Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Yleisurheilu

Tämän huippu-urheilijan Suomen ennätys täyttää jo 34 vuotta – Poikkeuksellisen lihasvoiman taustalla oli työ maatilalla ja erikoinen valmennus

Voittamaton kuulantyöntäjä Asta Ovaska muistelee uransa loppuaikojen kilpailun olleen yksinäistä puurtamista, kun potentiaalisia uhkaajia ei ollut.

19.8.2023 | Päivitetty 15.2.2024 | Apu

Asta Ovaska on yksi niistä urheilijoista, joiden tekemä Suomen ennätys on pysynyt voimassa vuosikymmeniä. Hän työnsi 20. elokuuta vuonna 1989 kuulaa 18,57 metriä. Kukaan suomalainen naiskuulantyöntäjä ei ole sen jälkeen yltänyt yli 18 metrin.

Nykyisin Kemijärvellä viihtyvä Ovaska harmittelee, ettei hän pitkien välimatkojen takia enää käy katsomassa kuulantyöntöä paikan päällä.

– Täältä kestää päivä lähteä johonkin, Ovaska sanoo puoliksi huumorilla.

Kuulaan SE-nainen ei ole koskenut vuoden 2015 jälkeen. Silloin hän kävi työntämässä huvikseen Posiolla järjestetyssä juhannuskisassa ja voitti.

Ennätykseensä Ovaska suhtautuu kaksijakoisesti. Sitä ei ole vielä rikottu, vaikka naisten kuulantyönnön taso Suomessa on parantunut ja usea työntäjä on parantanut tuloksiaan.

– Aikanaan Suomessa oli monta yli 17 metrin työntäjää. Keskinäinen kilpailu antoi itsellekin potkua tehdä hyviä tuloksia. Uran loppuaikana kilpaileminen oli melko yksinäistä puurtamista, kun potentiaalisia uhkaajia ei ollut. Leipäännyin, kun tiesin, että kilpailen vain omaa tulostani vastaan. Olen toivonut pitkään, että joku rikkoisi ennätykseni.

Ovaska katsoo vahvuudekseen taustansa maalaistalossa. Fyysinen työ maatilalla oli hyvä pohja kilpaurheiluun.

– Olin perusvahva. Kun lisättiin treenit pari kertaa päivässä, menestystä tuli.

Ovaska oli poikkeuksellisen vahva nainen. Penkkipunnerruksessa hän nosti 137,5 kiloa ja jalkakyykyssä jopa 200 kiloa.

– Valmentajani panosti intensiivisesti harjoitteluun ja kehitti kaikenlaisia tavallisuudesta poikkeavia metodeja. Välillä katselin huvittuneena, millaisia härveleitä hän oli rakentanut treenejä varten.

Nykyisin Ovaska harrastaa lähinnä hyötyliikuntaa Kemijärven upeissa maisemissa. Työkseen hän pyörittää omaa isännöintitoimistoa.

– Kieltäydyin useaan otteeseen tarjouksesta ostaa entisen työnantajani liiketoiminta, koska olin palanut loppuun leipomoalalla. Tiesin työmoraalini, sen vuoksi olen tehnyt monesti liikaa töitä.

Työkaveri ehdotti Ovaskalle yhteistä yrityskauppaa ja sai tämän muuttamaan mielensä. Nyt työuraa on jäljellä vielä viitisen vuotta.

Asta Ovaska

  • Syntynyt: 29.7.1963

  • Ura: Yrittäjänä ensin ­leipomoalalla ja vuodesta­ 2019 lähtien isännöintialalla. Kuulantyönnön EM-hallien kuudes sija, 11 peräkkäistä Suomen mestaruutta. Kuulantyönnön Suomen ennätys 18,57 metriä 20.8.1989 Suomi­–Ruotsi-maaottelussa.

  • Perhe: kolme lasta.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt