Kirjailija Sofi Oksanen keräilee vanhoja lääkärikirjoja – Tarvitsee tietoja historiallisiin romaaneihinsa
Kirjailija Sofi Oksanen inhoaa yhä liikuntaa, kieltäytyi osallistumasta tosi-televisio-ohjelmaan ja pyytää ystäviltään anteeksi, että olen laiminlyönyt näitä.
Teini-iässä inhosin erityisesti liikuntaa. Asia ei ole muuttunut. Nautin kuitenkin kävelemisestä, joten ehkä kyse on mielikuvasta. Liikuntatunnit koulussa olivat inhokkejani. En ole kilpailuhenkinen liikuntalajeissa. Ainoa liikuntalaji, josta pidin, oli kaunoluistelu, mutta sekin katosi koulussa teinivuosiin mennessä, kun tytöt pantiin pelaamaan jääkiekkoa. Olisin mieluummin sirklannut.
Viimeksi nauroin makeasti, kun olin Rooman lentokentällä. Olin ollut kiertueella italiannokseni ja espanjannokseni ilmestymisen johdosta ja väsynyt matkalaukkujen roudaamiseen. Jonottaessani tiskille luin sähköposteja, ja tiedottajani mainitsi erään tosi-tv-ohjelman, johon minua oli pyydetty. Hän oli kieltäytynyt puolestani – täysin oikein – ja mielikuva itsestäni tässä tosi-tv-ohjelmassa sai aikaan spontaanin naurureaktion. Minulle on aina ollut epäselvää, miten ihmiset pystyvät osallistumaan niin paljon työaikaa vieviin ohjelmiin – ellei sitten tosi-tv ole se työ.
Liikutun yleensä kyyneliin, kun näen näyttelijöiden esittävän kirjoittamaani näytelmää ensimmäisen kerran. Näin kävi, kun menin ensimmäisen kerran Mansikkapaikka-näytelmäni harjoituksiin. Tilanteessa on moninkertaista iloa: näen vihdoin sen, toimiiko teksti näyttämöllä vai ei. Se myös jännittää. Mansikkapaikan harjoituksissa kävi heti selväksi, että teksti toimi näyttämöllä, ja ohjaaja Mika Myllyaho oli tehnyt loistavat näyttelijävalinnat: Maria Kuusiluoma, Otto Rokka ja Janne Reinikainen ovat vielä taitavampia kuin olisin osannut aavistaa.
Pyydän anteeksi, että olen laiminlyönyt ystäviäni. En ole kovinkaan sosiaalinen, ja usein työmatkojen jälkeen käy niin, että en kerta kaikkiaan jaksa puhua kenenkään kanssa. Toisaalta lukijakohtaamiset ovat antoisia, ilahduttavia ja tunnerikkaita.
Ystäväni ihmettelevät minun saapumistani etuajassa, sillä olen yleensä myöhässä. En aina, mutta yleensä, ja olen aina ollut, lastentarhasta lähtien. Tämä koskee fyysisiä siirtymiä, deadline on minulle pyhä enkä pyytele määräajoille koskaan lisäaikaa.
Juuri nyt ottaa päähän, että Ukraina ei saa riittävästi aseita puolustaakseen itseensä ja se, miten huolettomasti länsimaat ottivat vastaan venäläisten oligarkkirahaa. Luin Knut Kainz Rognerudin kirjaa Oligarkki. Se kertoo Putinin luotto-oligarkista Oleg Deripaskasta, jolla oli läheiset suhteet Ruotsiin ja sen alumiiniteollisuuteen. Erinomainen kuvaus siitä, miten Venäjä käyttää luonnonvaroja ja korruptiota myös lännessä omien poliittisten etujensa ajamiseen.
Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, olisin kiinnostunut hänen perusteluistaan hoidolle ja siitä, millaista homeopatiaa hän ehdottaisi. Keräilen vanhoja lääkärikirjoja. Niitä lukemalla ymmärtää sen, kuinka paljon lääketiede on kehittynyt ympäröivän arvomaailman mukaan, ja koska kirjoitan historiallisia romaaneja: henkilöiden ymmärryksen terveydestä ja lääketieteestä on vastattava aikakautensa käsityksiä ja tietoa.
Annoin viimeksi lahjan, kun vein Espanjassa asuvalle ystävälleni salmiakkia. Vastalahjaksi sain espanjalaista manchegoa, ja joululahjaksi olen saanut häneltä suoraan kotipihalta poimittuja appelsiineja, joista tein erinomaisesti onnistunutta appelsiinihilloa, vaikka yritys oli ensimmäinen.
