Veljen katoaminen ja terveyshuolet ovat jättäneet jälkensä – Sonja Lumme ja sisko Paula Wilson: ”Meitä yhdistää yhteinen suru”

Yhteys

Seitsemänhenkisen pesueen vanhin oli Paula ja Sonja oli numero kuusi. Tästä syystä Paula ei hätkähtänyt, kun Sonja tuli maailmaan. Kristiinankaupungissa asuvan Lummeen perheen vanhin sisarus lähti aamulla kouluun ja iltapäivällä Sonja oli jo syntynyt.

– Tulin hieman etuajassa ja yllättäen, Sonja muistelee äidin kertoneen.

Jo aikaisemmin Paula oli saanut nopeassa tahdissa kolme pikkuveljeä ja pikkusiskon. Neljä vanhinta lasta syntyivät neljän vuoden sisään.

– Hoidin pienimpiä aika paljon, vaihdoin vaippoja ja opetin heitä lukemaan. Minähän olin jo teini-ikäinen, kun Sonja syntyi, Paula miettii.

Paula myöntääkin olleensa aina huolehtivainen ja katsoneensa vanhimpana kaikkien sisarustensa perään. 12 vuotta siskoaan nuorempi Sonja muistaa kirkkaasti, miten Paulan poikaystävä alkoi pyöriä perheen kotona.

– Me pienet tykkäsimme Peristä ihan hirveästi. Hän oli hauska, huumorintajuinen ja jaksoi aina kiusoitella meitä. Myöhemmin ajattelin, että jos saan sellaisen aviomiehen, olen onnellinen.

Tilanne muuttui, kun Paula lähti opiskelemaan 18-vuotiaana – 19-vuotiaana hän menikin jo naimisiin.

– Aloin heti hankkia omia lapsia. Olen aina ty- kännyt lapsista! Sonja oli 7-vuotias morsiusneito, kun meidät vihittiin mieheni kanssa Hangon kirkossa. Ja vielä minulla on sama mies, Paula nauraa.

Me kaksi

Tänä päivänä laulaja Sonja ja Bengtskärin majakkasaarta emännöivä Paula ovat tiivis kaksikko, joka viettää säännöllisesti aikaa yhdessä. Riitoja heillä ei ole koskaan ollut. Sisaruksista he ovat läheisimmät keskenään: puhelin laulaa, meilit lentävät ja kasvotustenkin treffaillaan.

Suuren ikäeron vuoksi Paulalla ja Sonjalla ei ole yhteistä lapsuutta.

– Paula on aina ollut perheemme koossapitävä voima, joka on huolehtinut kaikista muista. Hän on hyvin vieraanvarainen ja kiltti ihminen.

Sisarusten työnjako toimii muutenkin tyypillisesti niin, että Paula rakastaa järjestää juhlia – ja Sonja laulaa niissä.

– Olen laulanut muun muassa Bengtskärin 100-vuotisjuhlissa, sekä Paulan Nora-tyttären ristiäisissä ja häissä, Sonja luettelee.

Ja niin onnekkaasti näyttää käyvän, että yhteisiä juhlia piisaa tulevaisuudessakin. Paula pohtii, että perhe on heille erittäin tärkeä.

– Ehkä se johtuu menetetystä veljestä. Että tämä ei ole mitenkään itsestään selvää.

Sonja on säveltänyt ja sanoittanut laulun Päättymätön tarina, joka kertoo Stefan-veljen kohtalosta. Hänet julistettiin kuolleeksi vasta 2004, samana vuonna kuin Paulan ja Sonjan äiti kuoli. Stefanin nimi on kaiverrettu isän ja äidin kanssa samaan hautakiveen. Sisarusten välejä yhden katoaminen tiivisti entisestään.

– Meitä yhdistää yhteinen suru, he toteavat.

