Suomalaisen jääkiekon sysimusta vuosi 2024 – löytyvätkö ongelmien syyt halvaantuneesta päätöksentekokyvystä?

Suomalainen jääkiekkovuosi 2024 on päättymässä sekavissa tunnelmissa. Suomi-kiekko seisoo historian ehkä merkittävimmässä käännekohdassaan. Kalervo Kummolan aikakauden taannoinen päättyminen on paljastanut koko lajin johtamisjärjestelmän haurauden. Kun yksinvaltias astui sivuun, kukaan ei ole uskaltanut tarttua ruoriin. Nyt kone käy tyhjäkäynnillä, vaikka mittarit vilkuttavat punaista.

Liigan tuore puheenjohtaja Jyrki Seppä on aloittanut kautensa suorapuheisesti. Vaikka hän aloitti maltillisemmalla ja vanhaan johtoon suopeasti suhtautuvalla kohteliaalla puheenvuorolla, Seppä terästäytyi äkillisesti ja on tehnyt sittemmin selväksi, että seurojen taloustilanne on niin heikko, ettei nykyisellä mallilla voida jatkaa. Se on raikas tuulahdus vuosien pysähtyneisyyden ajan jälkeen.

Sisäpiiritietojen mukaan Liiga on jo valmistelemassa esikyselyä seuroille tulevasta muutoksesta. Tämä on ensimmäinen konkreettinen askel kohti uudistusta, mutta samalla vasta varovainen tunnustelu maastossa, jossa jokainen askel nykyisellä suunnalla voi olla väärä.

Sepän mukaan sarjajärjestelmän uudistamisen suunnitelma pitäisi syntyä seuraavan puolen vuoden aikana. Se on kunnianhimoinen tavoite organisaatiolta, joka on viime vuodet lähinnä siirtänyt päätöksiä seuraavaan kokoukseen. Mutta nyt tilanne on kriittinen: seurojen talousongelmat ovat eskaloituneet pisteeseen, jossa konkurssit ovat todellinen uhka.

Erikoisinta tässä kaikessa on se, että samaan aikaan kun Seppä puhuu välttämättömästä muutoksesta, kolme keskeistä toimijaa – Liiga, Mestis ja Jääkiekkoliitto – tekevät Aitiolle kerrottujen tietojen mukaan kukin omaa strategiatyötään täysin erillään toisistaan. Se kertoo kaiken oleellisen suomalaisen jääkiekon johtamisen nykytilasta: kukaan ei koordinoi kokonaisuutta, eikä kukaan tiedä tarkkaan, mitä muut suunnittelevat.

Miten voi kulkea kohti yhteistä tulevaisuutta, jos jokainen piirtää omaa karttaansa?

Vaasan Sportin kaaottinen tilanne on paljastanut koko järjestelmän uskottavuuskriisin. Lisenssitoimikunta ja sen puheenjohtaja Jaakko Luumi ovat tutkineet Mestis-seurojen taloutta kuin mikroskoopilla, mutta samaan aikaan Sport on saanut jatkaa toimintaansa akuuteista talousvaikeuksistaan huolimatta.

Tämä kaksoisstandardi on syönyt pohjan koko lisenssijärjestelmän uskottavuudelta. Miten on mahdollista, että seura sai liigalisenssin, vaikka talousongelmien on täytynyt olla täysin ilmeisiä?

Aition tietojen mukaan jopa Sportin ja Jukureiden kaltaisissa taloudellisella veitsenterällä olevissa seurassa on alkanut löytyä ääniä, joissa ymmärretään, että jako A- ja B-sarjaan 10+10 joukkueen mallilla voisi olla myös heidän etunsa. Tämä on dramaattinen asennemuutos seuroilta, jotka ovat olleet nykyisen malliin takertujia. Se kertoo siitä, että kentällä realiteetit alkavat ehkä hiljalleen valjeta: nykyinen malli on kestämätön.

