Suomalaiset tähtipelaajat dominoivat NHL:ssä – eikä ihme
Missä suomalaiset NHL-pelaajat – siellä menestys. Dallas ja Florida ovat voiton päässä konferenssi finaaleista. Carolina sinne tiensä jo selvitti. Mikä näitä yhdistää? Suomalaiset kärkipelaajat.
Jos aletaan keskustella NHL-pelaajien määrästä vaikka länsinaapurin kanssa, niin hopeaa on jaossa. Mutta entä jos asetelma olisikin niin, että laitetaan vertailuun ykköskategorian pelaajat Ruotsin kanssa. Tämä nyt on ehkä enemmän sellaista ajatusleikkiä, mutta jätetään se hautumaan lukijalle.
Sebastian Aho johdatti Carolina Hurricanesin itäisen konferenssin finaaleihin kolmatta kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana. Pisteiden valossa ykkössentteri ei loistanut, mutta Ahon kohdalla puhutaan paljon muustakin kuin pisteistä. Toki niitä myös odotetaan. Vuorokautta aiemmin Kasperi Kapanen oli runnonut Edmontonin läntisen konferenssin finaaleihin.
Eikä suomalaisonnistumiset siihen loppuneet. Päinvastoin. Dallas Starsissa on kokonainen viisikko, Suomimafia, jalkeilla. Kesken kauden sisään tuli Mikael Granlund ja siirtorajalla vielä Mikko Rantanen. Ensin mainitun, 33-vuotiaan hyökkääjän hankinta keräsi Dallasissa kritiikkiä, vaikka menossa oli uran vahvin kausi San Jose Sharksissa. Olihan Dallasin GM Jim Nill maksanut kovan hinnan Granlundista ja peruspuolustaja Cody Cecistä, kun vaihdossa lähtivät tulevan kesän varaustilaisuuden varausvuorot ensimmäiseltä ja kolmannelta kierrokselta. Viimeistään hattutemppu neljässä pudotuspeli ottelussa Winnipegiä Jetsiä vastaan tukki kovimpienkin kritisoijien suut.
”Padot aukesivat, kun Rantanen sai rinnalleen peliälykkään Granlundin, joka ei edusta sitä kirkkainta tähtiloistoa, mutta tekee ketjukavereistaan parempia.”
Vaan mitä tulee tapaus Rantaseen, tohdin sanoa sen ääneen, että iso osa Mikko Rantasen tämän hetken jopa satumaista kevättä on juuri tuo ketjukaveri Granlund. Päävalmentaja Peter DeBoer löi kaksikon yhteen pudotuspeleissä, ja jälki on ollut tuhoisaa. Rantanen on nakuttanut kahteentoista pudotuspeliotteluun tehot 9+10 ja Granlund 4+3.
Coloradossa Rantanen sai nauttia Nathan MacKinnonin kanssa pelaamisesta. MacKinnon kuljetti kiekkoa, toi sen hyökkäysalueelle ja samalla Rantanen pelasi itsensä vapaaksi. Sen jälkeen loppu oli melkein kosmetiikkaa, kun Rantanen pääsi haastamaan syvälle valunutta viisikkoa. Lopputuloksen tiedämme kaikki – pum, maali. Jollain lailla kaksikko Granlund-Rantanen tuo mieleen orastavasti Coloradon ajat.
Moni ehti jo kyseenalaistamaan Rantasen pelillistä tasoa, kun alku oli haastava. Padot aukesivat, kun Rantanen sai rinnalleen peliälykkään Granlundin, joka ei edusta sitä kirkkainta tähtiloistoa, mutta tekee ketjukavereistaan parempia. Eikä sovi unohtaa ketjun kolmatta lenkkiä, Roope Hintziä.
Dallas on voiton päässä konferenssi finaaleista Jetsiä vastaan, mutta pelillisesti Winnipeg on ollut sarjassa edellä. Sarja on tilanteessa 3-2, mutta kiitos Dallasin suomalaisten ollaan tässä tilanteessa.
”Pudotuspeleissä pelaamisessa on rakennetta entistä vahvemmin mukana ja silloin fiksut pelaajat pärjäävät.”
Suomi-kiekossa ollaan oikeastaan kahdessa leirissä tällä hetkellä. Toinen puoli liputtaa vahvasti pelitavan puolesta, toinen yksilövetoisen pelaamisen puolesta. Toisten mielestä peli on niin kompleksista, ettei siihen voi vaikuttaa – ja sitten on se toinen porukka, joka yrittää pelitavalla vaikuttaa ja vähentää sattumia. Oli niin tai näin, niin jääkiekko on yhä joukkuepeli. Se tuntuu välillä unohtuvan tämän päivän keskusteluissa.
Nykytrendinä tykätään puhua kentän jatkuvista 1vs1-tilanteista ja niiden voittamisesta. Mutta tässä kohtaa tulee suomalaisten pelaajien nerokkuus. Ehkä liiaksi nuoresta lähtien pelitapaa on ajettu sisään, mutta on siinä myös puolensa. Suomikiekkoilija osaa tarjota kaukalon jokaisella osa-alueella oikea-aikaisesti syöttötarjonnat, tai tehdä pelaamalla kiekolliselle lisää tilaa. Joskus yksinkertainen on kaunista. Pieni metrin, kahden syöttö paineen alla ja niin edelleen. Granlund on loistava pelitapaesimerkki tällaisestä ”liimapelaajasta”. Oman pelaamisen varjolla hän tekee ketjukavereistaan parempia kuin varkain, tahtomattaan.
Enkä nyt tohdi vähätellä henkilökohtaista taitoa, ja kykyä pelata niitä yksi vastaan yksi -tilanteita. Sitäkin osaamista nykypäivän NHL:ssä tarvitaan. Mutta enemmän runkosarjassa. Pudotuspeleissä pelaamisessa on rakennetta entistä vahvemmin mukana ja silloin fiksut pelaajat pärjäävät. Ja tuskin se on sattumaa, että monesti viime vuosina juuri suomalaispelaajat ovat nousseet esiin?
Tästä on joitain vuosia, kun eräs Suomikiekon menestyneimmistä valmentajista totesi minulle, kun puhuimme NHL:stä, että ”Tuskin Edmonton nykyisellä juhlii, jos peli perustuu enemmän McDavidin ja Draisaitlin kiekon kuskaamiseen”. Ajattelin silloin ja ajattelen yhä, että tuossa on mielenkiintoinen ja validi pointti. Toki oli Edmonton lähellä voittaa Stanley Cup viime vuonna. Mutta oli se kai jotain muutakin, kuin kaksikon kuskaamista.
”Suomalaisen NHL-pelaajan pelaaminen pudotuspeleissä on kuin abstraktia taidetta paikka paikoin.”
Ja mainitaan nyt tähän kuin kauniiksi lopuksi vielä, että onhan siellä hallitseva Stanley Cup -mestari Florida Panthers Aleksander Barkovin johdolla voiton päässä niin ikään konferenssi finaaleista.
Suomalaisen NHL-pelaajan pelaaminen pudotuspeleissä on kuin abstraktia taidetta paikka paikoin. Kysymykseen tulee enemmän katsojan rooli. Merkitystä ja tärkeyttä ei tehopisteistä suoraan näe, mutta peliä katsoessa se kaikki kauneus avautuu. Kuten Dallasin GM Nill teki Granlundin kohdalla. Hän näki kokonaisuuden.
En kiusallani puhunut pelitavoista nimillä tässä jutussa. Mutta ehkä voidaan pohtia, että pelataanko tällä hetkellä NHL:ssä suomalaisten peliä?