Tragedia

Sonja oli kuusivuotias ja Paula juuri lähtenyt kotoa opiskelemaan, kun veli Stefan kuoli vain 16-vuotiaana haaksirikossa. Veli oli lähtenyt heti koulun jälkeen rahtilaivalle töihin. Alus katosi myrskyssä Ahvenanmaan pohjoispuolella lokakuussa 1968 ja löytyi vasta 50 vuotta myöhemmin vuonna 2019. Tapahtunutta on kuvailtu Suomen merenkulun suurimmaksi mysteeriksi.

– Pitkään etsittiin, mitään ei löytynyt. Kävimme paikan päällä pitämässä myöhemmin muistotilaisuuden. Mihinkään suuntaan ei näkynyt maata, Paula kuvailee avomeren äärettömyyttä.

Stefan oli miehistön nuorin ja ehtinyt olla merillä vasta vuoden. Isoveli oli ehtinyt tuoda pikkusiskolleen matkoiltaan prinsessanuken ja nallen. Sonjalla on vieläkin ne tallessa.

– Veljen kuolema oli perheessämme kova paikka, joka löi leimansa vanhempiin ja sisaruksiinkin. Äidin tapahtuma rikkoi kokonaan. Hän ei koskaan toipunut siitä, Paula arvelee.

Sonja sanookin, että Paula sai tuntea täysin toisenlaisen äidin.

– Siihen aikaan ei saatu mitään apua tai terapiaa, vaan vanhemmat yrittivät jatkaa elämäänsä, miten taisivat. Minun aikanani äiti oli ollut positiivinen ja onnellinen ihminen, Paula kertoo.

Sonja muistaa, että äiti oli hyvä vanhempi – mutta pohjalla kulki suru. Elämänilo perheestä oli häipynyt, vaikka vanhemmat yrittivät parhaansa, etteivät lapset kärsisi.

– Itse toivoin, että veli vielä palaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka en ollut kovin vanha, perusturvallisuuteni järkkyi. Se on jäänyt elämänfilosofiaksi, että olen valmistautunut kaikkeen.

Pysähdys

Toukokuussa 2024 ikänsä työteliäs ja ahkera Paula alkoi hengästyä askareissaan. Hänen miehensä oli sairastellut pitkin kevättä ja ollut syöpähoidoissa. Siitä syystä yksin perheen arkea pyörittänyt Paula ajatteli olevansa vain kuormittunut ja väsynyt. Sen kummempia oireita hänellä ei ollut, kun lopulta Paulan oli hengenahdistuksen vuoksi pakko lähteä Turkuun sairaalaan.

– Kun tuli tieto, että Paula on saanut sydänkohtauksen, lähdin paikalle välittömästi Turkuun. Seuraavalle viikolle olikin heti kaavailtu ohitusleikkaus, Sonja kertoo.

Kun Paulaa valmisteltiin ohitusleikkaukseen, Sonja vitsaili hänelle, että jos sitten näkyy valkoista valoa, älä lähde sinne ollenkaan. Se kertoo sisarusten välisestä huumorista.

– Paula on myös todella työorientoitunut. Kun häntä valmisteltiin, puhelin soi ja joku kyseli majakalle tilatuista sämpylöistä. Paula vastasi ja alkoi ratkoa ongelmaa, samalla kun häntä oltiin kärräämässä leikkaukseen! Mietin, että tämä ei ole todellista, Sonja kertoo nauraen.

Sonja varasi huoneiston vastapäätä sairaalaa voidakseen olla Paulan tukena. Myös muut sisarukset, lapset ja lapsenlapset riensivät paikalle, joka päivä kävi vieraita.

Ohitusleikkauksen jälkeen tuli komplikaatioita. Leikkauksen jälkeen Paulan ruumiinlämpö oli vain 35, iho oli muuttunut harmaaksi. Pian selvisikin, että yksi suonista oli tukkeutunut ja Paulalle jouduttiin tekemään hätäpallolaajennus. Samalla Paulalle tuli hengenvaarallisia kammiovärinöitä ja häntä elvytettiin. Kun Sonja tuli sairaalaan ja näki siskonsa tyhjän pedin, hän ehti jo luulla, että pahin on tapahtunut.

