Image

Anneli Sauli – Sivullinen keskellä

Anneli Sauli – Sivullinen keskellä
Anneli Sauli oli kotimaisen elokuvan vanhan kultakauden suurimpia tähtiä. Nyt hän kertoo, miltä MeToon ravistelema ala vaikuttaa, kun siihen on vuosikymmenten perspektiivi.
Julkaistu: 16.9.2018

Anneli Sauli on kotimaisen elokuvan kultakauden viimeisiä elossa olevia tähtiä. Elokuvarooliensa lisäksi hän näytteli myös Saksassa sekä 25 vuoden ajan Joensuun kaupunginteatterissa, jossa tehtyä uraa Sauli pitää päätyönään. Näyttelijän työnsä ohella Sauli on ollut ikänsä vannoutunut vasemmistolainen, joka yhä sanoo heikoimpien oikeuksien voivan huonosti vasemmiston ulkopuolella. Vuosikymmenten mittaisesta urasta ja suuresta suosiosta huolimatta Sauli on ollut puoliromanina aina vähän ulkopuolinen alallaan, ja hänen uransa ja saamansa kohtelu lehdistössä rasismin, seksismin ja ulossulkemisen värittämiä. Miltä #metoo-liikkeestä seurannut elokuva-alan murros vaikuttaa Saulista, jonka ensimmäisestä elokuvaroolista on kulunut jo 65 vuotta?

Miten sinut vastaanotettiin aikoinaan elokuvamaailmaan?

En oikein sopinut joukkoon. Kyllä se nyt siellä tiedettiin, että olen mustalainen. Siinä oli sellaista vierauden tuntua, he katsoivat, etten kuulu heihin, ja mäkin tunsin, etten kuulu heihin. Esimerkiksi jossain teatteripäivillä näyttelijättäret tervehtivät kauhean iloisesti, mutta kun kysyin että saako tähän istua, niin sanottiin että ei tähän nyt mahdu. Sellaista hienovaraista se oli, että vähän vahdittiin, että kuka saa istua mihinkin. Muhun pidettiin etäisyyttä. Tavallaan se oli ihan hyväkin, saipahan tehdä töitään rauhassa.

Miksi hiuksesi värjättiin vaaleammiksi ensimmäisessä pääroolissasi elokuvassa Hilja – maitotyttö (1953)?

Ne värjättiin sen takia, kun se oli maalaistytön rooli. Kun mulla nyt oli tummat silmät ja tumma tukka ja olin mustalaisen näköinen. Suomen Filmiteollisuuden johtajaa Toivo Särkkää ei mustalaisuuteni haitannut, koska hän oli jotakin slaavilaista sukua, eli ei ollut ”aitosuomalainen” itsekään.

Lehdistö leimasi sinut Hilja, maitotytön roolin jälkeen nimenomaan sensuelliksi filmitähdeksi ja korosti vahvasti ulkonäköäsi. Miten suhtauduit tähän?

En ymmärrä vieläkään, miksi filmitähti ei saisi olla sensuelli. Yhdysvaltalaisista näyttelijöistä esimerkiksi Elisabeth Taylor ja Marilyn Monroe olivat sensuelleja, mutta ei heitä moitittu siitä. Täällä Suomessa se oli yksi lyömäase minua kohtaan. Kauheeta sentään, kun en ihan ymmärrä miten päin olisi pitänyt olla, etten olisi ollut sensuelli. Olin vain olemassa, ja jotkut loukkaantuivat siitä.

Miten media on suhtautunut romanitaustaasi?

Se on ujostuttanut haastattelijoita enemmän kuin itseäni. Minua se ei ujostuta ollenkaan. Jollen itse ole sanonut puolihuolimattomasti, että olen puolimustalainen, eivät he varmasti kysyneet mitään. Siinä oli aikoinaan uhmaakin mukana, ilmoitin aina olevani mustalainen hyvin nopeasti, jos se nyt oli sopivaa jollakin hetkellä. En nyt sentään ruvennut nimeni yhteydessä esittäytyessä huutelemaan.

Onko romaninäyttelijöiden tilanne muuttunut paremmaksi urasi aikana?

Kyllä se porukka, joka on elokuvissa ja televisiossa, on ihmeellisen vaaleaa vieläkin. En voi ymmärtää, ettei kukaan mustalaisnäyttelijä ole vieläkään päässyt esille jälkeeni. Taitoa heillä kyllä riittäisi.

Muutit Saksaan 50-luvun lopulla, kun suomalainen elokuva vaipui lamaan. Miltä työskentely vieraassa maassa, vieraalla kielellä tuntui?

