisesti Suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikaan ja vihollisjoukot lopulta miehittivät Suomen aluetta isoksivihaksi kutsuttuna ajanjaksona vuosina 1713–21.

Niinä raskaina vuosina myös Louhisaaren kartano sai osansa; venäläiset ryöstivät irtaimiston, mutta eivät onnistuneet tuhoamaan tiilikartanoa polttamalla.

Vuonna 1791 Flemingien rahat olivat huvenneet siinä määrin, että heidän oli luovuttava Louhisaaresta.

Pienen, nelivuotisen välivaiheen jälkeen Mannerheimit toivat muuttokuormansa tiluksille.

Mannerheimin suvun kirjastossa on teoksia muiden muassa ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Vain kaksi kirjoista on suomenkielisiä.

Omenapuut periytyvät 1800-luvulta

Nyt Louhisaaren kolmas kerros on sisustettu Flemingien ajan mukaisesti.

Pirunkammarissa vaanii sielunvihollista muistuttava satyyrihahmo. Kattomaalaukset, kuva barokkipuutarhasta sekä suvun vaakuna – siinä on 11 pampulaa aateluuden merkiksi – ovat aitoja ja säilyneet 1600-luvulta asti.

Se oli aikaa, kun Ruotsin kuningatar Kristiina jakoi läänityksiä aatelistolle ja samalla köyhdytti valtiota. 1500-luvulla edeltäjänsä Kustaa Vaasa oli toiminut päinvastoin. Hän uudelleensijoitti sekä rikkaiden että katolisen kirkon runsaan omaisuuden valtion rahapulasta kirkuvaan kassakirstuun.

Nyt toinen kerros museoidussa Louhisaaressa on sisisustukseltaan Mannerheimien kerros. Mannerheimien aikana (1795–1903) ylin eli kolmas kerros oli juhlakerros, toinen pyhitettiin perheen asumiseen ja alin palvelusväen temmellyskentäksi. Silloin myös keittiö sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa.

Tuon kaiken saavat nähdä Louhisaaressa kesäisin vierailevat noin 19 000 turistia. Rakennuksen ohessa on kalmilainen puutarha, jossa voit tutustua 1700-luvun hyöty- ja koristekasveihin tai katsastaa Mannerheimin omenapuut. Ne periytyvät 1800-luvun lo­pulta.

Herrain kamarissa

Kartanon sisällä voit piipahtaa Herrain kamarissa.

Massiivisen liinavaatekaapin ovet pidettiin Mannerheimin aikaan avoinna ja tekstiilit näkyvillä. Se oli keino näyttää vauraus, ja niin haluttiin tehdä.

Ranskan Aurinkokuninkaalta lainattiin tapa varustaa sänky katolla, neljän tolpan varassa seisovalla katteella. Ja suomalaisiin pakkastalviin varauduttiin sijoittamalla sängyn alle lämmitin, joka täytettiin kuumilla hiilillä.

Louhisaaren kartanon kohutuin ja katsotuin huonekalu on sinisävyisessä huoneessa jykevänä seisova sänky. Siinä C.G.E.Mannerheim eli pikku-Gustaf parkaisi maailmalle ensimmäisen kerran 4. kesäkuuta 1867.

Paikka on pyhä monelle suomalaiselle. Varttuneemmat Louhisaaren-vierailijat käyvät samalla reissulla läheisessä Ritaripuistossa, joka on pystytetty jatkosodassa palkittujen Mannerheim-ristin ritarien kunniaksi. Isänmaallisuus ja maanpuolustustahto elävät.

Jännittävää on seisahtaa hetkinen paikalla, jossa tuleva suurmies syntyi. Perimätiedon mukaan tämä tässä edessäsi on nimenomaan se sänky.

Vieressä on nähtävillä Sofie-sisaren huone. Kerroksen tiloihin valo tulee pehmeänä, ystävällisenä.

Kolmannen kerroksen juhlasalin kattomaalaukset ovat säilyneet Flemingien ajalta, 1600-luvulta. Kartanon sisätiloihin pääsee tutustumaan vain opastetuilla kierroksilla. Syys–lokakuun viikonloppujen hämärtyvinä iltoina kartanolinnassa voi tutista erityisillä kummituskierroksilla.

Päivällisellä istuttiin pitkään

Ruokailuhuoneen pitkä pöytä on katettu runsain astioin. Mannerheimin suvussa oli tapana istua ruokailemassa pitkään, jopa kolme tuntia kerrallaan, ja silloin keskusteltiin kaikki tärkeät asiat.

