Suomalaisia on harmillisen vähän Mestarien liigassa, mutta alku oli loistokas: "Positiivinen signaali myös Huuhkajille"
Leverkusenin Lukas Hradeckyn ja Sparta Prahan Kaan Kairisen alku Mestarien liigassa oli loistokas. Aition Jari Virtanen näkee, että Sparta Prahan jalkapallo on sellaista, josta Huuhkajien kannattaisi ottaa opikseen.
Muiden pohjoismaiden jalkapalloilijoita löytyy juuri alkaneelta Mestarien liiga -kaudelta huomattavasti enemmän kuin suomalaisia, mutta avauskierroksen perusteella suomalaisten pelaajien laatu korvaa määrän.
Juuri paremmin ei eurooppalainen eliittisarja olisi sinivalkoisten osalta voinut startata, voittomaali liigadebyytissä ja koskematon verkko selän takana omien joukkueiden murskavoitoissa. Runosmäessä tehdään ilmeisen paljon oikeita asioita, niin loisteliaalla tavalla Turun lähiöstä ponnistanut kaksikko Lukas Hradecký sekä Kaan Kairinen käynnisti uusitun tähtipallokonseptin kauden 2024-25.
Etenkin Kairisen onnistunut esitys Salzburgia vastaan oli paitsi Sparta Prahan, myös Huuhkajien kannalta ajateltuna erittäin positiivinen signaali. Sparta pelaa ainakin Euroopassa jalkapalloa, mikä rehellisyyden nimissä on myös maajoukkueemme paras mahdollisuus olla peleissään voitokas.
Siinä tavoitteena melko kovassa seurassa on kontrolloida peliä pitkälti ilman palloa. Joukkue elää suunnanmuutoksista, joiden jälkeen mennään koko lailla suoraviivaisesti kohti vastustajan maalia.
Keskikentän sydämessä pelaavan Kairisen tärkeimmät tehtävät muodostuvat omien topparien suojaamisesta sekä pallollisena mahdollisimman nopeasti peliä edistävistä teoista. Kukapa olisi näitä parempi opettamaan, kuin sopivasti oman joukkueen treenikeskuksesta päivittäin löytyvä Spartan valmennustiimiin kuuluva Tim Sparv.
”Jos oli Kairisen ja Sparta Prahan avaus jopa yllättävän vahva, niin Hradeckýn ja Leverkusenin vastaava Feyenoordin vieraana ei yllätyksiä tarjonnut.”
Jos oli Kairisen ja Sparta Prahan avaus jopa yllättävän vahva, niin Hradeckýn ja Leverkusenin vastaava Feyenoordin vieraana ei yllätyksiä tarjonnut. Xabi Alonson huippuunsa viritetty kone ei ole hyytymässä, vaikka jotkut sitä ennättivät Bundesliigan voittoputken päätyttyä jo odottaa. Jos jotain, tappio toisen kierroksen kotipelissä Leipzigille poisti joukkueelta sen ylimääräisen paineen, mikä uskomattoman putken elossa pitäminen alkoi jo aiheuttaa.
Lääkekaupungin pikkujättiläinen on yksinkertaisesti materiaalinsa ja pelitapansa yhdistelmänä niin laadukas ja yhteen hitsaantunut, etten olisi lainkaan yllättynyt, mikäli se kansallisen sarjansa ohella menisi todella pitkälle kevääseen myös Euroopassa.
Eri maiden sarjojen vertailu ja paremmuusjärjestykseen laittaminen on lähes ikuinen puheenaihe, kun vaikkapa alasarjojen joukkueiden pelaajat kokoontuvat kausiensa jälkeisiin saunailtoihin. Valitettavasti näihin välillä kiivaisiinkin kiistoihin ei oikein ole kaiken ratkaisevaa vastausta, esimerkiksi pelkkiin siirtosummiin ja rahan käyttöön perustuva ranking ei kentän tasolla usein toteudukaan oletetulla tavalla.
Eurosarjojen menestyksistä ja niistä kertyvistä rankingpisteistä voidaan dataa kerätä ja sitä analysoida, mutta kertovatko parin-kolmen ikimenestyjän tuomat pisteet koko sarjan laadusta? Lisäksi voidaan pohtia sitä, kuinka paljon nämä kansalliset suurseurat itse asiassa heikentävät koko sarjan laatua, ainakin niissä sarjoissa, missä rahaa ei välttämättä ole kaikille jaossa merkittävää määrää. Siellä ravintoketjun liikenne tuppaa olemaan laadukkaimpien pelaajien osalta melko yksisuuntainen.
Jätit ovat vahvoja, vuodesta toiseen. Aina voi tulla kausia, jolloin Bayern Müncheniä johdetaan niin huonosti, tai Barcelonassa rahaa käsitellään kuin monopolissa, että laatu tippuu, mutta se on ainoastaan väliaikaista. Eri sarjoja vertailtaessa mielenkiintoista onkin katsoa, mitä tapahtuu Bayernin, Barcan, Realin, PSG:n, Interin tai Cityn takana.