Juniorikiekossa tilanne on yhtä huolestuttava. Liigaseurojen mandaattipaikat ovat luoneet järjestelmän, jossa kokonainen sukupolvi on jäämässä vaille optimaalista tai edes riittävää kilpailullista vastetta. On kiistatonta, että suomalaiset juniorit pelaavat aivan liikaa pelejä, joissa todellinen kilpailu puuttuu. Kehittyminen huipputasolle vaatisi aivan erilaista kilpailullista ympäristöä. Silti juniorisarjojen rakenteisiin ei ole uskallettu tai kyetty koskemaan, vaikka jokainen asiantuntija tietää ongelman.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston käynnistämä tutkinta Liigan suljetusta sarjajärjestelmästä on historiallinen käänne. Se voi pakottaa muutokseen, jota kukaan ei ole uskaltanut tai halunnut tehdä vapaaehtoisesti. Aika näyttää.

Samaan aikaan rahapelimarkkinan mullistus tuo alalle kymmeniä miljoonia euroja lisää sponsorirahaa, kun Veikkauksen monopoli vaikuttaa murtuvan vuonna 2026. Herää vain kysymys, että miltä nykyinen jääkiekkotoiminta uusien vedonlyöntitoimijoiden silmissä näyttää – siis sellainen, joka ei osaa järjestää omaa toimintaansa kaikkia paremmin palvelevalla tavalla?

Jokerit on näyttänyt Mestiksessä, mitä eteenpäin suuntaava toiminta voi parhaimmillaan tuoda sarjaan: täydet hallit, uutta dynamiikkaa ja aitoa urheilullista kilpailua. Silti Jokereiden mukaantuloon on suhtauduttu Liigassa nuivasti, vaikka seura toisi pääsarjaan juuri sitä vetovoimaa ja ammattimaista otetta, jota se kipeästi kaipaa. Mutta nyt Jokereillakin on paljon pelissä. Jos ovet Jokereille avautuvat, olisi kaksiteräinen miekka lähteä tekohengittämään nykyistä Liigaa yhtenä joukkueena lisää.

Heikki Hiltusen perintö Liigan johdossa on karmea. Hiltunen jää puheenjohtajana historiaan jarrun, ei kaasupolkimen painajana. Hänen aikanaan ei saatu aikaan mitään konkreettista, ja nyt Sport horjuu konkurssin partaalla hänen seurajohtajakautensa jäljiltä.

Monet vuodet heitettiin hukkaan, senkin Jyrki Sepän ulostulot tulevat tavallaan paljastaneeksi. Vai miksi muuten heti Hiltusen ajan jälkeen on aivan erilainen ääni Sepän kellossa?

Hiltusen aikana Liiga jäi näyttäytymään erikoisena organisaationa, joka on palkannut johtoonsa näyttävästi epäonnistuneita seurajohtajia – viimeisimpänä esimerkkinä urheilujohtaja Jussi Markkanen. On kysyttävä, miten tällaisilla rekrytoinneilla aiotaan kääntää suunta?

Läpinäkyvyyden puute on krooninen ongelma. Liigan osakassopimus on kuin pyhä kirja, jonka taakse voi piiloutua aina kun vaikeita päätöksiä pitäisi tehdä. Muutaman liigajoukkueen pelastamisen kustannuksella ollaan valmiita uhraamaan koko suomalaisen jääkiekon etu.

Jääkiekkoliitto on tyytynyt Liigan apuriksi, vaikka sen pitäisi valvoa koko lajin etua. Kilpailusääntöjä on käytetty mielivaltaisesti, mistä Pirkka Antilan toiminta kilpailupäällikkönä on malliesimerkki. Hän on toiminut monien asioiden tuomarina ja vielä näyttäytyy hahmona, joka on kirjoittanut omat lakinsa itse.

Päätöksenteon dynaamisuus on kadonnut niin pahasti, että päätöksiä ei enää kyetä tekemään miltei lainkaan. Erilaisia johtoryhmiä, valtuustoja ja hallituksia on enemmän kuin koskaan, mutta yksituumaisuutta ei löydy. Kun valta on jaettu 16 osakkaalle, sitä ei käytännössä ole kenelläkään. Se on tämän taantumuksen ajan kuva.

