Ruotsin kirjailijatähti Jan Guillou: ”Suomalainen mies on vanhanaikainen miessovinisti”

Moni syy matkoihin oli hänen jo edesmennyt biologinen isänsä Charles Guillou, joka jätti perheensä ja muutti Helsinkiin Janin ollessa lapsi. Poika luuli kauan, että hänen isäpuolensa oli hänen oikea isänsä. Vasta teini-ikäisenä Jan sai selville kirkonkirjoista, että hänen oikea sukunimensä on Guillou.

Jan Guilloun menestysromaanin Pahuus (alun perin Ondskan 1981) pohjalta tehty tv-sarja on pyörinyt MTV Katsomossa.

Täytät 80 vuotta. Tunnetko itsesi vanhaksi?

Kolme vuotta sitten tulin vanhaksi. En enää pystynyt istumaan ja kirjoittamaan.

Tämä oli tulosta siitä, että olin istunut kirjoittamassa kahdeksan tuntia päivässä 60 vuoden ajan. Minut leikattiin, ja sen jälkeen pystyin taas tekemään töitä istuen, mutta kävely oli hankalaa.

Käytän keppiä ja kävelen kuin ukonköriläs. Lisäksi kaaduin Norjassa portaissa, kun autoin kirjailijakollega Anne Holtia kantamaan olutpulloa. Katkaisin reisiluun, joka on jo parantunut.

Miten vietät synttäreitäsi?

Ei tule mitään suuria juhlia. Niitä vietettiin kun täytin 60 ja 70 vuotta. Tällä kertaa vaimoni Ann-Marie Skarp ja minä katoamme korkealle ylös norjalaiseen vuoristomaisemaan. En toivo mitään lahjoja. Olenhan varakas vanha mies, jolle on vaikea löytää lahjoja.

Niin, biologinen isäsi jätti perheenne, kun olit lapsi. Miten löysit oikean isäsi?

Se oli täyttä sattumaa. 70- luvun loppupuolella tein reportaasimatkan Helsinkiin. Aiheena oli suomettuminen ja käyttääkö media itsesensuuria.

Tapasin paljon toimittajia, mikä oli erityisen rankkaa, koska piti näyttää, miten kollegat juodaan pöydän alle.

Pressiklubilla eräs toimittaja kertoi, että Helsingissä on riikinruotsalainen lehtimies nimeltä Charles Guillou. Tapasin isäni seuraavana aamuna ja aivan uusi maailma aukeni. Aikaisempi valheellinen elämä räjähti kuin pommi kasvoilleni.

Sain myös uusia sukulaisia, veljiä ja sisaren ja heidän lapsiaan. Tapasin heitä ja isääni sitten usein Tukholmassa ja Helsingissä, kunnes Charles kuoli pari vuotta sitten 97-vuotiaana.

Millainen isäsi oli?

Hän oli elegantti normaalivartaloinen, hyvin rauhallinen, sympaattinen, huumorintajuinen ja hyvin ranskalaisen oloinen.

Minkälainen kuva sinulla on Suomesta?

Luulen, että useimmat suomalaiset raivostuisivat, kun sanoo että Suomi on itäeurooppalainen maa. Meidän näkökulmastamme se tuntuu siltä.

Suomalaiset ovat ennakkoluuloisia ja skeptisiä ruotsalaisia kohtaan. Se on vähän surullista. Muistan kun Ruotsi pelasi Venäjää vastaan jääkiekon MM-kisoissa, niin suomalainen yleisö oli Venäjän puolella.

Suomi on maa, jota jollain tavalla on vaikea ymmärtää ja määritellä. Suomi ei ole osa skandinaavista tai pohjoista yhteisöllisyyttä, vaan se on jotain muuta.

Entä kulttuurierot Suomen ja Ruotsin välillä?

Suomalaisilla on rennompi asenne. He ovat karkeampia ja niukkasanaisempia, ujoja ennemmin kuin suoria. Mutta uskallan väittää, että ruotsalaisesta näkökulmasta suomalainen mies on vanhanaikainen miessovinisti. Suomalaisten mielestä ruotsalainen mies taas on homo. Tyyppi joka auttaa tiskaamisessa ja muussa aivan kohtuuttoman liikaa.

Miten Ruotsi voi?

Ruotsi on ollut demokratia 100 vuotta, pari vuotta Suomen jälkeen. Meillä on nyt kaikkein oikeistolaisin hallitus koko historiamme aikana. Tämä on hyvin odottamatonta kehitystä. On hyvin vaikeaa määritellä ja kuvailla tätä tilannetta. Täytyy antaa ajan kulua ja nähdä mihin tämä oikeistosuuntaus johtaa. Jos se jatkuu, joudumme jonkinlaiseen fasismiin. Tai sitten palaamme takaisin sosiaalidemokratiaan.

Mikä on mielestäsi Ruotsia piinaavan jengirikollisuuden syy?

Syy on koulutussysteemin eriarvoisuus. Vähiten etuoikeutetut jätetään ulkopuolelle. Yläluokalla on hyviä kouluja, alaluokalla huonoja.

Ja kun meillä on samanaikaisesti paljon siirtolaisia Euroopan ulkopuolisista maista, nämä siirtolaispojat joutuvat alhaisempaan sosiaaliluokkaan, ja saavat huonointa koulutusta. He eivät osaa lukea, eivät kirjoittaa. He eivät saa todistuksia ja eivätkä pääse jatkokoulukseen.

Joten aivan liian suuren osan epäonnistuneista ja kouluttamattomista pojista täytyy aikaisin teini-iässä tehdä valinta: ollako köyhä nolla loppuelämänsä vai kadun kuningas, käyttää kultakoruja, ajaa mustilla BMV-autoilla ja omata lukuisia naispuolisia tuttuja. He eivät ehkä elä kauan, jos he valitsevat tämän uran.

Mutta monet tekevät tämän valinnan.

Pelkäätkö kuolemaa?

En pelkää, elänhän jo bonusvuosia. Olisi ollut tylsää, jos olisin kuollut 40 vuotta sitten. Silloin en olisi ehtinyt kirjoittamaan niin paljon. Nyt olen tehnyt sen mitä voi kohtuullisesti vaatia mieheltä. Minun ei tarvitse pelätä sitä, että olisin jäänyt jotain vaille.