
Stand up -koomikko Niko Kivelä: ”Pyydän anteeksi, että kiusasin – Minulla on hirveän huono omatunto”
Koomikko Niko Kivelä sai lapsena ikuisen muistutuksen sähköporakoneen vaaroista. Hän on innokas moottoriurheilu-isä, ja haluaisi antaa Rauhan Nobelin uudenlaisten pussinsulkijaklipsujen keksijälle.
Minuun jäi pysyvät jäljet, kun minua porattiin reiteen sähköporakoneella. Ajoin pienenä kartingia ja penkkiin piti porata reiät, jotta se saadaan oikeaan asentoon. Poraava henkilö painoi liian lujaa ja koko poranterä meni läpi. Tästä syystä reidessäni on tarkka 8 mm kokoinen arpi.
Kateellisena katson, kun joku vaihtaa vapaalle. Tarkoitan sitä, miten outo ammattini on. Tavallaan on pirusti vapaa-aikaa, mutta oikeastaan ei ikinä. Rakastan sitä, kun naapuri ajaa tuohon ja aloittaa viikonlopun. Itse yritän pitää edes maanantain vapaana.
Pelkään kuollakseni seuraavaa keikkaa, varsinkin nyt kun Iso riski 2 -kiertue on käynnissä. Jännittäminen on muuttanut muotoa, mutta ei katoa vaikka paikatkin ovat tuttuja. Onneksi ahdistus ei kestä enää pitkään, aiemmin meni tunteja, päiviäkin.
Kadun yhä, etten käynyt koulua paremmin. Olin vilkas ja päässäni pyöri yhtä aikaa tuhat asiaa. Varmasti minulla on ADHD, mutta eikös kaikilla nykyään ole? En tarvitse siihen diagnoosia, että teen neljä asiaa samalla kun haen maitoa jääkaapista. Kaikilla on varjoja, kanna ne ja eteenpäin!
Pyydän anteeksi, että ikinä kiusasin ketään vähääkään. Yritin vähän aikaa sitten saada jäljitettyä erästä ihmistä, koska muistan, miten olen hänet tahallani säikäyttänyt. Minulla on hirveän huono omatunto! Olen todella pahoillani, se oli tyhmästi tehty.
Odotin turhaan lapsestani autourheilijaa. Poikani ei ollut syntynytkään, kun ostin hänelle Ferrarin takin. En ikinä pakottanut häntä ajamaan, mutta ilmaisin mielipiteeni. Kotona on rallisimulaattori ja poikani on tosi hyvä ajamaan. Mutta hänen lajinsa on vapaaottelu.
Ennen oli paremmin ainakin maalaisjärjen käyttö. Tuntuu, että pitää keksiä syvempi merkitys jokaiselle hetkelle. Ennen ihana oli se hetki, nyt se pitää pilkkoa tuhanteen osaan ja vielä somettaa siitä. Urani alussa sanoinkin keikoillani usein, että kattokaa tänne lavalle eikä sitä paskaa tv:tä naaman edessä.
Suomen olisi jo aika luopua kaksikielisistä kaupunkikylteistä. Joko suomeksi tai ruotsiksi, mutta joko tai. Nykyinen tilanne näyttää pelleilyltä, että pitää ottaa kaikki huomioon. Ei se noin toimi.
Join pääni täyteen torstaina. Olin menossa lavalle ja yhtäkkiä selkäni meni paskaksi ihan kävellessä. Vitutti niin paljon, että vedin viinaa. Minulla on paska selkä, jonka kanssa olen taistellut koko ikäni. Olen ottanut ensimmäiset kolmiolääkkeet selkäkipuun 11-vuotiaana. Ongelma on niin lähellä selkärankaa, ettei sitä leikata.
Seuraavan rauhan-Nobelin antaisin sille joka keksi uudenlaiset pussinsulkijaklipsut. Mahtava keksintö. Niillä voi tehdä mitä haluaa.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, miettisin, että se on pikkusen liian vähän. Kaksi olisi parempi, mutta kolme olisi vielä parempi.
Nykyajan parhaita puolia on tiedonkulku, mikä on myös pahin puoli. Nopea tiedonkulku tuo liikaakin säpinää elämään, kauheista uutisista puhumattakaan.