On myös erikoista, miten eri seurat ovat määritelleet tilinpäätöksissään liigaosakkeen arvon täysin eri tavoin. Tämä herättää kysymyksen: voiko jokainen todella määritellä osakkeen arvon niin kuin itse haluaa? Se kertoo karua kieltään siitä, miten löyhästi voidaan toimia.

On jäänyt näyttämään siltä kuin Jukka Jalosen Leijonat-menestys oli kuin kultainen verho, joka sokaisi jääkiekkotoimijat ja peitti alleen koko lajin rakenteelliset ongelmat. Sen varjossa on paljastunut, että jopa Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtajat jättivät työnsä tekemättä.

Nyt kun verho on vedetty sivuun, totuus on karu: harrastajamäärät ovat jääkiekossa pudonneet roimasti ja kilpailukyky kansainvälisesti on ruvella. Pestiinsä tarmolla tarttuneella Olli Salolla on edessään valtava haaste palauttaa suomalaisen jääkiekon kilpailukykyä kaikilla tasoilla edes menetetylle tasolle.

Nyt kysymys ei ole enää siitä, onko varaa muuttua – kysymys on siitä, miten nopeasti muutos saadaan aikaan. Liigan seurojen mahdolliset konkurssit voivat olla se viimeinen sysäys, joka pakottaa toimintaan. Paradoksaalisesti ne voisivat olla jopa siunaus suomalaiselle jääkiekolle, sillä ne pakottaisivat viimein tekemään niitä rakenteellisia muutoksia, joita on lykätty vuosikausia.

Hyvä veli -kerhojen vakuuttelu siitä, että kaikki on hyvin, ei enää riitä.

Suomalainen jääkiekko on tehnyt samoja asioita vuosikausia odottaen eri tulosta. Nyt on viimeinen hetki löytää uusi suunta, tai edessä on näivettymisen muuttuminen krooniseksi. Hyvä veli -kerhojen vakuuttelu siitä, että kaikki on hyvin, ei enää riitä. Tarvitaan tekoja, läpinäkyvyyttä ja ennen kaikkea johtajuutta.

Jos jotain positiivista etsii, niin ehkä juuri nyt, kun hätä on suurin, yksi muutosvoimaa muistuttava pää on noussut esiin. Jyrki Sepän kaltainen uudistusmielinen puheenjohtaja ja KKV:n tutkinta voivat yhdessä luoda sen paineen, joka viimein murtaa vanhat rakenteet. Vuoden vaihtuessa suomalaisen jääkiekon on silti katsottava peiliin.

Ei riitä, että uudenvuodenlupauksia tehdään – niiden on myös kestettävä tammikuuta pidemmälle. Nyt tarvitaan konkreettinen toimintasuunnitelma, jossa sarjajärjestelmät uudistetaan kerralla kuntoon, päätöksenteko saadaan linjakkaammaksi ja tehdään läpinäkyväksi, ja junioreiden urheiluun palautetaan oikea urheilu ja kilpailu putoamisia pelkäämättä.

Suomalainen jääkiekko ansaitsee johtajat, jotka uskaltavat katsoa tulevaisuuteen. Sarjaportaiden yhdistäminen, kilpailun tervehdyttäminen ja läpinäkyvä hallinnointi eivät ole makuasioita – ne ovat välttämättömyyksiä. Nyt on aika lopettaa poteroissa kyhjöttäminen ja tehdä niitä päätöksiä, joita on lykätty liian pitkään. Niitä päätöksiä, joita ei tehdä suljettujen ovien takana, vaan avoimesti ja lajin kokonaisetu edellä.

Kummolan aikakausi on ohi, eikä paluuta yhden miehen valtakuntaan ole. Tarve on kaikkien tiedossa: läpinäkyvä ja kilpailukykyinen järjestelmä, joka palvelee koko suomalaista jääkiekkoa – ei vain muutamaa seuraa tai päättäjää.

Vuonna 2025 edessä on tienhaara. Toinen tie vie uudistumiseen, toinen lopulliseen näivettymiseen.

Kolmatta vaihtoehtoa ei ole.