Apu.fi 1.6.2012:

Olen elänyt Helsingissä vuodesta 1978. Kouluni kävin kuitenkin Tampereella ja opiskelin Tampereen yliopistossa. Niinä vuosina opin, että se on suorapuheisten ihmisten kaupunki. Kun Helsingissä kysytään, kuuluiko juhlistamme melua, naapurit vastaavat kohteliaasti: "Ei me kuultu mitään." Tampereella: "Kyä me kuultiin. Aikamoista meteliä piritte."

Kirjoitustyylini muuttui, kun poikani syntyi. Minulla ei äidiksi tulemisen jälkeen ollut enää aikaa sommitella siistejä virkkeitä, vaan alkoi tulla enemmän "päästöjä".

Olen oppinut pojaltani draamantajua, huumoria, kriittisyyttä sekä rohkeutta ja iloa ruoanlaittoon. Ilman häntä en olisi löytänyt Conan O’Brienia, South Parkia, enkä Erkki Jukaraisen suomentamia romaaneja. Tavatessamme katsomme joskus Velipuolikuuta dvd:ltä. Jaksamme katsoa yhä uudelleen klassikkosketsin Oskarin arki. Meitä ovat yhdistäneet myös Pulttibois, Team Ahma, Kummeli ja parhaista parhaimpana Isänmaan toivojen ensimmäinen tuotantokausi.

Olen luontoihminen, vaikka olen myös urbaani. Itsetuntemukseni on nähtävästi huono, koska oivalsin tämän yks kaks mökillä viime vapunpäivänä. Emme tarvitse kovin paljon ollaksemme tyytyväisiä – heräävän luonnon ja metsän keskellä huomasin olevani sitä. Masennun helposti kivikylässä aivan kuten suurin osa suomalaisista. Kirjailija Kaari Utrio oivalsi tämän jo paljon ennen minua. Hän on kertonut, että ahdistuu, jos joutuu asumaan kaupungissa.

Iäkäs äitini on paremmin selvillä päivänpolitiikasta ja kulttuuri-ilmiöistä kuin minä. Voin keskustella hänen kanssaan samoista asioista kuin ystävieni kanssa. Äiti seuraa aikaansa lukemalla lehdet ja katsomalla tv:tä, ja hänellä on perusteltuja mielipiteitä. On pöyristyttävää kuulla, kuinka ikähmisille puhutaan joskus kuin lapsille!

Sisareni Tiinan ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa olen oppinut arvostamaan muiden ihmisten ominaislaatua ja lahjakkuutta. Voin lopultakin myöntää, että vaikka Tiina on kuopuksen asemassa, hän saattaa olla jopa fiksumpi kuin minä! Esikoisena olin pitkään tottunut johtoasemaan.

Vaikutteeni tulevat osin populäärimusiikkia sanoittaneilta Saukilta, Repe Helismaalta ja Veikko Lavilta, joiden musiikkia ja sanoituksia olin kuullut lapsuudestani lähtien. Kuuluin pitkään niuhottavaan, korkeakulttuuria hamuavaan porukkaan. Suomessa oli vuosikausia vallalla nousukasmainen, akateemisen korkeakultturellin musiikin ihailu, ja radiossa valistettiin pitkälle 1960-luvulle pelkästään sinfonioilla ja konsertoilla. Vasta keski-iässä oivalsin suomalaisen populäärimusiikin arvon. Nyt hengailen musiikkimies Jaken kanssa ja olen lopulta alkanut hieman arvostaa hänen työtään...

Huumori ei synny tekemällä, vaan se tihkuu vahingossa. Kun elämä on tiukkaa ja ahdistavaa, stoori tuleekin kerrottua koomisesti. Vasta kertoessa huomaa, miten tarinaan tuli koominen viritys. Ei voi ennakkoon päättää, että kirjoitanpa nyt hauskasti.

Päivitetty 14.1.2021 – Alkuperäinen versio haastattelusta on julkaistu 1.6.2012