Millä tasolla se seuraava ryhmä joukkueita pelaa, olkoonkin, että myös näiden seurojen toimintaympäristöissä on huomattavia eroja. Valioliigassa jättimäinen raha on valunut alimmas, siellä todellisuudessa melko pienetkin seurat ovat kasvaneet eurooppalaisella pelikentällä huomattavasti kokoaan suuremmiksi pelureiksi.
Bundesliiga on monessa suhteessa poikkeus, sen seurat pelaavat, ainakin teoriassa, täysin eri säännöillä kuin muut. 50+1 sääntö huomioiden saksalaisten seurojen, siis tässä yhteydessä muiden kuin Bayernin, menestys eri euroliigoissa on ollut vakuuttavalla tasolla.
Joskus raha myös laiskistaa. Kun katsotaan miten isoimpien eurooppalaisten seurojen takana pelaajia löydetään ja heitä kasvatetaan hyvässä valmennuksessa suurella vastuulla paremmiksi, toiminta näyttäytyy usein järkevämpänä, ovelampana, ja etenkin pitkäjänteisempänä. Tällaisina seuroina ovat viime vuosina kunnostautuneet esimerkiksi tämän kauden Mestarien liigassa nähtävät Leverkusen, Leipzig, Atalanta, Bologna, Girona ja Salzburg, miksei Aston Villakin.
Alemmilta eurotasoilta näitä seuroja löytyy vielä huomattavasti enemmän, yhtenä kirkkaimmista Valioliigan Brighton. Kun ei ole rajattomasti rahaa, ei voi ostaa valmista Ballon d’ or -voittajaa. Pitää olla rohkea, pitää olla innovatiivinen omassa toiminnassaan, ja pitää myös olla kärsivällinen. Kärsivällisyyttä koetellaan viimeistään sitten siinä vaiheessa, kun se iso raha tulee ja houkuttaa nämä eri puolilta maailmaa löydetyt talentit isojen liigojen tähtitarhoihin.
Uskomattoman hyvin nämä seurat kuitenkin rakentavat uusia joukkueita entisten hajottua, kuten tämän kauden RB Leipzig. Poissa ovat Dayot Upamecano, Ibrahima Konaté, Marcel Sabitzer, Ademola Lookman, Josko Gvardiol, Dominik Szoboszlai, Christopher Nkunku ja Dani Olmo. Nimiä, joiden lähdöt saattaisivat useimpien seurojen kohdalla vaikuttaa kuoliniskulta.
Entisen Itä-Saksan alueella se on kuitenkin arkipäivää. Kaikki ennusmerkit viittaavatkin siihen, että uuden alun uudet tähdet, Benjamin Sesko, Lois Openda sekä Xavi Simons muodostavat energiajuomaseuralle jälleen erittäin viihdyttävän, modernia huippujalkapalloa pelaavan rungon, jolla ruokitaan maanosan jättiseuroja jälleen parin-kolmen kauden kuluttua. Hyvällä korvauksella tietenkin.
”Oli peliformaatti mikä hyvänsä, menestyksen kyllästämät suurseurat tulevat menestymään jälleen.”
Eurosarjojen uusi formaatti, missä pelataan sarjamuotoinen ”runkosarja” lohkojen sijaan, vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa kiinnostavalta uudistukselta. Ainakin se, että jokainen mukanaolija pelaa kahdeksaa eri seuraa vastaan kolmen sijaan on virkistävää. Pelimäärä nousee toki jälleen, minkä ainakin teoriassa pitäisi suosia isoimpia, laajemman ja laadukkaamman pelaajamateriaalin omaavia seuroja.
Tämäkään ei kuitenkaan aina tunnu toteuttavan ennalta ajateltua logiikkaa, usein isoimpien seurojen valmentajat tuntuvat olevan niitä äänekkäimpiä pelimäärän kritisoijia ja huonoimpia tai ujoimpia pelaajamateriaalinsa hyödyntäjiä ja kierrättäjiä.
Oli peliformaatti mikä hyvänsä, menestyksen kyllästämät suurseurat tulevat menestymään jälleen. On todella vaikea nähdä, että esimerkiksi yhdeksän maalia Dinamo Zagrebin verkkoon latonut Bayern tai ratkaisemattomaan päätyneet Manchester City ja Inter eivät mestaruudesta kilpailisi aivan kalkkiviivoille asti.
Kahdeksalle suoralle jatkopaikalle on kuitenkin niin paljon tunkua yhä koventuneen kilpailun seurauksena, että voi hyvinkin olla, ettei niitä löydy kaikille lohkojärjestelmän aikana automaattiseen jatkopaikkaan tottuneille. Ehkä mielenkiintoisimmat pelit ovatkin edessä alkukeväästä, kun sarjassa sijoille 9-24 päätyneet seurat iskevät yhteen.
Silloin voi käydä jopa niin, että oveluus ja rohkeus palkitaan.