Kun Gustaf Mannerheim oli päämajan ylipäällikkö vuosina 1939–1944, hän noudatti lapsuudessaan oppimaansa tapaa ja järjesti pitkäkestoisia päivällisiä myös siviilikodissaan sekä tasavallan presidenttinä (1944–46) että vielä eläkeläisenä 1940-luvun lopulla.

Louhisaaressa syötiin paljon kalaa, perunaa, oman maan tuotteita. Mustaviinimarjajuoma oli suvun erikoisuus, ja sen reseptillä valmistettua mehua saa nyt Louhisaaren kartanon kahvila-ravintolasta, päärakennuksen pysäköintipaikan läheisyydestä.

Oma kummitus

Louhisaaren Säilynyt kirjasto on Mannerheimin ajalta. Kirjoja on ranskan, ruotsin, saksan ja englannin kielellä. Vain kaksi kirjaa on suomenkielisiä – toinen on saksa–suomi-sanakirja, toinen maatalouteen liittyvä oppikirja.

Jo Flemingin aikaan taloon asennettiin sisäpuhelin, jonka idean laivastossa palvellut Herman Fleming toi meriltä.

Louhisaaren toisesta kerroksesta saattoi putkea pitkin huutaa alakerran keittiöön tilauksen kuten aikanaan aluksilla kapteenin tasolta miehistölle.

Puhelin ei Louhisaaressakaan koskaan reistaillut akkujen loppumisen vuoksi, koska reikä seinässä toimi aina, ja toimii yhä. Kokeile vaikka!

Ja koska ollaan kivirakennuksessa, täälläkin on oma kummituksensa.

Kerrotaan, että Louhisaaren viimeinen Fleming sulki vaimonsa kaappiin ja unohti hänet sinne. Nyt nainen toisinaan ilmestyy seinien läpi yllättämään kulkijoita. Nykyisin siis on sekä pidettävä varansa että kännykkäkameransa laukaisuvalmiina. Koskaan ei tiedä, mistä kartanonrouva Flemingin pää ilmestyy eteen...

Perimätiedon mukaan C.G.E.Mannerheim parkaisi ensimmäisen kerran tässä sängyssä Askaisten Louhisaaren kartanon toisessa kerroksessa 4.6.1867.

Louhisaari oli vielä 1930-luvulla suurmaatila

Kuten Flemingit aikanaan, myös Mannerheimit joutuivat luopumaan Louhisaaresta, kun varat loppuivat. Gustaf Mannerheimin isä Carl Robert hävitti rahansa uhkapeleihin ja myi kartanon ja maat sisarelleen Vilhelminalle ennen pakenemistaan Pariisiin. Vilhelmina puolestaan myi ne vuonna 1903 talousneuvos Oskar Hannukselle.

Louhisaari oli vielä 1930-luvulla suurmaatila, jossa peltopinta-alaa oli 300 hehtaaria.

Kartanon piha-alueella on nyt museoaikana nähtävissä valokuva, jossa talousneuvos Oskar Hannus poseeraa vaimonsa Naimi Hannuksen ja heidän Inkeri-tyttärensä kanssa. Inkeri Hannus, myöhemmin Hovinen oli Louhisaaren viimeinen siviiliomistaja, ennen kuin historiallinen kartano vuonna 1961 siirtyi valtion hallintaan. Se on nyt siis Museoviraston hallinnoima kotimuseo.

Kuuluisa muurari

Hieno tapa poistua Louhisaaresta on astua rauhallisesti alas pääoven hiekkakiviportaita ja miettiä historian ja ajan kulkua.

Portaat nimittäin on veistetty vuonna 1655.

Ja kun katsot ennen ulosmenoasi aulahallin holveja, ne muistuttavat saksalaissyntyisen, Ruotsissa vuodesta 1634 aina kuolemaansa asti toimineen Hans Fersterin muuraamia holveja.

Samainen Ferster oli muuramassa Tukholman Pyhän Jaakobin kirkon holveja, ja hän johti alkuaan ristinmuotoisen kirkon muutostyötä pitkäkirkoksi.

Senkin siis muinaisella 1600-luvulla, jolloin valmistui myös Louhisaaren kartanon päärakennus.

Se, jossa Sinä juuri vierailit.

Julkaistu: 19.6.2018