Apu

Sittenkin äidiksi



Sittenkin äidiksi

Ulla Lehto, 36 on nykyään onnellinen, nuori äiti. Rintasyövän takia lapsensaantimahdollisuudet olivat hiuskarvan varassa.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Teija Soini

Oulun Haukiputaalla on kaunis, maalaisromanttiseen tyyliin sisustettu koti. Elämää sinne tuovat Ulla ja Jarmo Lehdon taaperoikään ehtinyt Elsi-tytär ja mukana hulmuava portugalinvesikoira Hertta.  

Elsi syntyi 9. heinäkuuta 2014, päivälleen viisi vuotta sen jälkeen kun Ulla sai virallisen rintasyöpädiagnoosin. Ullasta yhteensattuma tuntuu kohtalonomaiselta, varsinkin kun synnytys meni kaksi viikkoa yli lasketun ajan.

– Kun sairastuin, ajattelin, että olen onnellinen, jos elän vielä viiden vuoden kuluttua. En osannut enkä uskaltanut unelmoida, että olisin silloin äiti, Ulla sanoo.

Lehdot olivat olleet yhdessä kymmenen vuotta, kun rintasyöpä sekoitti suunnitelmat. 

– Kaikki oli pedattu lasten tuloa varten. Olimme rakentaneet omakotitalon. Meillä oli vakituiset työpaikat ja olimme lopettaneet ehkäisyn vuotta aiemmin, Ulla kertoo.

Ensimmäiset merkit sairaudesta Ulla huomasi tutkiessaan rintojaan keväällä 2009. Vasemmassa rinnassa tuntui peukalonpään kokoinen, kivuton patti. 

Hän mainitsi asiasta Jarmolle, joka patisti vaimoa välittömästi lääkäriin.

– En mennyt, vaan suljin asian mielestäni täysin. En edes koskenut koko pattiin. Olin aina ollut terve ja sitä halusin olla nytkin.

Kesällä Ulla täytti 30 vuotta ja sai kutsun papa-kokeeseen. Viimein Ulla sai kerrottua patista terveydenhoitajalle, kun tuli puhetta rintojen tutkimisesta.

– Kynnys oli korkea, mutten voinut pettää enää itseäni. Epämääräisen möykyn olemassaolo kalvoi mieltä.

Hän yllättyi, kun terveydenhoitaja ei edes tunnustellut pattia. Hän vain totesi, ettei kyseessä voi olla mitään vakavaa. Ullahan on niin nuori. 

Myöhemmin Ullasta tuntui ironiselta, että samalla käynnillä hän sai mukaansa naisille jaettavan tiedotteen, jossa luki ”Nainen, tutki rintasi”.

– Lappu kädessäni istuin yön yli takkahuoneessa ja keräsin rohkeutta soittaa työterveyslääkärille.

Vastaanotolla tämä totesi patin ja kirjoitti lähetteen mammografiaan.

Ulla jäi kesälomalle. Patista otettiin ohutneulanäyte 30-vuotissyntymäpäiväviikolla. 

– Ajoin juuri autoa, kun työterveyslääkäri soitti. Hän kertoi, että tulokset viittasivat syöpäkasvaimeen. Menin sokkiin. Suuntasin autoni suoraan huoltoaseman pihaan, soitin Jarmolle ja itkin. 30-vuotiaana sitä ajattelee olevansa kuolematon.

Paksuneulanäytteen tulos saatiin 9. heinäkuuta, mikä vahvisti rintasyöpädiagnoosin. 

– Jos syöpä olisi uusiutunut, olisi joutunut luopumaan toiveestani saada lapsia, Ulla sanoo. 

Ennen syöpähoitojen alkamista Lehdot kuulivat uutisen, jota olivat pelänneet eniten: lapsen saaminen syöpähoitojen jälkeen olisi epävarmaa, koska hoidot saattavat aiheuttaa häiriöitä kuukautiskierrossa.

Lääkäri ohjasi järkyttyneen nuorenparin kriisiapuun. Ajatus mahdollisesta lapsettomuudesta oli purettava ammattiauttajan tuella. 

Hedelmällisyys pyrittiin suojaamaan lakkauttamalla munasarjojen toiminta väliaikaisesti, mikä aiheutti kovat oireet: vaihdevuodet ja painonnousun. 

Ullan vasen rinta ja kainalon imusolmukkeet leikattiin pois 14. heinäkuuta.

Rinnan poisto ei ollut Ullalle erityisen vaikea asia. Asiaa on auttanut se, ettei Jarmo ole sanonut hänelle rinnanpoistosta koskaan mitään negatiivista. Ulla olisi jopa halunnut molemmat rintansa pois, jotta uusiutumisriski olisi pienentynyt.

