Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kulttuuri

Suomalaiset klassikkolevyt julkaistiin uudestaan C-kasetteina – menekki yllätti levy-yhtiöt

Levykauppa Äx yllätti julkaisemalla 30 suomalaisesta klassikkolevystä kasettiversion.

26.6.2020 Apu

Levykauppa Äx tempaisi kesäyllätyksen julkaisemalla juhannusviikolla 30 suomalaisesta klassikko­levystä C-kasetin, muun muassa Hurriganesin, Tapio Rautavaaran, J.Karjalaisen, Carolan ja Laila Kinnusen musiikkia. Painokset vaihtelivat 30–600 kappaleen välillä. Suurinta osaa äänitteistä ei ole aikaisemmin julkaistu kasettina.

– Olemme olleet superyllättyneitä menekistä, kasetteja on myyty parisen tuhatta. Meidän ja levy-yhtiöiden suut kyllä loksahtivat auki, levykauppa Äxän toimitusjohtaja Jyri Lipponen kertoi viikon myyntiajan jälkeen.

Kasettikulttuuri on elänyt harrastajapiireissä

Lipposen sormituntuman mukaan kasettikulttuuri on elänyt nykyaikaisempien tallennemuotojen taustalla koko ajan. Esimerkiksi indiepopin ja rapmusiikin harrastajat ovat edelleen kuunnelleet C-kasetteja.

– Uskon, että ihmiset kuuntelevat kasetteja kesällä mökeillä, autossa ja puistoissa, missä vielä on kasettisoittimelle käyttöä. Emme tiedä kasettiostajiemme tarkkaa kuvaa, mutta heidän ikähaitarinsa on 30–60 vuotta, samoin kuin vinyylilevyjemme ostajissa, Lipponen kertoo.

Suomesta löytyy yhä kasetteja ja cd- ja dvd-levyjä tekevä tehdas

Yksi tärkeä syy levykaupan kasettikokeiluun oli se, että Suomesta löytyi vielä cd- ja dvd-levyjä sekä kasetteja tekevä kangasalainen tehdas BSM-Studio.

Toimitusjohtaja Harri Piikkilän mukaan C-kasetteja tuotettiin parhaimillaan 300 000 kappaletta vuodessa.

– Koneet ovat vielä tallella, ja nyt on ollut vähän retrobuumia. Teemme kasetteja, jos ihmiset niitä tarvitsevat. Asiakkaamme ovat lähinnä omakustannebändejä, jotka julkaisevat musiikkiaan kasettina, vinyylilevynä ja digitallenteena, Piikkilä kertoo.

Vinyylilevyjä tuopin kera

Helsingin Tripla-kauppakeskuksen Fame-musiikkimuseossa on avattu vinyylilevyihin erikoistunut pikkukauppa.

– Kauppa on museon tiloissa, mutta me hallinnoimme ja kuratoimme sitä. Valikoima on pelkästään suomalaista musiikkia. Koska samassa yhteydessä sijaitsee museon ravintola-baari, kerrankin vinyylilevyjä voi ostaa huurteisen tuopin kera, toimitusjohtaja Lipponen iloitsee.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt