SM-liiga on avattava aidosti – kilpailukulttuurinen takamatka Ruotsin SHL:ään on vielä todella pitkä

Jääkiekon SM-liiga on merkittävän muutoksen edessä. SM-liigan ja Suomen Jääkiekkoliiton ylin johto eivät nähneet riittävän ajoissa sitä murrosta, joka Suomen seuratuimman lajin piirissa oli tapahtumassa. SM-liigan perustuote, runkosarjapeli, oli kuin hintava, väljähtänyt ja muovituopista nautittava lager-olut.

Muutos parempaan suuntaan tuli viimeisellä hetkellä. Kiekko-Espoon ja Suomen Jääkiekkoilijat ry:n, eli tuttavallisemmin Pelaajayhdistyksen pakottamana sarjassa on taas mukana karsintapelien draama. Liigan ja Mestiksen väliset karsinnat kiinnostavat – se on selvä. Ne ovat tuoneet myös uudenlaisen merkityksen Liigan heikoimmille.

Sarjojen avaaminen oli vastoin vallankäyttäjien alkuperäistä suunnitelmaa. Karsinnat päätettiin palauttaa Kilpailu- ja kuluttajaviraston kartellitutkinnan seurauksena. Tutkinnan kohteena on 15:n liigaseuran lisäksi itse Liiga ja Jääkiekkoliitto. Tutkintapyynnön laittoi vireille avaintekijät eli pelaajat.

Tällä hetkellä sekä Liiga että Mestis ovat jännitteisemmät kuin pitkään aikaan. Kiitos sen, että kilpailu on palautettu kilpailuun.

Olen työskennellyt kolmella eri vuosikymmenellä kolmessa eri liigaseurassa suljetun SM-liigan aikana ja ollut nostamassa Jukureita Liigaan. Tämän lisäksi sain toimia pari vuotta Ruotsin pääsarjajoukkue Örebrossa maailman kilpailullisimmassa jääkiekkosarjassa.

Kokemukseni on, että organisaation johtamisen, vaatimustason ja kulttuurin näkökulmasta ero on kuin yöllä ja päivällä. Kilpailu pitää rattaat pyörimässä. Tämä alkaa omistajista, päätyen hallituksien kautta operatiiviseen johtoon. Avoimissa sarjoissa kilpaillaan organisaatio organisaatiota vastaan sen jokaisella tasolla, ei pelkästään kaukalossa. Kilpailu ylettyy jopa asetelmaan - kaupunki versus kaupunki.

Tajusin jo 2000-luvun alussa Pelicansissa työskennellessäni, kuinka suljettu sarja ja sen iljettävin muoto – kesken luovuttaminen - rapauttivat organisaation kollektiivista moraalia ja alensivat vaatimustasoa. Moninaisista motiiveista urheiluseuraan sijoittaneiden liikemiesten riskiä on pienennetty pelaajamyynneillä. Tärkeimpiä sidosryhmiä on hyödynnetty taloudellisesti, erityisesti maksavien asiakkaiden ja pelaajien kustannuksella

Missä liiketoimessa tämä olisi mahdollista?

Vaatimustason kehittymättömyydestä indikoivat monet asiat näihin päiviin asti. 25-vuotta seuroilla on ollut aikaa laittaa talous kuntoon, kehittää liiketoimintaa ja kumppanuuksia sekä kuluttajakokemusta. Sarjojen avautuessa olemme tilanteessa, jossa Liigan kollektiivinen tuloskyky on surkeassa jamassa, yhteistyösopimukset ovat lilliputtitasolla ja valtaosa irtolippuista jää myymättä.

Ainoastaan Oulun Kärpät on hyödyntänyt suljetun sarjan edut. Jääkiekon perusliiketoiminnalla hankitulla taseella on ostettu lisätukijalkoja. Kärpät-konsernin liikevaihto on nykyisin noin 34 miljoonaa euroa. Jääkiekon osuus tästä on reilu kolmannes.

