Euroopan sotatalous 2.0 on jo täällä – Valtioiden budjetit paisuvat puolustusmenoista, teollisuuspolitiikka rakentuu uudelleen aseteknologian ympärille
Eurooppa rakentaa nyt identiteettiään ja uutta tarinaansa, joka perustuu turvallisuuteen, varautumiseen ja aseelliseen voimaan. Samalla nyt on se hetki, jolloin voimme vielä pysähtyä ja kysyä millaista Eurooppaa me rakennamme, kirjoittaa Teppo Turkki.
Keskustelin maaliskuussa valtioneuvoston jäsenenä toimineen ystäväni kanssa. Vähän kuin sivulauseessa hän totesi, ettei yli kolmenkymmenen vuoden poliitikkouransa aikana ole elänyt tilanteessa, jossa turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ohittavat maan ykkösprioriteettina Suomen talouskasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn.
Geopoliittiset mullistukset, erityisesti Venäjän aloittama sota Ukrainassa ja Donald Trumpin kaoottinen vyörytys presidenttinä ovat aloittaneet hiljaisen mutta laaja-alaisen siirtymisen kohti sotatalouden logiikkaa.
EU ja jäsenmaat kääntävät maiden talous- ja yhteiskuntapolitiikkaansa uuteen asentoon.
Pääministeri Petteri Orpo ilmoitti huhtikuun alussa, että Suomi aikoo kasvattaa puolustusmenojaan vähintään kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2029 mennessä.
Se mistä rahat puolustushallinnon rahoittamiseksi noin kolmella lisämiljardilla otetaan, ei valtionvarainministeri Riikka Purran mukaan tiedetä.
”Asevarustelun ja talouskasvun välillä ei ole ristiriitaa. Ne ovat saman kolikon kaksi puolta.”
Euroopan valtioiden budjetit paisuvat puolustusmenoista, teollisuuspolitiikka rakentuu uudelleen aseteknologian ympärille. Euroopassa otetaan käyttöön uusia talouden ohjausmekanismeja, jotka muistuttavat jo enemmän sotatalouden kuin vapaiden markkinoiden logiikkaa.
Saksan tuleva liittokansleri Friedrich Merz sai maaliskuun puolivälissä liittopäiviltä hyväksynnän historialliseen puolustus- ja infrastruktuuripakettiin, joka mahdollistaa yli 1 000 miljardin euron lisämenot puolustusmenoihin seuraavan vuosikymmenen aikana.
Euroopan komissio esitti huhtikuun alussa Readiness 2030 -puolustussuunnitelman, jonka tavoitteena on hakea jopa 800 miljardin euron lisäpanostuksia ja vahvistaa EU:n sotilaallista kykyä sekä vähentää riippuvuuksia ulkopuolisista liittolaisista.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi, ettei asevarustelun ja talouskasvun välillä ole ristiriitaa. Ne ovat saman kolikon kaksi puolta.
”Kun Saksan autoteollisuus, menettää asemaansa kilpailussa kiinalaiselle autotuotannolle, niin perinteinen asevalmistaja Rheinmetall muuttaa entisiä autotehtaita panssarien tuotantolinjoiksi.”
Eurooppa muuttuu nyt nopeasti, järjestelmällisesti ja lähes konsensuksella. Turvallisuus ja asevarustelu nousevat koko mantereen uudeksi kehityskertomukseksi.
Mutta siirtyminen sotatalouteen ei tapahdu taistelukentillä, vaan budjeteissa, logistiikkasuunnitelmissa ja infrastruktuurihankkeissa.
Saksassa ei enää tehdä eroa siviilin ja sotilaallisen infrastruktuurin välillä. Yhteiskunnan rakenteet on liitetty samaksi järjestelmäksi, samaan logiikkaan.
Rakennetaan ja kunnostetaan teitä. Mutta ei kansalaisia varten, vaan NATO-joukkojen liikkumista varten. Päivitetään sairaaloiden kapasiteettia. Mutta ei kansanterveyden tai lääketieteen kehityksen vuoksi, vaan jotta sairaalat voisivat toimia poikkeustilanteessa osana kokonaisturvallisuuden huoltojärjestelmää.
Vihreiden johtama Baden-Württemberg on ilmoittanut, että puolustusteknologia on alueen tulevaisuuden kasvuvoima.
Sotatalous tarkoittaa talouskasvua ja on osa seuraavan Euroopan tarinaa. Goldman Sachs arvioi, että puolustusmenojen kasvattaminen voi lisätä euroalueen BKT:tä puolella prosenttiyksiköllä.
Kun Saksan aiemmin vahva teollinen selkäranka, kuten autoteollisuus, menettää asemaansa kilpailussa kiinalaiselle autotuotannolle, niin perinteinen asevalmistaja Rheinmetall konvergoi eli muuttaa entisiä tehdassaleja, kuten Volkswagenin entisiä autotehtaita, panssarien tuotantolinjoiksi.
”Missä vaiheessa puolustus muuttuu ideologiaksi, joka määrittää eurooppalaisten yhteiskuntien olemassaolon?”
Suomessa pääministeri Orpo kutsui maaliskuun alussa hallituspuolueet kaksipäiväiseen seminaariin, jonka jälkeen Orpo ilmoitti, että aseviennin ja puolustusteollisuuden kasvattaminen on Suomelle ”ihan huikea potentiaali ja mahdollisuus”.
Puolustusteollisuus kasvaa. Yhtiöihin sijoittaneiden osakesalkut kasvavat. EU lähtee joustamaan velkasäännöissä sotataloutta tukemaan. Mutta ei ilmaston, koulutuksen tai perusturvan vuoksi.
Syntyy uusi Euroopan prioriteettijärjestys kertoen siitä, mihin seuraava Eurooppa uskoo, ja mihin se on valmis uhraamaan.
Sotilasmenojen kasvattaminen edellyttää kuitenkin yhteiskunnan resurssien uudelleenjakamista. Kysymys kuuluu miten, minkälaisten yhteiskunnallisten toimintojen tai palvelujen ja kenen kustannuksella?
Saksassa Friedrich Merz on todennut, että sosiaalimenoja on arvioitava uudelleen. Ja kun puolustusmenoihin suunnataan miljardeja, ovat ne potentiaalisesti poissa koulutuksesta, terveydenhuollosta tai ilmastotoimista.
Tai missä vaiheessa terveydenhuollosta tulee osa sotilaallista logistiikkaa, koulutuksesta turvallisuusresurssi, ja infrastruktuurista reitti liittouman panssarivaunuille?
Myös meidän eurooppalaisten rooli kansalaisina on muuttumassa. Emme ole vielä tilanteessa, jossa demokratiaa olisi korvattu turvallisuusajattelulla, mutta olemme tilanteessa, jossa demokraattiset prosessit saattavat heiketä.
Eurooppa rakentaa nyt identiteettiään ja uutta tarinaansa, joka perustuu turvallisuuteen, varautumiseen ja aseelliseen voimaan. Samalla nyt on se hetki, jolloin voimme vielä pysähtyä ja kysyä millaista Eurooppaa me rakennamme?
Missä vaiheessa puolustus muuttuu ideologiaksi, joka määrittää eurooppalaisten yhteiskuntien olemassaolon?