Se oli vapauttavaa. Sain tavallaan aloittaa kaiken alusta. Siellä ei myöskään ollut samanlaista mustalaispelkoa kuin Suomessa. Se koettiin sen sijaan eksoottisena ja jännittävänä. Saksan-aika oli myös ammatillisesti kehittävää, tein elokuva- ja tv-roolien lisäksi myös Hiiriä ja ihmisiä -näytelmän ainoan naisroolin. Esitimme näytelmää 70 kertaa eri puolella Saksaa ja meillä oli joka kerta yli tuhatpäinen yleisö.

Onko jokin tekemäsi rooli ollut itsellesi erityisen tärkeä?

Pidän teatteriuraa päätyönäni. Sain Joensuun kaupunginteatterin vuosina näytellä niin paljon kaikenlaista. Olin sikäli onnekas, että jos toivoinkin jotain, siitä keskusteltiin, ja jos vain mahdollista, se tehtiinkin. Sellainen ei olisi ollut mahdollista esimerkiksi kansallisteatterissa. Olin jo yli viisikymppinen, kun tein Alexandra Del Lagon roolin Tennessee Williamsin Nuoruuden suloinen lintu -näytelmässä. Se oli merkittävä ja moninainen rooli. Roolihenkilöni oli vanhentuva elokuvatähti, joka haikaili kadotetun nuoruuden perään. Itse en haikaile, eikä elämäni ole ollut lainkaan niin surkeaa niin kuin roolihahmon. Joitakin samastumiskohtia kuitenkin löytyi, ja se herätti minussa paljon tunteita. Kai siinä oli jotakin nuoruuden menetyksen käsittelyä.

Teit Joensuussa myös Daarian, Veeran äidin roolin Kaunis Veera -elokuvan näytelmäsovituksessa. Kauniin Veeran romanikuvaus on hyvin rasistinen. Miten selvisit roolista?

Kaunis Veerahan on sellainen hölynpölyelokuva, jossa Assi Nortia on olevinaan mustalainen, ja oikeita mustalaisia oli vain avustajina. Siihen oli vaikea mennä, mutta pakkohan minun oli, kun olin vuosipalkalla. Koitin neuvotella siitä ohjaajan kanssa, että kaikista valheellisimmat hommat poistettiin käsikirjoituksesta, kuten se lapsen varastaminen. Eivät mustalaiset mitään lapsia varasta. Daarian kuvastakin laimennettiin turha hölmöily. Tein sen roolin jykevästi, niin että siitä tuli lopulta kunnioitettava mustalaisnainen.

Olet ollut tavalla tai toisella poliittisesti aktiivinen koko elämäsi. Liityit pioneereihin jo lapsena ja myöhemmin Suomen Kommunistiseen Puolueeseen. Lisäksi olet toiminut muun muassa taiteilijoiden rauhanjärjestö PAND:issa ja Mustalaisyhdistyksessä. Millä mielin seuraat Suomen tämänhetkistä politiikkaa?

Heikompien oikeudet eivät tunnu kiinnostavan, paitsi vasemmiston puolella. Mähän olen ollut vasemmistolainen, jopa kommunisti, ihan lapsesta saakka. Olen kyllä huomannut tässä ajassa tiettyä tunnekylmyyttä. Kansanedustaja Susanna Kosken taannoisessa televisiohaastattelussa A-studiossa tämä tunnekylmyys tuli selkeästi esiin. Hän ei osoittanut minkäänlaista empatiaa työttömiä kohtaan. Toitotetaan vaan uusliberalistista ajattelutapaa, jonka mukaan työttömyys on ihmisen itsensä vika, mikä on paitsi hirvittävän julmaa, muutenkin ihan älytön idea.

Millä mielin olet seurannut #metoo-keskustelua?

Hyvä, että se on tullut pinnalle. Näyttelijät, jotka ovat uskaltaneet puhua asiasta, ovat rohkeita, koska siinä on töiden menetyskin uhkana. Keskustelun ei pitäisi kuitenkaan henkilöityä yhteen tekijään, koska kyseessä on yksilöitä laajempi ongelma. Itse sain aikoinaan olla työnteossa aika lailla rauhassa. Se voi johtua siitäkin, että Toivo Särkkä palkkasi minut elokuviinsa vuosipalkalla, ja olin sitten vähän niin kuin hänen suojeluksessaan. Ulkopuolisuus saattoi myös suojella minua, koska minusta pysyttiin aika kaukana.

Juttua on päivitetty 16.3.2022 kello 21:36: Muutettu otsikkoa.

Kommentoi »