Lalli ei tappanutkaan piispa Henrikiä Köyliönjärven jäällä – Kirja paljastaa totuuden satoja vuosia vanhasta tarinasta
Historia
Lalli ei tappanutkaan piispa Henrikiä Köyliönjärven jäällä – Kirja paljastaa totuuden satoja vuosia vanhasta tarinasta
Suomen historian kuuluisammasta murhasta olisi 20. tammikuuta kulunut tismalleen 867 vuotta, paitsi ettei ole. Murhamies Lallia ei ollut olemassa, mutta legenda hänen kirveestään on tunnetuimpia suomalaisia tarinoita.
1Kommenttia
Julkaistu 20.1.2023
Apu

Tunnet tarinan, suomalaisista suomalaisimman. Ulkomainen piispa suututtaa paikallisen talonpojan. Seuraa takaa-ajo viimaisella järvenjäällä, ja lopuksi kirves kohoaa talvitaivasta vasten ja putoaa alas.

Piispa Henrikin kuolema talonpoika Lallin käsissä Köyliönjärven jäällä on maamme tunnetuimpia ja vanhimpia legendoja. Perimätiedon mukaan siitä tulee perjantaina 20. tammikuuta kuluneeksi tismalleen 867 vuotta. Siitä alkoi Suomen historia.

Tämä ei pidä paikkaansa, arvioi keskiaikaan erikoistunut kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä tuoreessa kirjassaan Lalli – Kansallismurhaajan muotokuva.

"Tutkijana en itse usko tuntemamme Lallin historiallisuuteen", Heikkilä kirjoittaa.

Silti Lalli on olennainen osa Suomen historiaa, ja suurin osa suomalaisista pitää häntä aitona historiallisena henkilönä.

Kuvaukset surmasta tulivat satoja vuosia myöhemmin

Suuri ongelma kertomuksessa piispansurmasta on se, että kuvaukset siitä ovat syntyneet hurjasti itse väitettyä tapahtumaa myöhemmin.

Vanhin Henrikin surmasta kertova kirjallinen lähde on latinankielinen Pyhän Henrikin legenda. Se on laadittu Turun piispan tilauksesta katolisen kirkolliseen käyttöön 1200-luvun lopulla.

Lalli, järvenjää ja kirves puuttuvat tästä tarinasta. Legendassa kerrotaan vain, että Henrik ”halusi ojentaa kirkkokurilla” erästä murhamiestä, joka tästä suuttuneena tappoi Henrikin.

Ensimmäinen, varsin epämääräinen kuvaus Henrikin surmasta on laadittu yli 150 vuotta oletetun tapahtuman jälkeen. Eikä Lallista ole tietoakaan!

Missale Aboensis -messukirjan kuvitusta. Keskellä piispa Henrik, jaloissaan murhaajansa. Kirja oli ensimmäinen Suomea varten painettu teos. Sen painatti Turun piispa Konrad Bitz Lyypekissä 1400-luvun lopussa.

Surmaajan kuvaa piirtää toinen Köyliönjärven veriteosta kertova lähde, kansanomainen Piispa Henrikin surmavirsi. Tästä tunnetaan useampia eri versioita. Niissä murhaaja saa nimekseen Lalli. Myös Lallin puoliso nimetään Kertuksi.

Surmavirsi alkaa toiselta puolen lahtea, nykyisen Ruotsin alueelta, jossa tutustutaan kuningas Erikiin ja ulkomailta saapuneeseen Henrikiin. Henrik ehdottaa kuninkaalle ristiretkeä nykyisen Länsi-Suomen pakanallisille maille.

Sen enempää ristiretkestä ei kerrotakaan, vaan surmavirsi siirtyy suoraan Henrikin viimeisen matkan kuvaamiseen.

Henrik saapuu Lallin talolle ja pyytää ruokaa ja juomaa. Lalli ei ole kotosalla, mutta Kerttu-vaimo kieltäytyy kestityksen tarjoamisesta. Henrik seurueineen ottaa sapuskat siitä huolimatta, jättää kuitenkin maksun.

Kun Lalli palaa, Kerttu valehtelee piispan jättäneen kestityksen maksamatta. Raivostunut Lalli ajaa piispaa takaa. Kun Henrik ymmärtää reessään kuoleman lähestyvän, hän neuvoo ajuria piiloutumaan, mutta ehtii neuvoa tälle, että Henrikin luut on surman jälkeen kerättävä, ja niiden päälle kirkko rakennettava.

Oliko Lalli vain lalli?

”Piispa Henrikin surmavirren asiasisältö ei ole laajimmassakaan muodossa häävi, ja sen tarkka sisältö huojuu toisinnosta toiseen”, arvioi Heikkilä kirjassaan tylysti.

Ei myöskään tiedetä, miten vanhan surmavirsi on. Suomen alueella elettiin keskiajalla enimmäkseen puhutussa kulttuurissa. Luku- ja kirjoitustaito oli harvinaista. Surmavirren vanhin tunnetuin kirjallinen versio on merkitty muistiin vasta 1600-luvun lopulla, yli puoli vuosituhatta oletetun surmatyön jälkeen.

