Apu

Spede Pasasen näköinen elämä

Spede Pasasen näköinen elämä

Apu seurasi tarkasti tv- ja elokuvalegenda Spede Pasasen värikkäitä vaiheita 1960-luvulta alkaen ja oli mukana fanikerhon ensitapaamisessa, häissä ja keksintöpajalla.
Teksti Tuomas Marjamäki
Mainos

Pertti ”Spede” Pasasella oli lapsesta asti valtava tarve viihdyttää yleisöään. Kotikaupungissaan Kuopiossa hänestä tuli tähti jo teini-ikäisenä, kun Spede valloitti lyseon esiintymislavan humoristisilla puheillaan, näytelmillään ja muilla erikoisilla esityksillään. Apu pääsi pari vuotta sitten tutustumaan Speden varhaisiin kirjoituksiin: kouluainevihkoihin, pakinoihin ja käsikirjoituksiin, joissa huumori kukki aivan samaan tapaan kuin aikuisen Speden televisiosketseissäkin. 16-vuotias poika nauratti kavereitaan ja suututti tiukkapipoisia opettajiaan eläytyessään ainekirjoituksissaan vaikkapa psykologin ammattiin: ”Kaikki ihmiset ovat hyviä, melko kauniita, avuliaita, totuutta rakastavia, rohkeita ja hyväntahtoisia. Ainakin omasta mielestään. Minä taas olen harvinaisen etevä psykologi. Katseeni pystyy lävistämään ihmisen pinnalla olevan tahnakerroksen, tunkeutuen aina ”sytämen syvyyksiin saakka”, etenkin sen jälkeen, kun olen pessyt silmäni.”

Spede esitteli mieluusti keksintöjään, kuten supersurffi­lautaa ja mäkilinkoa. 

Lyseossa alkanut suosio jatkui Helsingissä, jonne Spede muutti opiskelemaan. Hän alkoi näytellä elokuvissa pienissä avustajanrooleissa sekä Jukka Virtasen ohjaamissa mainosfilmeissä, hänet pestattiin Don Quijote -baletin nimiosaan, ja lopulta viihdetoimittajaksi radioon. Speden huumori oli jotain aivan muuta kuin Suomessa oli totuttu näkemään ja kuulemaan. – Siihen aikaan oli tollaista kuplettiajanvietettä, joka harmitti mua raskaasti. Meiltä puuttui kreisihuumori amerikkalaiseen malliin. Sellainen, että asiat vedetään mahdollisimman pähkähulluun suuntaan ja pannaan päälaelleen. Minun ainoana tarkoituksenani oli, että yleisöllä on hauskaa, Spede mietti Avussa vuonna 1968. Elämäntyötään hän koki pääsevänsä toteuttamaan vihdoin vuonna 1964, kun hän teki ensimmäisen elokuvansa X-paronin ja sai televisioon oman Spede Show’nsa. Siitä lähtien myös Apu seurasi viihdemiehen kintereillä myötä- ja vastoinkäymisissä.

Tammikuussa 1964 hämeenlinnalaista nuorukaista Veikko ”Vexi” Salmea keljutti. Hän ja hänen vielä koulua käyvät kaverinsa olisivat halunneet tilata Spede Pasasen esiintymään teinijuhliin, mutta rehtori ei antanut lupaa. Silloin Vexillä välähti. – Perustetaan Speden fanikerho, niin saadaan Spede paikalle ilmaiseksi! Idea toteutettiin, ja maailman ensimmäinen Spede Pasanen Fun Club aloitti toimintansa. Pian kerhosta kuuli Avun toimittaja Pekka Holopainen, joka kertoi asiasta tähdelle itselleen. Spedellä oli vaikeuksia peittää mielihyväänsä. Apu maksoi pikkubussin, jolla fanit matkustivat Speden kotiin Helsingin Lauttasaareen. Hyväntuulinen Spede kestitsi vieraitaan voileivillä ja kakulla, huvitti jutuillaan ja kirjoitti nimikirjoituksia. Tytöt saivat kaupan päälle poskisuudelmat. – Seuraavana perjantaina Spede ajoi juhliimme MG-urheiluautollaan ja esiintyi veloituksetta, kuten olin arvellutkin. Meillä oli tarkoitus tehdä tapahtumassa myös hetekantyönnön maailmanennätys, Spede olisi ollut vuoteen kyydissä. Paikallinen poliisimestari kuitenkin kielsi ohjelmanumeron, vaikka kävimme kysymässä lupaa maaherralta asti, Vexi Salmi nauraa.

Hän taiteili itse elo­kuviensa julisteet. Sketsit ja käsikirjoitukset syntyivät kirjoituskoneen ääressä.

