Nuhjuiset ja haaleat älkööt vaivautuko – Koiraan kirkkaat värit vievät sinitiaisnaaraalta siivet alta

Monen lintulajin koiraat saavat soidin­ajaksi kirkkaat värit höyhenistöönsä. Toisilla värit ovat kirkkaammat kuin toisilla. Värin kirkkaus kertoo koiraan kunnosta. Mitä kirkkaammat värit, sitä parempikuntoinen yksilö on, ja sitä paremmat geenit sillä on eteenpäin siirrettäväksi. Myös koiraalle värikäs naaras merkitsee pystyvää emoa poikasille.

Ihminen ei näe sinitiaista samoin kuin toinen sinitiainen. Meidän värimaailmamme on suppea tiaiseen verrattuna, sillä se näkee päävärien punaisen, sinisen ja keltaisen lisäksi myös ultravioletin. ­Varsinkin koiraan kirkkaansininen päälaki heijastaa voimakkaasti ultraviolettia valoa.

Naaraalle koiraan kirkkaasti hehkuva päälaki on merkki hyväkuntoisesta linnusta, joka selviää yli talven todennäköisemmin kuin haaleammat yksilöt. Se on myös kestävämpi poikasten ruokinnassa. Koiraiden hehkeän sininen päälaki on kirkkain vanhemmilla, yli kaksivuotiailla linnuilla.

Pariutumis­kumppania valitessaan lintu­naaras arvioi, että nuhjuinen koiras ei jaksa hoitaa poikasia yhtä hyvin kuin kirkkaana hehkuva koiras. Naaraalla on geeneissään tieto, että todennäköisesti komea ulkonäkö merkitsee voimakasta koirasta, jolla on hyvät geenit.

Sinitiaiskoiraalla ei ole varaa ­rupsahtaa parinmuodostuksen jälkeenkään. Tutkimuksissa havaittiin, että kun tiaiskoiraan ultra­violettia väriä himmennettiin kesken pesinnän, naaras ei ollut enää yhtä innokas hoitamaan poikasia, ja koiraalle tuli enemmän töitä.

Haaleavärinen koiras ei siis ole kovaa valuuttaa soidinmarkkinoilla, mutta sekään ei välttämättä ole ikuista. Linnut vaihtavat sulkansa säännöllisin väliajoin. Kunnon parantuessa höyhenetkin kirkastuvat.

Eikä naaraankaan ulkonäkö ole merkityksetön. Tutkijat haalensivat naaraiden värejä levittämällä niiden höyheniin ultra­violetin värin heijastamista estävää rasvaa. Toiset naaraat saivat rasvaa, joka ei heijastamista estänyt. Huomattiin, että haaleampien naaraiden koiraat ruokkivat poikasiaan laiskemmin kuin kirkasvärisempien naaraiden koiraat.

Sinitiainen on melko tuore tulokas maamme linnustossa. Ensimmäinen pesintä havaittiin Helsingissä vuonna 1859, nykyisin sini­tiaisen pesimäalue ulottuu etelästä Etelä­-Lappiin. Kanta on vahvin Lounais­-Suomessa. Koko maassa pesiviä pareja arvellaan olevan 400 000 – 600 000.

Äkkiseltään katsoen sinitiainen muistuttaa tali­­tiaista: molemmilla on keltainen vatsa ja valkoiset posket. Sinitiainen on selvästi pienempi ja sen päälaella on kirkkaansininen baskeri. Sukupuolet ovat varsin samannäköisiä. Naaraan sininen kaulus on kuitenkin hieman kapeampi, ja sen värit ovat usein hiukan koirasta hailakammat.