Satoja miljoonia vuosia sitten meteori iskeytyi Pohjanmaalle – Nyt kraaterissa ruokailee jopa tuhansia kurkia
Vaasan lähistöllä sijaitsee muinainen meteorikraatteri, josta tulee syksyisin tuhansien kurkien ruokapaikka. Suomi on kurjille hyvin tärkeä maa.
Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Kuin maa aikojen alussa. Siltä tuntuu, kun katson Söderfjärdenin peltoaukeaa syyskuun aamunkoitteessa. Kaikkialla ympärilläni on pelkkää avaraa tyhjyyttä. Aamurusko sarastaa kaukana horisontissa, joka levittäytyy silmieni edessä epätodellisen tasaisena.
Teltassa vietetyn yön jälkeen olo on kostean viileä, mutta upea tunnelma häivyttää epämukavuuden, olenhan heti herättyäni luonnon tapahtumien keskipisteessä.
Sitten korviini kantautuu etäisiä korahduksia. Terästän silmiäni ja näen, kuinka mustat pisteet ilmestyvät punaiselle taivaalle. Lintuja on sadoittain, ellei tuhansittain. Hetki hetkeltä niitä ilmaantuu lisää. Tumma parvi seuraa toistaan.
Kurkien syyspäivä on taas alkamassa. Ne ovat viettäneet yönsä Merenkurkun kivikkoisella rannikolla kivien päällä torkkuen. Siellä ne ovat paremmin turvassa pedoilta kuin avoimella pellolla.
Täällä niillä on kuitenkin mahtavat ruoka-apajat: viljaa riittää neliökilometrien laajuudelta. Eikä tämä ole mikä tahansa viljelysmaa, vaan muisto muinaisesta meteoriitin iskusta.
Söderfjärden syntyi noin 520 miljoonaa vuotta sitten palavan taivaankappaleen iskeydyttyä alueelle. Meteoriitti synnytti halkaisijaltaan yli viisikilometrisen kraatterin, joka nykyään on avointa peltomaisemaa.
Kraatterin on arvioitu olleen alun perin jopa 300 metrin syvyinen, mutta vuosimiljoonien saatossa se on täyttynyt kambrikautisilla hiekkakivillä ja maa-aineksilla. Kraatterista on näkyvissä enää sen metsäinen ulkoreuna ja pyöreä muoto, joka kuitenkin erottuu selvästi satelliittikuvissa.
Söderfjärden sijaitsee noin kymmenen kilometriä Vaasan kaupungista etelään, lähellä merenrantaa.
Monet maailman parhaista lintupaikoista ovat syntyneet ihmistoiminnan myötävaikutuksella, usein kuivauksen tai patoamisen seurauksena. Söderfjärden ei ole poikkeus, sillä se on saanut nykyisen ulkoasunsa 1900-luvun alussa toteutetussa kuivaushankkeessa.
Vielä nykyisinkin Söderfjärdenin peltoja pidetään kuivina pumppaamalla.
Söderfjärden on kurkien tärkein levähdyspaikka Suomessa. Syyskuussa siellä voi nähdä jopa 10 000 kurkea, jotka keräävät voimia ja tankkaavat energiaa muuttomatkaansa varten.
Alueeseen on helppo tutustua, sillä peltoaukean halki risteilee hiekkateitä. Kurjet levittäytyvät laajalle alueelle, mutta teitä myöten voi hakeutua parvien läheisyyteen. Toki kurki on niin iso lintu, että se näkyy muutenkin kauaksi.
Kurki on reilun metrin korkuinen, ja sen siipien kärkiväli on yli kaksi metriä. Painoa tällä juhlavan näköisellä, suorastaan keisarillisella komistuksella on 5–7 kiloa.
Kurki lentää noin 50 kilometrin tuntivauhdilla rauhallisen syvin siiveniskuin. Välillä se liitelee ja kaartelee pitkiä aikoja kuin kotka.
Kurkea voisi luulla profiilinsa perusteella vaikka lentoliskoksi; linnuthan ovatkin dinosaurusten jälkeläisiä. Kurkia elää maailmassa puolisen miljoonaa, Euroopassakin parisataa tuhatta. Soinen ja tasainen Suomi on kurjelle tärkeä maa, sillä täällä elää neljännes maanosamme kurkikannasta.
Kurjet pomppivat tuulen mukana siivet levällään ja kurottavat nokallaan niskan yli toisten selkään. Tämä tapa ilmeisesti aiheuttaa sen, että ajan kuluessa kurjen selkä värjäytyy ruskeansävyiseksi.
Moni tunnistaa kurjen muuttoaikojen näyttävistä auramuodostelmista. Kurjet tuntuvat osaavan tämän energiaa säästävän etenemistavan erityisen hyvin; tuskin muuten näin isot ja raskaat siivekkäät pystyisivät joka vuosi tekemään pitkän muuttomatkan Pohjois-Euroopasta Afrikkaan ja takaisin.
Kurki on Suomen ja koko Euroopan suurimpia ja näyttävimpiä lintuja. Pohjois-Pohjanmaan maakuntalintu oli aikaisemmin vain syrjäisten soiden asukki, mutta nykyään se on yleinen näky miltei kaikkialla Suomessa.
Linnun nimi on onomatopoeettinen eli se liittyy ääntelyyn. Kurkien tunnusomaisen trumpettiäänen aiheuttaa pitkä henkitorvi, jossa on ylimääräinen mutka rintalastan kohdalla.
Alkuvoimainen korahtelu kaikuu kilometrien päähän ja on erottamaton osa suomalaisen syysluonnon haikeansuloista tunnelmaa.
Taas yksi kesä saatiin loppumaan, vei syystuuli kurjet mukanaan.