Korjausleikkausta Ulla suunnittelee vasta sitten kun lapset on tehty. 

– Olen vitsaillut ikäisilleni kavereille, että sitten kun teillä roikkuu rinnat, minä saan uudet.

Lopullisten tulosten odottaminen syövän laadusta leikkauksen jälkeen sen sijaan oli piinallista. Syöpä osoittautui paikalliseksi ja hormonipositiiviseksi, johon on olemassa hyvä lääkehoito.

Leikkausta seurasivat levinneisyystutkimukset. Oli luustokuvausta ja sisäelinten ultraäänikuvausta. Hoidot olivat rankat. Sytostaattihoito kesti viisi kuukautta. Ulla osti peruukin. Pahoinvoinnista hän ei juurikaan kärsinyt, mutta hiusten lähtö tuntui ahdistavalta.

– Ajattelin etukäteen, että syöpäpoliklinikka on varmaan kauhea paikka, mutta siellä olikin rentoa. Sain jakaa tunteitani kohtalotovereiden kanssahoitojen aikana.

Ensimmäisen sytostaattihoidon jälkeen Ulla sai kovan kuumeen. Hän soitti sairaalaan, josta sai kehotuksen ottaa kuumelääkettä. Jarmon tultua illalla kotiin Ulla totesi, että nyt tarvitaan muutakin kuin kuumetabletteja.

Pariskunta lähti sairaalaan. Selvisi, että valkosolut elimistössä olivat laskeneet hengenvaarallisen alas. 

– Jos olisin jäänyt kotiin, olisin voinut kuolla.

Ulla siirrettiin ensin eristykseen, sitten syöpäosastolle, jossa hän oli viikon. 

– Se oli traumaattinen kokemus. Ilman sitä olisin selvinnyt vähemmällä. Monet olivat todella sairaita eikä muita nuoria näkynyt. Osastolla tilanteeni vakavuus valkeni minulle. Masennuin ja pelkäsin niin, etten pystynyt nukkumaan.

Jarmo yritti auttaa, toi Ullalle seuraksi miniläppärin ja istui iltaisin vieressä, jotta Ulla nukahtaisi. 

Lääkäri kirjoitti Ullalle sairausloman hoitojen ajaksi, mutta Ulla halusi käydä töissä, jotta hän säilyttäisi kosketuksen normaaliin arkeen. Hän oli sairauslomalla aina viikon sytostaattihoitojen jälkeen ja seuraavat kaksi viikkoa töissä ennen seuraavaa hoitoa.

Kävelemään oppinut Elsi ja Hertta-koira pitävät vanhemmat kiireisinä. Lapsia saa tulla lisää, jos on tullakseen.

Syksyllä puhkesi kuitenkin sikainfluenssa, mikä vaikeutti työssäkäyntiä. Influenssan saaminen olisi voinut heikentää kuntoa kohtalokkaasti. Ulla ei antanut periksi. Nokialla palveluneuvojana työskennellyt Ulla teki töitä työpaikan pihalla jopa asuntoautossa, kunnes lopulta oli pakko luovuttaa.

Niin Ulla jäi kotiin. Hän vietti aikaansa kotona paljon yksin, koska Jarmo matkusti työnsä takia. Kolmannen sytostaattihoitojakson aikana ahdistusoireet pahenivat. 

– Erehdyin käymään internetin keskustelupalstoilla, mikä lisäsi pelkojani. En suosittele foorumeita kenellekään. Faktatietoa niistä ei välttämättä löydy.

Oli pimeä syksy. Ullan masennus syveni. 

– Tuntui, ettei minulla ole syytä elää. Olin vakavasti sairas ja vankina kotonani. Hevostani kävin katsomassa läheisellä tallilla päivittäin suusuojain kasvoillani.

Ulla on puhunut sairaudestaan ja tunteistaan alusta alkaen avoimesti. Hän sai ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle, jonka luona ryhtyi käymään säännöllisesti. 

– Se auttoi paljon. Vaikka Jarmo oli tärkein tukeni, hän ajatteli järkipainotteisesti ja yritti valaa minuun uskoa, kun minä olisin vain halunnut itkeä ja kertoa peloistani. Joskus toivoin, että olisimme itkeneet Jarmon kanssa yhdessä, mutta hän ei lähtenyt siihen mukaan. Äitiä ja isää en taas halunnut ahdistaa enempää ajatuksillani kuolemasta. Sairastumiseni oli heille kova paikka. He olivat paljon tukenani.

– Yritin pysyä toimintakykyisenä. Meillä oli samoihin aikoihin taloudellisia huolia. Pyöritin arkea enkä halunnut näyttää heikkouttani, mutta kyllä tämä on arpensa minuunkin jättänyt, Jarmo sanoo.

Ullan lapsuudenystävästä Merjasta tuli tärkeä tukihenkilö. 

– Hän asui Turussa, joten emme tavanneet kovin usein, mutta hän piristi lähettelemällä pieniä yllätyslahjoja, kuten hauskat tossut, soitteli ja lähetti kirjeitä sekä tekstiviestejä. Välillä puhuimme ihan puuta heinää, jotta sain ajatukseni hetkeksi muualle. Jos joku ystävistäni sairastuisi, kohtelisin häntä kuin Merja minua.

Useimmat kaverit suhtautuivat Ullan sairauteen myötätuntoisesti, mutta osa lopetti yhteydenpidon. 

– Se tuntui pahalta. Syöpä ei tartu. Jotkut sanoivat, että ovat miettineet minua, mutteivät olleet kehdanneet häiritä. 

Ulla rohkaisee ihmisiä ottamaan sairastuneeseen yhteyttä ja kyselemään kuulumisia. Tuntuu hyvältä, kun joku välittää. Sairastunut on usein yksinäinen. 

– Jos ei löydä sanoja, voi senkin sanoa suoraan ja vaikka kysyä, voiko auttaa jotenkin. Sairastunut saattaa tarvita apua arjen askareissa, kuten kaupassa käynnissä ja siivouksessa, jos olo on heikko.

Lehdoille tarjottiin myös vertaisperhetapaamisia, mutta kaikki olivat reilusti vanhempia tai heillä oli jo lapsia, joten asia jäi.

Sytostaattihoitoja seurasi sädehoito. Ulla palasi töihin. Kun hoidot 11. helmikuuta 2010 loppuivat, Ullan äiti osti tyttärelleen lahjaksi sormuksen. Läheiset kokoontuivat Lehdoille juhlimaan käännekohtaa.

Maaliskuussa Ulla ja Jarmo lensivät lomamatkalle Balille, jossa asuu Ullan ystävä. 

– Otimme lainan matkaa varten. Tuntui, että unelma pitää toteuttaa heti eikä sitten joskus kun on ehkä myöhäistä. Se oli ihana loma. Kaikki siellä oli niin uutta ja ihmeellistä. Kävimme myös Hong Kongissa, Malesiassa ja Singaporessa. Tunnustelin, millaista olisi asua Aasiassa, jossa Jarmo liikkui työnsä puolesta.

Sitten Lehdot hankkivat Hertta-koiran, jonka olemassaolo auttoi Ullaa merkittävästi arjen jaksamisessa. Hertta oli seurana ja ilona, kun Jarmo oli poissa kotoa ja sai Ullan lähtemään ulos silloinkin kun oli vaikeaa ja masennus oli iskeä päälle. Vaikeinta oli silloin, kun vuosikontrolli läheni.

Keväällä 2012 Ullan ystävä sairastui rintasyöpään. Hänkin oli vain joitain vuosia yli 30-vuotias. Ystävä oli saanut vuotta aiemmin esikoisensa.  

Ulla puolestaan oli onnellinen, kun hän oli selvinnyt ajasta, jolloin syövän uusiutumisen riski on suurin. Hän uskalsi jo katsoa luottavaisemmin tulevaisuuteen. Nyt hänestä tuli yllättäen kuolevan rintasyöpäpotilaan tukihenkilö.

– Jouduin käymään kipeimmät muistoni aivan liian pian uudelleen läpi. Halusin kuitenkin olla tukena niin hyvin kuin pystyin. Ystäväni kuoli puoli vuotta diagnoosin jälkeen. Kävin katsomassa häntä loppuun saakka. Puhuimme paljon kipeistä tunteista ja kuolemasta. Olisin halunnut myös itselleni vastaavan keskustelumahdollisuuden, kun sairastuin. Ystävän sairastuminen tuntui rankalta, mutta olen onnellinen, että olin hänen tukenaan. Sen saatoin tehdä eri tavoin kuin kukaan muu, joka ei ole itse kokenut samanlaisia tunteita ja hoitoja.

Ulla oli sopinut syöpähoitojen jälkeen lääkärin kanssa, että hän syö rintasyövän uusiutumista ehkäisevää hormonilääkettä viiden vuoden sijasta kolme.

– Otin riskin, jotta ikää ei kartu liikaa.

Syyskesällä 2013, kolme vuotta sairauden ja vajaa vuosi hormonilääkityksen päättymisen jälkeen Ulla jännitti kontrollikäyntiä enemmän kuin koskaan aiemmin. 

– Jos syöpä olisi uusiutunut, olisi joutunut luopumaan toiveestani saada lapsia. 

Ilo oli suuri, kun kaikki oli hyvin. Syystalvella Ulla tuli raskaaksi.