Örebron vuosina opin, että ottelujen irtolippujen myyntejä johdetaan toiminnanohjausjärjestelmän avulla. Aftonbladetin toimitusjohtajan paikalta jääkiekkopomoksi siirtynyt Pontus Gustafsson vaati, että ottelun jokainen irtolippu on myytävä pois. Myyjät tarttuivat puhelimiin, jos datasta pääteltiin, että vaikkapa kuukauden päässä häämöttävä peli ei generoi luonnollista kiinnostusta.

Ruotsissa ei odoteta, että ottelut myyvät itse itsensä; sen sijaan organisaation tehtävä on myydä ne. Suomessa ottelut avataan myyntiin ja katsotaan, kuinka moni tulee paikalle. Kyse on kulttuurierosta. Örebro pelasi vielä kaudella 2008–09 kolmostasolla. Nykyisellään on menossa 11. kausi pääsarjassa. Areenan täyttöaste on ollut kaikki nämä vuodet yli 95 prosenttia.

Örebron verrokkijoukkue Suomessa voisi olla KalPa. Se pääsi viime kaudella 64 prosentin täyttöasteeseen. KalPan lukema vastaa myös koko Liigan keskiarvoa. Oheinen esimerkki on vain yksi tekijä. Asioiden kuitenkin kertaantuessa monelle eri tekijäportaalle, monina vuosikymmeninä, voimme ymmärtää sitä vajetta, jonka suljettu sarja suomalaiselle sarjajääkiekolle on aiheuttanut.

Kauden 2024–25 Liiga on mielenkiintoisin vuosiin. Yleisömäärät ovat kasvussa ja tunnelma on ollut halleissa pääsääntöisesti hyvä. Sarjan kääntyessä viimeiselle runkosarjaviikolle, voidaan sanoa, että merkityksellisiä pelejä on riittänyt koko kaudelle. Taistelua käydään taulukon eri tasoilla.

Runkosarjan voittaja on auki. Sijoitukset neljän parhaan joukossa ovat ratkomatta. Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kotieduista taistellaan, samoin ylipäätään pudotuspeleihin pääsystä. Alakerroksessa vältellään viimeiseen asti playoutteihin joutumista. Käsillä on huikein runkosarja miesmuistiin – kiitos Pelaajayhdistyksen.

Kuluvassa kaudessa on paljon hyvää, mutta myös kritiikkiä on annettava. Käsillä oleva kausi on paljastanut karulla tavalla, kuinka karsintojen palautuminen tuli monelle seuralle yllätyksenä. Tämä kertoo ylimmän johdon uppiniskaisuudesta ja visiottomuudesta vääjäämättömän muutoksen edessä.

Yllätyksen konkreettisin ilmentymä on selvä. Käytännössä moni seura lähti kauteen kuten niin moneen aiempaankin – toivon purjeilla. Tämä näkyi urheilun avainpaikkojen rekrytoinneilla. Moni on myös joutunut resursoimaan joukkuetta kauden aikana.

Maksimaalinen kilpailu ja paine laittaa liikettä organisaatioon. Se edellyttää osaamista ja kokemusta. Kuluvalla kaudella käytännössä kaikki kokemattomat valmentajat on korvattu kokeneilla tekijöillä. Kokeneiden urheilujohtajien joukkueet, HIFK:ta lukuun ottamatta ja resurssieroista huolimatta, ovat kärkisjoilla.

Tämän kauden taloudellisista luvuista ei tule jäämään jälkipolville kerrottavaa. Kaikki mihin suljetun sarjan pitää ojentaa työkalut, jäivät itse työkalupakin pohjalle. Jatkossa on parasta, että kabinettipolitiikan sijaan urheilun osaaminen laittaa organisaatiot järjestykseen.

Ei mikään mullistava innovaatio, mutta toimiva.