Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Puheenaiheet

Sopulit eivät enää viihdy Suomen lämmössä – Nightwish-yhtyeen interaktiivinen näyttely avautui Kiteellä – Kotimaan katsaus

Kotimaan katsaus: Sinivalas ui seinään Turun ja Kaarinan rajalla. Tuleeko Lempäälän nimi sittenkin tulipallosta? Metsästyksessä käytettävien hämäränäkölaitteiden kysyntä kasvanut.

Presidentti Mauno Koivisto luonnehti vuonna 1984 toimittajia sopulilaumaksi, joka ryntää aina yhden mielipidejohtajan perässä. Luonnossa ei sen sijaan ole vuoden 1970 jälkeen koettu suurta sopulivaellusta, kertoo metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen.

Sopulit lähtivät 50 vuotta sitten liikkeelle Kilpisjärveltä ja kipittivät Rovaniemen keskustassa. Ensimmäinen kirjattu sopulivaellus Suomessa on 1600-luvun lopulta. Ylisummaan Suomi on liian lämmin paikka sopuleille.

Lähde: Lapin Kansa

Nightwish museoon

Pohjois-Karjalassa on avattu uusi, suuri, dynaaminen ja vuorovaikutteinen Nightwish-näyttely. Yhtyeen perustaja Tuomas Holopainen on syntyjään Kiteeltä, kuten yhtyeen ensimmäinen solisti Tarja Turunenkin.

Näyttelykeskuksen avajaisiin saapui faneja ympäri Suomen ja ulkomaita myöden. Tuotto näyttelystä menee Kitee-seuralle ja Kiteen kaupungille.

Lähde: Karjalainen

Sinivalas ui seinään

Turun ja Kaarinan rajalle on uinut suuri, hohtava sinivalas. Kyseessä on julkisivutaideteos, jossa valas näyttäytyy luonnollisessa koossaan. Julkisivu kuuluu entiselle Hartwallin panimolle, josta nyt on muokattu toimitilarakennus nimeltä Piispantorni.

Lasipainatuksena toteutettu Big Blue on kuvataiteilija Mauri Kososen käsialaa. Teoksen korkeus on yli 30 metriä. Se lienee kauneimmillaan pimeässä, jolloin rakennus valaistaan aaltoilevasti.

Lähde: Aamuset

Saiko Lempäälä nimensä lemmestä vai tulipallosta?

Mistä ja milloin Lempäälä on saanut nimensä? Lemmestäkö? Asiantuntijat taittavat peistä. Yksi tulkintalinja johdattelee sanan tuhannen vuoden takaa, jolloin kirkonmäen vieressä sijaitsi Lempi(j)ä-niminen talo.

Toinen tulkintalinja porautuu muinaishämärään ja viittaa Lemmon kuoppaan Lempoisten kankaalle. Sinne iski taivaallinen tulipallo, pallosalama elikkä lempo. Siitä olisi leiskahtanut Lempäälä.

Lähde: Lempäälän-Vesikansan Sanomat

Hämärässä näkee

Hämäränäkölaitteet piristävät metsästysalan kauppoja.  Laitteiden kysyntä liittyy villisikojen ja supikoirien metsästykseen. Riistakeskus myönsi näiden eläinten ampumiseen poikkeuslupia viime vuonna.

Valonvahvistinten lisäksi retkeilykengät ja panokset ovat sangen suosittuja. Kilpailu on kuitenkin kovaa. Metsästäjäliiton ja sen piirien omistaman Eräkontin liike Riihimäellä on päätetty sulkea. 

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit

Ei kommentteja vielä

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt