Image

Sori siitä. Julkisista anteeksipyynnöistä on tullut refleksi, kirjoittaa Joanna Palmén.

Sori siitä. Julkisista anteeksipyynnöistä on tullut refleksi, kirjoittaa Joanna Palmén.

Kolumni | Julkisista anteeksipyynnöistä on tullut refleksi, kirjoittaa Joanna Palmén.
Teksti Joanna Palmén
Mainos

Sanomalehdissä pitäisi olla oma palsta julkisille anteeksipyynnöille, vähän niin kuin kuolinilmoituksille tai nimitysuutisille. Anteeksipyyntöjä on nykyään niin paljon, että ne olisi hyvä käsitellä keskitetysti ja lyhyesti. Näin:

Marimekko pyytää anteeksi, että Metsänväki-kuosi onkin plagiaatti.

Ministeri Laura Räty pyytää anteeksi, ettei osannut arvioida pienituloisten lapsiperheiden määrää.

Myyntijohtaja Esko Kiesi pyytää anteeksi, että haluaa naisensa käyttävän korkokenkiä.

Lapsia opetetaan pyytämään anteeksi, kun he ovat tehneet jotain tyhmää. Lapset ovatkin vastuuttomia, ajattelemattomia ihmisalkuja. Mutta mikä vastuullisessa asemassa toimivan aikuisen anteeksipyyntö oikeastaan on?

Yritysmaailmassa anteeksipyytäminen on viestintää, jolla minimoidaan omasta virheestä itselle koituvat vahingot. Kriisiviestintäkonsultin leipä tulee toistelemalla yhtä ohjetta: Pyydä anteeksi. Pidä puhelin päällä ja pahoittele nöyrästi kaikille.

Syksyllä selvisi, että Volkswagen-konserni on vääristellyt dieselmoottoreidensa päästöarvoja. Syntyi kriisi. Tarvittiin viestintätoimia. Volkswagen julkaisi Suomessakin monia sivun kokoisia sanomalehti-ilmoituksia, joissa pahoitteli sitä, että on pettänyt asiakkaidensa luottamuksen.

Näin hoidetaan kriisiviestintä, kehuivat jotkut. Toiset taas ihmettelivät, miten tämä asia nyt parani mainostilaa ostamalla.

Jos et ole varma, mitä pyydät anteeksi, pyydä anteeksi aiheuttamaasi mielipahaa. Jos et tiedä, keneltä pitäisi pyytää anteeksi, pyydä kaikilta niiltä, joita olet loukannut.

Usein niin sanottu anteeksipyyntö on vain toimenpide, jolla vastuu omasta teosta siirretään sille, joka on teosta kärsinyt. Näin anteeksipyytäjä voi siirtyä elämässä eteenpäin. Anteeksiantajan vastuulla on, että pystyy unohtamaan.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb väitti eduskunnalle, että hallintarekisterihankkeesta annetuista lausunnoista 90 prosenttia olisi ollut myönteisiä. Se ei ollut totta. Stubb pyysi anteeksi ja sanoi kantavansa virheestään vastuun, vaikka oli juuri siirtänyt vastuun eduskunnalle.

Sen jälkeen vihreät ja vasemmistoliitto tekivät välikysymyksen Stubbin toimista. Törkeä temppu, koska heidänhän olisi pitänyt nyt antaa anteeksi. Välikysymyskeskustelussa heitä sitten moitittiin maassa makaavan potkimisesta, hakkaamisesta ja yksittäisen ministerin lynkkaamisesta. Moittijoiden mielestä anteeksipyynnöstä on siis seurattava välitön anteeksianto. Eli pyytämällä anteeksi anteeksipyytäjä samalla antaa itselleen anteeksi.

Niin kauan kuin anteeksipyyntö riittää, se on röyhkeimpien vapaudu vankilasta -kortti.

Ja riittäähän se. Julkinen keskustelu suorastaan janoaa sitä sanaa.

Kun Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki nimitti Mari Kiviniemeä kokovartaloministeriksi, lehdistössä ja somessa ei haluttu päitä vadille. Haluttiin anteeksipyyntö. Lopulta Halmesmäki pyysi ja pyytäjät tietenkin antoivat anteeksi. Mutta tuskin ihmisen mielipide muuttuu, jos hänet pakotetaan pyytämään niitä anteeksi. Arvokeskusteluja ei anteeksipyynnön jälkeen enää käydä.

Anteeksipyyntö voi olla myös markkinointia. Joulun alla Finlayson kertoi Facebook-sivullaan, että uudet Tom of Finland -keittiöpyyhkeet olivat huonolaatuisia. Yritys pyysi tätä anteeksi. Suoraselkäistä!

Tosin pyyhkeet eivät olleet ehtineet edes myyntiin. Ei ollut mitään anteeksipyydettävää. Samalla Finlayson ilmoitti jakavansa ne ilmaiseksi. Anna meille anteeksi ja poikkea Finlayson-liikkeeseen! ■

Julkaistu: 30.1.2016