Heikkilän mukaan voi kuitenkin olettaa, että kyseessä on keskiaikainen teos. Isonkyrön kirkon keskiaikaisesta, sittemmin kadonneesta alttarikaapista on esimerkiksi säilynyt meidän päiviimme 1600-luvulla tehty piirros. Siinä on yksityiskohtia, jotka selviävät surmavirrestä.

Elias Brennerin piirros Isokyrön kirkon keskiaikaisesta maalauksesta. Tässä versiossa Lallilla on mukanaan pari kätyriä. Alemmassa kuvassa nähdään, miten Lallin päänahka on jäänyt kiinni piispalta anastettuun punaiseen hattuun.

Mutta tästäkään ei voi varmasti vielä päätellä, että murhaajaa on kutsuttu jo keskiajalla Lalliksi.

Ensimmäinen varma kirjallinen Lalli-maininta on vasta 1600-luvulta, Heikkilä kirjoittaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tuossa vaiheessa Lallin henkilöys oli jo vakiintunut, kun ajan kirjoittajat eivät sitä kummemmin selittele.

Heikkilä tosin aprikoi, onko Lalli alun perin edes nimi.

”Kenties kansan suuhun vakiintui tapa mollata pahaa murhamiestä pilkkanimellä?”

Lalli tarkoittaa vanhassa suomessa juoppolallia tai renttua.

Surmapaikka – Köyliönjärvi – näyttää vakiintuneen murhatarinaan aikaisin. Keskiajalla kertomuksessa oleellista oli Henrikin marttyyrikuolema. Siksi ihmisillä oli tarve hahmottaa surmapaikka, jotta Henrikiä voisi käydä muistamassa, pyhiinvaeltaa paikoille, joilla pyhä mies oli aikanaan kulkenut.

Se, että piispa lyötiin hengiltä Köyliönjärven jäällä, on Heikkilän mukaan vuosisataista vahvaa perinnetietoa. Mutta toisaalta Henrikin kunniaksi sepitetty liturgia kertoi, että pyhimyksestä vuotanut veri sai lähteen puhkeamaan surmapaikalle.

”Vaikka kyse oli ihmeestä, järven jäältä puhjennut lähde oli sentään liian omituinen ajatus”, Heikkilä kirjoittaa.

Niinpä Köyliönjärven pohjoisin saari, Kirkkokari, valikoitui paikaksi, jossa Henrik menetti henkensä. Hartaat pyhiinvaeltajat alkoivat käydä siellä jo 1300-luvulla.

Lallista tuli sankari

Piispa Henrik ja Lalli -myytti on kinostunut vuosisatojen mittaan. Historiallisesti takana voi olla totuudentynkää tai sitten ei. Ehkäpä tunnettu kirkonmies on kiertänyt Suomen alueella 1100-luvulla, ja ehkä hänet tai joku toinen kirkon edustaja on tapettu.

Varmuutta asiasta tuskin on mahdollista saada.

Ruotsin kuningas Erikin ristiretkikin, siis se, johon Henrikin Suomen-kiertue liittyy, on nykykäsityksen mukaan enemmän tai vähemmän sepitettä. Kristinusko ei luultavasti saapunut Suomeen suurten sotajoukkojen mukana vaan huomattavasti rauhallisemmin.

Suomen alueella eleli 1100-luvulla hajallaan ehkä kymmeniä tuhansia ihmisiä. Sellaisesta porukasta ei koota suurta armeijaa ristiritareita vastaan. Ryöstöretkiä kyllä tehtiin Pohjanlahden molemmin puolin.

1800-luvun lopulla, kansallisen heräämisen aikana, asia nähtiin toisin. Siinä palapelissä Lallista tuli tärkeä osa. Tuohon saakka Lalli oli ollut vain murhatarinan roisto, Henrikin hyvyyttä korostava surkimus, joka sortui murhatyönsä aiheuttamiin tunnontuskiin.

Lallista kehittyi kansallisromanttisen silmäilyn alla esisuomalainen, joka taisteli maata väkipakolla kristillistäviä ulkomaalaisia vastaan. Lallista tuli sankari ja koko suomalaisen kansan edustaja. Henrikistä epäilyttävä maahantunkeutuja.

Kansallisromanttinen surmatyö. Piispa Henrikin surma Albert Edelfeltin tulkintana.

Heikkilä huomauttaa, että tätä ajatusrakennelmaa on pidetty yllä pitkään myös itsenäisessä Suomessa. Näkemys Lallista ensimmäisenä suomalaisena ja todellisena historiallisena henkilönä on niin vahva, että kun Yle järjesti vuonna 2004 Suuret suomalaiset -äänestyksen, Lalli nousi listalla sijalle 14.

Lallin taakse jäivät esimerkiksi Väinö Linna, Tove Jansson ja Juho Kusti Paasikivi. Vuonna 2020 tehdyssä mielipidekyselyssä taas selvisi, että 71 prosenttia suomalaisista pitää Lallia ja piispa Henrikiä historiallisina henkilöinä.

Kuvitteellisista hahmoista on tullut paljon sitkeähenkisempiä kuin oikeista 1100-luvulla eläneistä ihmisistä. Muistetaanko 2900-luvulla yhtään suomalaista nimeltä, oikeaa tai kuviteltua?

Tekstin päälähde on Tuomas Heikkilän kirja Lalli – Kansallismurhaajan muotokuva (Tammi, 2022)

1 kommentti