Sairastuttuaan Ulla olisi päässyt geenitutkimuksiin, mutta hän ei uskaltanut tutkituttaa asiaa silloin. Nyt kun perheeseen syntyi tyttö, Ullan mieli on muuttunut. 

– Olisihan se hyvä lapsen kannalta tietää, jotta hän osaa hakeutua ajoissa kontrollitutkimuksiin, mikäli rintasyöpäni on geneettistä. Suvussamme ei tosin tietojeni mukaan ole rinta- tai munasarjasyöpää. Nyt joutuisin kuitenkin maksamaan tutkimukset itse, koska syöpä ei ole uusiutunut eikä tarvetta tutkimukselle siten ole. 

Ulla sanoo pelkäävänsä syövän uusiutumista yhä päivittäin, mutta luottamus elämään kasvaa vuosi vuodelta. 

– Onneksi syöpähoidot kehittyvät valtavaa vauhtia, Jarmo kannustaa.

– Eihän tässä muuta voi kuin sietää epävarmuutta. Nyt ymmärrän, etten ole ainoa nuori, joka sairastuu rintasyöpään, vaikka alussa siltä tuntuikin.

– Kaikki potilaat pitää ottaa vastaanotolla vakavasti eikä ohittaa potilaan syöpäepäilyjä tämän nuoruuteen vedoten. Tämä tulisi yhteiskunnallekin monta kertaa halvemmaksi, Jarmo muistuttaa.

Ullan syöpä oli hormonipositiivinen, joten hän ei saa käyttää enää koskaan hormonivalmisteita. Vuosikontrollit jatkuvat loppuelämän.

Ulla on oppinut elämään hetkessä. Hän nauttii kun on hyvä arki ja elämän perusasiat ovat kunnossa. Elsi istuu ruokapöydässä ja työntää lusikkaa suuhunsa. Välillä hän sanoo äiti, välillä Hertta ja nauraa sitten. Suussa on peräti yksitoista hammasta. Hiljattain Elsi oppi kävelemään. Hertasta ja Elsistä on tullut sen myötä entistä läheisemmät kaverit. 

Jarmo laittaa kahvia pöytään. Hertta istahtaa ruokapöydän äärellä olevalle puusohvalle. Aurinko paistaa ikkunaruudun läpi. 

– Montako lasta me Jarmo tehdään? Ulla kysyy. 

– Kolme, mies vastaa. 

– Ja tuleehan niitä niin paljon kuin on tullakseen, kun en voi enää käyttää ehkäisypillereitäkään, Ulla herahtaa nauramaan. ●

Teksti Jaana Skyttä, kuvat Teija Soini

Syöpäpotilaan hedelmällisyys pyritään säilyttämään

Suojaan hoidoilta. Tyttölapsella on syntyessään tietty määrä munasoluja munasarjoissa. Nykykäsityksen mukaan uusia munasoluja ei synny enää lisää. Rintasyöpäpotilaan kemoterapia eli sytostaattihoito voi tuhota munasolut, jolloin kuukautiset lakkaavat osittain tai kokonaan, kuten myös hedelmällisyys. 

 Aina ei tiedetä ennakkoon, millä tavoin tietty solusalpaaja vaikuttaa potilaaseen.

Säästäviin hoitoihin pyritään siten, ettei potilaan paranemisennustetta heikennetä.

Munasarjojen toiminta rauhoitetaan vaihdevuosivaiheeseen lääkepistoksin syöpähoitojen ajaksi, jolloin uusia munasoluja ei kypsy ja ovulaatio loppuu hoitojen ajaksi. Näin munasolut kärsivät hoidoista mahdollisimman vähän. 

Menetelmä on kiistanalainen, mutta sitä käytetään yksittäisissä tapauksissa. Hoitomenetelmän valintaan vaikuttavat potilaan ikä, syöpätyyppi ja kokonaishoito-ohjelma.

Joissain harvinaisissa tapauksissa on kokeiltu munasarjakudoksen pakastamista ennen hoitojen alkamista. Kyseessä on kokeellinen hoito. Hoitojen jälkeen pakastettu kudos voidaan siirtää takaisin vatsaonteloon. 

Pakastetun munasarjakudoksen elpyminen riittävän toimintakykyiseksi on kuitenkin yhä erittäin harvinaista. Maailmalla on syntynyt vain noin kolmekymmentä lasta menetelmän tuloksena.

Syöpähoidoista ja sairauden ennusteesta riippuen lasta voi yrittää aikaisintaan vuosi syöpähoitojen lopettamisen jälkeen, jotta syntyvän lapsen terveys ei vaarannu.

Asiantuntija naistentautien-  ja synnytysten erikoislääkäri Laure Morin-Papunen Oulun yliopistollisesta sairaalasta.

Julkaistu: 9.10.2015