SM-liiga on kaatumassa kyläpolitikointiin – mutta poistuuko ongelmien ydin? – ”Hämmentävää”
SM-liigan talouslukujen luisu ja liigajohtamisen neuvoton ilmapiiri ovat kaatamassa koko nykyisen liigan. Tapparan ex-puheenjohtaja Heikki Penttilän uusi yhtiö puuhaa uutta liigaa ja on saanut tuekseen jo useita seuroja. Samalla herää kuitenkin myös isoja kysymyksiä, kirjoittaa Jari Kupila.
Vaikka SM-liiga on Suomen mittakaavassa ylivoimainen ammattiurheilun ja urheiluviihteen kokonaisuus, se on tullut nykyisen tiensä päähän.
Vuosien varrella on kertynyt monia muutostarpeita, joihin liittyvää painetta ei ole osattu purkaa. Nyt paine on räjähtämässä.
Kaikki konkretisoituu talouslukuihin. Vaikka konsulttitoimisto EY:n tuore raportti kertoo hienoisesta tervehtymisestä, SM-liigan talousmoottori yskii. Komeiden liikevaihtojen, yleisömäärien ja medialukujen vastapainona on liian isot menot. Kasvua tulee, ollaan 200 miljoonan euron liikevaihdon kokonaisuus, mutta tulokset ja taseet laahaavat.
Tilannetta on katseltu jo vuosia. Aiheen ympärillä on pidetty seminaareja isoilla ja pienillä porukoilla. Muutoksia on vaadittu, mutta laihoin tuloksin.
Nyt on kuitenkin tapahtumassa. Ainakin jotakin.
”Vaikka Liigan ongelma näkyy talousluvuissa, niiden juurisyy on muualla. Talouden kriisiytyminen ei ole ongelman ydin.”
Talousnumerot ovat vain viesti siitä, että toimintaa on korjattava. Olennaista ei ole nyt keksiä yksittäisiä kikkoja, joilla torjutaan yksittäisten tilikausien tappioita. Olennaista on oivaltaa se, miksi tämä kokonaisuus ei tee parempaa tulosta.
Tehtiinpä liigalle mitä tahansa, kannattaa aidosti pysähtyä selvittämään mitä tässä oikeasti kannattaa tehdä ja mitä ei – eikä hosua mitään äkkinäistä.
Siksi nykyisen liigan sinänsä tervetulleen haastajaryhmittymän kohdalla herää polttavia kysymyksiä. Mitä suomalaista huippujääkiekkobisnestä johtavalle yksikölle ollaan konkreettisesti tekemässä – ja millä tavoitteilla 2030-lukua ollaan lähestymässä?
Onko kyseessä vain nykyisen liigamarkkinan uusjako vai aidosti strateginen yritys kasvattaa yhteinen kakku nykyistä huomattavasti isommaksi?
Viime aikojen jääkiekkokeskustelua leimaa dramaattinen sävy. Lisäksi yksi ainoa yksityiskohta – liigajoukkueiden määrä – pyörii mukana hämmentävän isona teemana.
Syntyy vaikutelma siitä, että joukkuemäärä on ongelmien äiti ja isä. Tunnutaan uskovan, että kun joukkueita on vähemmän ja kun samat joukkueet pelaavat keskenään entistä useammin, syntyy hyvä kierre, joka nostaa talouslukuja merkittävästi.
Kannattaisiko nyt pohtia hieman laajemmin?
Nyt kun on lähdetty oikeasti tosissaan haastamaan liigaa, on haastajilla edessään sama kriittinen kysymys, mihin nykyinen SM-liiga ei ole osannut koko 2000-luvulla vastata. Siis mitä uusi liiga tavoittelee ja millä strategialle se lähtee kasvattamaan suomalaisen jääkiekkobisneksen yhteistä kakkua?
Pelkkä nykyisen markkinan uusjako kun ei tuo millekään uudelle liigakuviolle uskottavuutta – eikä pitemmän päälle tee sen rakennelmasta kestävää ja pysyvää.
Juuri nyt liigakeskustelua leimaa sarjajärjestelmiä ja joukkuemääriä koskeva spekulointi. Vastaavasti ollaan oudon hiljaa siitä, miten liigabisneksen kokoluokka nostettaisiin.
Vedonlyöntirahoista toki puhutaan, mutta se on vain yksityiskohta, jonka merkitystä ei pidä kuvitella isommaksi kuin se on. Tarvitaan yksittäisistä diileistä unelmoinnin sijaan aitoja strategisia avauksia siitä, miten arkipäivän liiketoimintaa kehitetään kokonaisuutena.
Siis millä strategialla saadaan elinkeinoelämä ja yhteiskunta laajemminkin investoimaan liigaan kertaluokkaa enemmän? Se on lopulta paljon merkittävämpi kysymys kuin vedonlyöntimarkkinan vapautuminen.
Sarjajärjestelmät ja vedonlyöntidiilit ovat vain yksityiskohtia. Pelkällä niiden pyörittelyllä ei tulla koskaan saamaan aikaan merkittävästi nykyistä parempaa kasvua liigan talouskakkuun. Ei ainakaan elleivät liigaseurat sitä ennen aidosti kohtaa nykyisen toimintansa tärkeintä valuvikaa. Sitä, joka sillä on ollut koko liigahistorian ajan.
Se on tietenkin SM-liigan päätöksentekojärjestelmä.
”Jos tätä ei korjata, on turha huudella paremman johtajuuden perään.”
SM-Liigaa on pitkään johdettu mallilla, joka ei vastaa sitä valta- ja vastuuroolia, mitä jääkiekkobisneksen ja -urheilun kokonaisvaltainen kehitystyö johtoyksiköltään vaatisi.