Spede pysyi pitkään poikamiehenä, vaikka tyttöystävät vaihtuivat käsipuolessa tiuhaan. Hänen äitinsä Helmi Pasanen kyllästyi tapaamaan aina uusia heiloja, joista poika ei vain osannut pitää kiinni. Sitten eräällä esiintymismatkallaan Spede tapasi turkulaisen Pirjo Vainimäen ja iski häneen heti silmänsä. Alkoi pitkä piiritys, jonka aikana Spede joutui yllätyksekseen käyttämään kaikki keinonsa naisen valloittamiseksi. Hän oli jo koko kansan tuntema viihdyttäjä ja tavoiteltu poikamies, mutta kuuluisuus ei tehnyt Pirjoon mitään vaikutusta. Ei edes se, että Spede lupasi naispääosan tulevassa elokuvassaan X-paronissa. Pitkällisen taivuttelun jälkeen Pirjo lopulta suostui koekuvauksiin ja tuli valituksi ohi paljon kuuluisamman Marion Rungin. X-paronia tehdessä suhde ei vielä muuttunut romanttiseksi – ainakaan Pirjon puolelta. Mutta jälkikäteen Spede pyysi mielitiettyään yhä uudelleen Helsinkiin jälkiäänittämään muka pilalle menneitä kohtauksia. Pirjo ihmetteli, mutta suostui ja tajusi lopulta: Spede oli rakastunut häneen. Marraskuussa 1965 Apu raportoi Speden ja Pirjon häät yksinoikeudella– jälkikäteen. Toimittajaa ja kuvaajaa ei päästetty Kuopion Sorsasaloon Pasasten kesämökille, jossa vihkitilaisuus hyvin pienen piirin kesken oli järjestetty jo heinäkuussa. Kuvat otti Speden kaveri Heikki Kuvaja ja tekstin kirjoitti Speden antamien tietojen mukaan toimittaja Unto Kivelä.

Avun selostus tapahtuneesta on vähintäänkin värikäs. Kuulutusten hakeminen jäi viime tippaan ja kihlapari joutui kolkuttelemaan suljetun kirkkoherranviraston ikkunoita. – Kuulkaa kun nyt tarvitaan kipeästi parit kuulutukset. Saatte kymme­nen prosenttia häälahjoista, jos homma saadaan hoitumaan, hätääntynyt Spede lupaili ovet avanneelle vahtimestarille. Pappi muistettiin varata vasta vihkipäivän aattona. Sormukset hukkuivat ja niitä etsiskeltiin tuntitolkulla, kuten myös sukkia, mansetinnappeja ja solmiota. Sitten huomattiin, että kuulutuspaperitkin olivat unohtuneet Helsinkiin. Ne ehtivät Kuopioon lentokoneella hieman ennen h-hetkeä. Kun kaikki oli kunnossa, hengästynyt nuoripari sai viimein toisensa. – Tippa silmässä siinä seistiin. En minä mitään vastaavaa muista. Äiti ja sisko seisoivat takana ja sieltä kuului jatkuva itku. Rupesi fiilinki tarttumaan. Ei sitä hetkeä voi mihinkään verrata, ehkä omiin ristiäisiin, Spede kuvaili Avussa tunnelmiaan. Herkistelyn jälkeen alkoi hääjuhla kakkuineen, pullineen ja tikanheittokisoineen. Varsinaisesta menusta vastasi Spede. – Ainoa ruoka, jota siellä syötiin, oli liha. Minä rupesin heti grillaamaan sitä. Olin ostanut useampia kiloja ja tehnyt semmoista ihmesoosia, johon panin kaikkia mausteita mitä löysin. Hääyön Spede viettikin grillaten kavereidensa kanssa. Morsian kävi välillä katsomassa, josko sulhanen  pian tulisi nukkumaan.

Spede ja Pirjo Pasanen avioituivat täydessä hiljaisuudessa heinäkuussa 1965. 

