Huriseeko jääkaappisi D-sävelessä? Sinullakin voi olla absoluuttinen sävelkorva – et vain tiedä sitä

Absoluuttinen sävelkorva. Siinäpä sanapari, joka on jokaiselle edes Aku Ankkaa joskus lukeneelle tuttu. Mutta mistä tietää, onko oma korva sellainen?

Aivan ensimmäiseksi on hyvä täsmentää, että nimityksestä huolimatta kyseessä ei ole korvan tai kuulemisen ominaisuus. Absoluuttinen sävelkorva on muistin ominaisuus, kertoo professori Tuire Kuusi. Kuusi on musiikin tutkimuksen professori Sibelius-Akatemiassa, Taideyliopistossa.

Tämän vuoksi nykyinen virallinen nimitys ominaisuudelle tai kyvylle onkin absoluuttinen sävelkorkeusmuisti. Ei yhtä iskevää, mutta kuvaa hyvin sitä, mistä on kyse.

Lyhyesti selitettynä absoluuttisessa sävelkorvassa on kyse siitä, että ihminen tunnistaa kuulemansa äänen korkeuden. Jos tämä ihminen on saanut musiikkikoulutusta, hän voi kertoa sen, onko kyseessä vaikkapa A- tai C-sävel.

Kuusi kertoo, että tarkimmillaan absoluuttinen sävelkorva voi olla sellainen, että sen haltija voi kertoa jopa sen, että A on hieman alavireinen verrattuna normaaliin A:han ja C taas aavistuksen ylävireinen.

Absoluuttista sävelkorvaa on kahta eri laatua, täysin absoluuttista ja opittua. Jos sävelkorva on täysin absoluuttinen, se voi erottaa minkä tahansa äänen sävelkorkeuden.

Jos ihmisellä on täysin absoluuttinen sävelkorva, hän voi kertoa vaikkapa sen, minkä sävelen ratikka päästää kirskahtaessaan tai sen, huriseeko jääkaappi D-sävelessä.

Absoluuttinen sävelkorva voi myös kehittyä, jos tiettyä instrumenttia soittaa paljon. Opitussa absoluuttisessa sävelkorvassa ihminen oppii tunnistamaan soittimensa äänet sävelelleen. Tuire Kuusi esimerkiksi oppi tunnistamaan pianon sävelet absoluuttisesti.

Miten absoluuttinen sävelkorva tulee ilmi? Musiikkiharrastuksessa näin käy varsin nopeasti, mutta jos musiikkijärjestelmästä ei ole käsitystä, absoluuttinen sävelkorva voi hyvin jäädä piiloon.

Vaikka sävelen korkeuden aina tunnistaisi, siitä on aika vaikea kertoa, jos ei tunne systeemiä, jolla sävelkorkeuksille annetaan nimet.

Kuusi pohtii, että absoluuttisen sävelkorvan avulla voisi vaikkapa aina tunnistaa auton moottorin kierroslukeman sävelkorkeuden ja tietää sitten pelkästään sen perusteella, millaista vauhtia ajetaan.

Absoluuttiseen sävelkorvaan liittyy toisinaan ilmiö nimeltä synestesia. Siinä tiettyyn äänenkorkeuteen liittyy tietty väri tai kuvio. Vaikkapa C-sävel yhdistyy aina kolmioon tai A siniseen. Kuusi kertoo, että jotkut säveltäjät ovat kokeneet kokonaiset sävellajit tietynvärisinä, esimerkiksi Sibeliukselle F-duuri oli vihreä.

Tällaisia tuntemuksia on aika hankala avata toisille ihmisille, kokemusta on siis vaikea jakaa muiden kanssa.

Absoluuttinen sävelkorkeusmuisti on monesti synnynnäinen ominaisuus tai sitten aivan varhaisessa lapsuudessa kehittynyt. Ominaisuuden yleisyydestä ei ole varmaa tietoa, eiväthän kaikki absolutistit edes tiedä sellaisia olevansa.

Enemmän tai vähemmän hihasta ravistettu arvio kuitenkin on, että absoluuttinen sävelkorva olisi joka kymmenennellä tuhannella ihmisellä.

Tuire Kuusi kertoo, että nykykäsityksen mukaan absoluuttinen sävelkorva on yleisempi niillä kielialueilla, joilla puhutaan tonaalisia kieliä. Tonaalisissa kielissä puhutun kielen merkitys muuttuu äänenkorkeuden ja intonaation mukaan. Niissä siis tarkka äänenkorkeuden hahmottaminen auttaa kielen ymmärtämisessä.

Miten paljon iloa muusikolle on absoluuttisesta sävelkorvasta? Yllättävän vähän, sanoo Kuusi. Absoluuttinen sävelkorva ei tee hyväksi muusikoksi, ja toisaalta laulaa, soittaa tai säveltää voi aivan mainiosti ilmankin.

Absoluuttisesta sävelkorkeusmuistista voi olla haittaakin, vaikkapa kuorossa laulaessa. Esityksen mittaan kuoron säveltaso saattaa hitusen nousta tai pudota alkutahdeista.

Tavallisella sävelkorvalla varustettua esiintyjää tämä ei haittaa, mutta absoluuttisella sävelkorvalla varustettu vierustoveri huomaa, etteivät sävelet ole ihan kohdallaan, mikä voi tehdä esitykseen keskittymisestä todella hankalaa.

Muusikolle enemmän iloa onkin suhteellisesta sävelkorvasta. Sellaisen avulla ihminen hahmottaa sävelet suhteessa toisiinsa. Eli jos suhteellisen sävelkorvan omistajalle antaa tutusta rimpsusta sävelen Do, tämä osaa lurittaa Re, Mi, So, Fan ja niin edelleen täysin oikean korkuisina suhteessa ensimmäiseen säveleen.

Tässä lahjassa on se hyvä puoli, ettei suhteellista sävelkorvaa särje, jos se ensimmäinen annettu sävel ei olekaan ihan oikealla korkeudella.

Lähteet: UChicago News: Perfect pitch, explained, Live Science: Why do some people have perfect pitch

Mikä sinua askarruttaa? Mihin jännään kysymykseen tarvitset vastauksen? Laita sähköpostia osoitteeseen sammeli.heikkinen@a-lehdet.fi ja yritämme auttaa.