Viime aikojen lätkäpuheessa on useinkin kirottu johtajuuskriisiä. Tämä puhe on kuitenkin kohdistunut lähinnä yksittäisiin henkilöihin ja ajatukseen siitä, että erilaisten johtajien avulla kaikki muuttuisi paremmaksi.
Toki voi olla, että tarvitaan uusia persooniakin, mutta sitä ennen on korjattava valta- ja vastuujärjestelmä. Jos kirotaan liigan johtajuutta, pitää kirota seurojen päättämä toimintamalli, joka ei mahdollista parempaa johtajuutta. Ongelma on seuroissa ja niiden asenteissa, ei liigassa!
Jos tätä ei korjata, on turha huudella paremman johtajuuden perään. Mikään Kale Kummola 2.0 ei saisi näillä valtuuksilla aikaan merkittävästi parempaa.
Ensi tiedot haastajaryhmittymän visioista ovat tässä mielessä lupaavia. Puhutaan komissaarimallista ja päätösvallan keskittämisestä. Silti, näistä asioista puhutaan sen verran varovaisin sanakääntein, että toistaiseksi ei oikein hahmotu mitä oikeasti ollaan tekemässä.
Suomi on urheilumaa, jossa ei oikein ymmärretä mitä sana ”liiga” tarkoittaa. Vaikka lähes kaikkien lajien pääsarjoja pyörittää joku ”liiga”, ei Suomessa ole yhtäkään aitoa urheilun liigayhteisöä.
Liiga ei tarkoita rakennetta, jolla ratkaistaan mitaleja, mestaruuksia ja putoamisia. Liiga on johtamisjärjestelmä. Se johtaa kokonaisuutta ja perustaa kaikki päätöksensä siihen, miten alan kokonaisuus kehittyy parhaiten. Tätä varten liigan jäsenet luovuttavat liigalle vallan, jonka käytössä sen ei tarvitse erikseen jäseniltään lupia kysellä.
Liiga ei etenkään ole seurakokous, johon jokainen seura tulee pitämään omaa puoltaan ja pakottamaan kompromisseihin, joita ei sanele liigan yleinen etu.
Aidossa liigasysteemissä SM-liiga päättäisi miten jääkiekon elinkeinotoiminta Suomessa järjestetään. Sillä olisi päätösvalta. Tiukan paikan tullen ei tarvitsisi kuulla yksittäisen seuran mutinaa. Vastaavasti, sillä olisi selkeä tulosvastuu tehdä yhteiseen kassaan niin paljon tuloja, että seuroilla olisi aito motiivi olla pullikoimatta päätöksiä vastaan.
Näin ei kuitenkaan ole. Se on hyydyttänyt liigan kehittämisen jo ajat sitten ja on pohjimmiltaan se varsinainen ongelma, jonka oireena olemme tottuneet taivastelemaan liigan talouslukuja.
”Mikään olennainen ei muutu, jos kokonaisuutta johtavan tahon valta- ja vastuuroolia ei nosteta uudelle tasolle.”
Oli miten oli, SM-liigan ongelma ei ole se, ettei sillä olisi eväitä tulevaisuuden kehittämiseksi, bisneksen kasvuun ja myös urheilullisen kilpailukyvyn parantamiseen. Näitä mahdollisuuksia ei kuitenkaan päästä hyödyntämään, jos liigaa ei pyöritetä kuten aitoa liigaa pitää.
On se ja sama mitä uudistuksia sarjajärjestelmiin ja joukkuemääriin mietitään. Ennen mitään muuta olisi tärkein uudistaa päätöksentekojärjestelmä.
Tämä on syytä muistaa myös kaikissa uusissa liigavisioissa. Mikään olennainen ei muutu, jos kokonaisuutta johtavan tahon valta- ja vastuuroolia ei nosteta uudelle tasolle. Uusi liiga pitää joka tapauksessa perustaa, tai vanha liiga uudistaa, siten, että pääasiana on yhteisen liigakuvion kehittäminen, ei oman seuran etujen vaaliminen.
Liigan pitää olla pääasia, ei Tappara, TPS, Kärpät, Jokerit tai mikään seura. Jos tähän ei ole valmiutta, mitään merkittävää uutta hyvää ei kokonaiskuvassa voi tapahtua.
Kriisit ovat tilanteita, joissa aito toimintakyky testataan. Ne ovat painetestejä, joissa pienet säröt alkavat murtua isommiksi.
SM-liigan kohdalla ei toki olla eksistentiaalisessa kriisissä. Tilanne ei ole kuin mäkihypyllä tai kaukalopallolla, mutta silti olisi aidosti syytä pysähtyä kohtaamaan muutama tosiasia.
Jo 2000-luvun alusta on näkynyt merkkejä hyytymisestä. Tulee hyviä yksittäisiä hetkiä, mutta iso kuva on luisunut. Tämän alkaa nyt valjeta laajemminkin.
Jääkiekon nousukautta sävytti se, mikä usein seuraa kasvua. Kun menee lujaa, vauhdin hurmassa ei huomata yksityiskohtia. Moni iso ongelma oireilee pitkään vain pienenä särönä, johon olisi helppo puuttua, mutta niin usein herätään vasta kun on myöhäistä – ja seuraa paniikkireaktio, joka vain syventää ongelmaa.
SM-liigassa ollaan nyt lähellä tätä klassista tilannetta.
Tilanne ei sinänsä hätähuudon paikka ole. Tilanteen voivottelun sijasta on olennaisempaa se, tullaanko tilanteesta ulos järjen ja aidosti toimintatapoja uudistavan strategian kanssa –vai äkkinäisellä hurmahengellä heiluen.