Pasasen perheeseen syntyi tytär Pirre uudenvuodenaattona 1965. Pirjo Pasanen keskittyi perhe-elämään eikä halunnut enää näytellä miehensä elokuvissa. Spede joutui etsimään filmikaunottarensa vähän kauempaa. Onneksi Apu oli lähellä. Apu-lehti ja Filmituotanto Spede Pasanen alkoivat vuonna 1967 järjestää elokuvatyttökilpailuja. Raadin valitsemalle voittajalle oli luvassa yksi naispääosa Speden seuraavasta filmistä sekä 1 000 markan arvoinen koru. Yleisön suosikkityttö saisi tyytyä koruun ja pieneen avustajanosaan. Lisäksi kymmenelle kaunokaiselle kustannettiin elokuva- ja televisioavustajakurssi. Todellisuudessa elokuvatyttöjenkään roolit eivät olleet kovin merkittäviä tai mieleen jääviä. Ensimmäiseksi elokuvatytöksi valittiin Paula Rosti, joka esiintyi Pähkähullu Suomi -elokuvassa. Vuoden 1968 elokuvatyttö Pirkko Kankaanpää nähtiin Noin seitsemässä veljeksessä linnanherran morsiamena. Spede itse pätevöityi kauneuskilpailujen asiantuntijana ja nähtiin 1970-luvulla useita kertoja Miss Suomi -kilpailun juontajana. Myöhemmin hän järjesti Sallitut leikit -ohjelman yhteydessä Sadantonnin tyttö -kisoja. – Missikilpailuissa tepastellaan jonossa ja sanotaan pari harjoiteltua lausetta, niitä voi kutsua karjanäyttelyiksi. Sadantonnin tytössä tyttö on mukana koko olemuksellaan, luonnollisena ihmisenä. Ja vaikka joku olisi kuinka kaunis, mutta muuten ihan tööt, hänellä ei ole mahdollisuuksia. Kauneus ja äly viihtyvät samassa päässä, useimmiten, Spede analysoi.

Salaisuus avioliitosta paljastui vasta syksyllä, ja Apu julkaisi raportin häistä yksinoikeudella. Pirre-vauva esiintyi Avun sivuilla jo seuraavana vuonna.

Spede hallitsi niin televisiota kuin kotimaista elokuvaakin, mutta alkoi itse kyllästyä esiintymään. Löydettyään Vesa-Matti Loirin hän siirtyi vapaaehtoisesti syrjemmälle ja teki Veskusta tähden. Vuonna 1974 Vesku kuitenkin ilmoitti saaneensa kiinnityksen Turun kaupunginteatteriin ja jättävänsä koomikonhommat vähemmälle. Ratkaisu tuli Spedelle kovana iskuna, sillä Veskusta oli tullut Spede-tuotantojen kantava voima. Spede näpäyttikin Veskua Avun kansijutussa, jossa kehui Viu-hah hah-taja -elokuvassa esiintyvän Seppo Laineen olevan pian Suomen paras koomikko. – Se oli suora kuittaus Spedeltä mulle. Muistan sen edelleen, vaikka en koskaan edes lukenut sitä juttua, Vesku Loiri sanoo. Spede tympääntyi ja lopetti koko Spede Show’n sekä vähensi elokuvien tekemistä. Sen sijaan hän alkoi keskittyä todelliseen intohimoonsa: keksimiseen.

Ensimmäisen patenttinsa Spede sai vuonna 1974 ”hinauslaitteelle hiihtäjän ja vesisuksihiihtäjän hinaamiseksi”, sitä seurasivat ”matkaradio-levysoitin” ja ”uidessa mukana pidettävä säilytyspussi”. Jälkimmäisestä osaa kertoa Pirjo Pasanen. – Yhtenä päivänä hän tuli luokseni pelkät uimahousut jalassaan ja veti housuistaan jonkinlaisen muovisen pussin. Sen sisällä kuulemma pysyi rahat ja tupakat kuivana. Seuraavaksi hän painelikin uimahousuissaan patenttitoimistoon ja alkoi esitellä niitä viraston naisille. Kuuluisin Speden kehittelemistä laitteista on mäkilinko eli Spedelinko, josta piti tulla koko mäkihypyn mullistava keksintö. Sähkömoottori mahdollisti hyppääjän ampumisen alamäkeen yli 120 kilometrin tuntivauhdilla, mikä olisi jättänyt korkeat hyppyritornit tarpeettomiksi. Linkoja rakennettiin useisiin Suomen mäkiin, ulkomaillekin.

Spede-tuotantojen ytimen muodostivat Vesku Loiri, Simo Salminen, Ere Kokkonen ja Spede Pasanen.

– Oletan, että jo ensi vuonna kansainvälinen hiihtoliitto FIS hyväksyy linkomäissä kansainväliset kilpailut, Spede arveli Avussa talvella 1979. Hanke joutui kuitenkin vastatuuleen, kun Spede riitaantui Suomen hiihtoliiton kanssa juuri läpimurron kynnyksellä. Spedelinko on edelleen käytössä, nykyään lähinnä lumilautailijoiden harjoitteluvälineenä. Hyppyrimäkiä se ei kuitenkaan korvannut, sillä keksinnön valmistuttua Spede menetti siihen mielenkiintonsa. Vähän myöhemmin Apu pääsi vierailemaan Speden keksintöpajalla Helsingin Vattuniemessä, jossa hän kehitteli jo uusia kujeita – muun muassa kaatumatonta supersurffilautaa. – Minulla on sellainen tunne, etteivät ihmiset jaksa hölkätä henkensä edestä enää kovin pitkään. Nyt kuntoilulta vaaditaan hauskuutta, pikku seikkailua ja taidonnäytteitä. Purjelaudalla ihminen on yksin, se kaipuuhan on olemassa näinä aikoina joka ihmisessä, Spede visioi supersurffinsa äärellä Avussa 1980.

Avioliitto Pirjon kanssa hiipui hiljalleen pois ilman suurta dramatiikkaa. Pirjo muutti Speden naapuriin 1970-luvun lopussa ja molemmat elivät omaa elämäänsä tavaten silti toisiaan lähes päivittäin. Lehdistö ei saanut tietää järjestelyistä vuosikausiin. – Kahden asunnon koti on hyvä ratkaisu ja suositeltava kaikille. Tarve itsenäistyä tulee jokaiselle naiselle, Pirjo Pasanen perusteli Avussa talvella 1981. Spede ei suostunut kommentoimaan senkään vertaa. – Vain iskelmälaulajat levittelevät elämäänsä lehdille. Inhottaa semmonen. Jos puhutaan työstä, OK. Minusta henkilökohtaisesti ei ole tippaakaan kertomista. Kaikessa hiljaisuudessa Spede käänsi elämässään uuden onnellisen lehden. Yhteinen elokuvaprojekti entisen Miss Euroopan Riitta Väisäsen kanssa oli johtanut vakavaan ihmissuhteeseen.

Spede ei puhunut romansseistaan julkisuudessa. Suhde Riittaan oli julkinen salaisuus. 

Riitasta tuli Speden tuottaman Kymppitonni-visailun juontaja, joten heidät opittiin pian yhdistämään toisiinsa töidenkin puolesta. Ihmiset kyllä supisivat, mutta rakkausasioista ei irronnut puolta sanaa. Riitta olisi kertonut, mutta Spede oli ehdoton. Syksyllä 1985 Apu kertoi Speden saaneen 3 750 markan sakot tempaistuaan kameran nuorelta mieheltä, joka oli kuvannut julkisella paikalla Spedeä ja Riittaa. – Filmi lähtee tai kamera lähtee, Spede uhosi. Speden ja Riitan suhde päättyi vuonna 1994 erikoisella tavalla. Spede ilmoitti iltapäivälehtien yleisönosastossa Riitan odottavan lasta miesystävälleen Karl Erik Mäkkylälle. Yksi elämänvaihe oli ohi eikä Spede koskaan puhunut siitä kuin lähimmille ystävilleen. Riittaa hän silti ylisti vielä jälkeenpäinkin, kuten Avun haastattelussa 1997. – Riitalle ei kannattanut kirjoittaa repliikkejä, hän muutti kaiken. Mutta juuri se, omasta tyylistä kiinni pitäminen teki hänestä koko kansan Riitan. Mitä enemmän hän sählää, sitä läheisemmältä hän tuntuu ja se juuri on hänen voimansa.

Spede ja Vesku kutsuttiin Linnaan itsenäisyyspäivänä 1985.

Speden elämä päättyi Kirkkonummella Sarfvikin golfkentällä kesken pelin 7. syyskuuta 2001. Hän lähti saappaat jalassa: viikoittaista suosittua leikkiohjelmaa Speden Spelejä oli nauhoitettu valmiiksi jouluun asti, uusia ohjelmia ja elokuviakin oli suunnitteilla. Vaikka Speden kuolemasta on jo 16 vuotta, suomalaiset eivät ole unohtaneet häntä. Turhapurot ja muut Spede-elokuvat sekä YouTubessa elävät Spede Show’n sketsit ovat varmistaneet, että Speden tuntevat uudetkin sukupolvet. Speden haudasta Helsingin Hietaniemen hautausmaalla on tullut fanien pyhiinvaelluskohde, hänestä julkaistaan uusi elämäkerta ja tekeillä on näytelmäelokuva sekä kesäteatterinäytelmä. Kuopio suunnittelee nimikkoaukiota sekä patsasta entisen kotitalon edustalle Päivärinteeseen. Samalla paikalla paljastettiin jo kaksi vuotta sitten muistolaatta, johon on ikuistettu Speden omat sanat: Ei minulla ole toteutumattomia haaveita. Tekeminen ja haaveileminen on minulle yksi ja sama asia. Jos joku asia alkaa kiinnostaa, niin ryhdyn toteuttamaan  sitä. 

Avun toimituspäällikön Tuomas Marjamäen kirjoittama elämäkerta Spede, nimittäin (Docendo 2017) julkaistaan 7. syyskuuta.

Teksti Tuomas Marjamäki, kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Julkaistu: 8.9.2017