– Lääkäri sanoi, että nyt ei ole muuta tehtävissä kuin toivoa ja odottaa. Silloin ymmärsin mitä tarkoittaa hetki hetkeltä, kun istuin sairaalassa ja katsoin kelloa, Sonja kertoo.

Paula ei muista kriittisimmistä päivistä leikkauksen jälkeen mitään.

– TYKSin sydänosasto pelasti henkeni. Olin kahdessa vaikeassa operaatiossa perätysten. En pelännyt kuolemaa missään vaiheessa, mutta minulla oli vankka halu jatkaa elämää. En vain halunnut, että kaikki on tässä, Paula pohtii.

Ohitusleikkaukseen oli otettu verisuoni jalasta. Kun sydän alkoi parantua, Paulan jalan haavaan tuli sitkeä tulehdus. Paula ei pystynyt kävelemään kolmeen kuukauteen.

– Kotisairaanhoitaja kävi mielessä, mutta Sonja lupasi tulla avuksi, Paula kiittelee.

Viime vuonna Sonja olikin kesän ja alkusyksyn ajan usein siskonsa apuna Rosalan saaressa. Lopputarkastuksessa viime vuoden syyskuussa lääkäri totesi, että Paulan sydän on toipunut.

Paula vietti lopulta kolme viikkoa Turussa sydänosastolla. Yksi sairaanhoitajista osoittautui Sonjan faniksi.

– Kun tokenin leikkauksesta, tämä hoitaja sanoi, että heitä on neljä tulossa Bengtskäriin elokuussa. Huolehdi, että olet siellä – ja mielellään Sonjakin!

Paula ajatteli, että jos vain tervehtyy, niin näin tapahtuu. Lopulta Paula pääsikin paikan päälle, samoin neljä sairaanhoitajaa sydänosastolta. Sonja piti läsnäolleille konsertin.

– Hän lauloi Myrskyluodon Maijaa ja Eläköön elämää. Muut itkivät, mutta Sonjalla piti pokka, Paula sanoo.

– Olen laulanut myös äidin ja isän hautajaisissa. Se on työtä ja viimeinen kunnianosoitus siinä kohtaa, Sonja perustelee ammatillista tyyneyttään.

Eläköön elämä

Sonjan ja Paulan lapsuudenperheessä musisoitiin paljon. Musiikki oli tärkeä osa kasvamista ja yhteistä tekemistä. Sonja päätti jo 10-vuotiaana, että hänestä tulee laulaja. Sen jälkeen siitä ei enää keskusteltu.

15-vuotiaana Sonja lähti vastoin äidin toivetta yksin Helsinkiin valtakunnallisiin laulukilpailuihin. Voittohan sieltä tuli.

– Siitä sain levytyssopimuksen ja kiinnityksen Kirkan kesäkiertueelle. Siitä se sitten lähti. Ilmoitin äidille, että minä en sitten lukioon mene. Äiti oli kuitenkin ovela ja suostutteli minut Kaustiselle musiikkilukioon. Siinä kohtaa muutin samalla pois kotoa Kristiinankaupungista.

Siskoltaan Sonja ei ole neuvoja uransa suhteen isommin kysellyt, mutta tuore poikaystävä vie- tiin varhaisessa vaiheessa Paulalle näytille Bengtskärin majakkasaarelle.

– Muistan kun tulimme saarelle ja nousimme laiturilta ylös. Arne katsoi ympärilleen ja sanoi, että täällä minä haluan mennä naimisiin. Itse ajattelin tuolloin, että emme mene naimisiin, joten lohkaisin, että kenenköhän kanssa, Sonja nauraa.

Mutta naimisiin he menivät – ja Bengtskärissä. Vuosi oli 2006.

– Arne tulee valtavan hyvin toimeen Paulan ja Perin sekä heidän lastensa kanssa. Hän on suvussamme kuin kotonaan. Arne otettiin heti joukkoomme kuin yksi ylimääräinen veli.

Paula kertoo, että perhe on aina ollut ylpeä Sonjan menestyksestä.

– Paulakin on tunnettu ja merkittävä hahmo saaristossa. Olen ylpeä siskostani, Sonja kiittelee.