Simpauttaja #88 – Kun eräiden häiden jatkoilla jääkiekkoilija hurjasteli ja viljeli kunnottomuuksia
Aition pakinoitsija, maisteri Petrus Sihto sanailee Rystylätty-pakinassaan siitä, mistä on kysymys, kun tunnettu lätkäjätkä sekoilee faninsa häiden jatkoilla. Sihto paljastaa episodin intertekstuaalisen yhteyden Heikki Turusen Simpauttajaan.
Oppineisuuteni ja lukeneisuuteni tekee minulle, maisteri Sihtolle, tepposiaan. Anteeksi, jos joku loukkaantuu tästä tekstistä. Paino sanalla jos.
Pohjois-Karjalasta ne ovat kaikki, Kapasten klaani, Hakulisen veljekset, Lauri Mononen, Heikki Turunen ja Simpauttaja. Kiekkoilijoita, kirjailija – ja humanteri.
Modernin ajan Simpauttaja #88 on sen sijaan lähtöjään Savonlinnasta, Savon poikia.
Sinuhessaan Waltari kirjoittaa, että kaikki palaa ennalleen eikä mitään uutta ole auringon alla eikä ihminen muutu. Ihmisen vaatteet voivat muuttua, mutta ihminen itse ei muutu.
Olletikin siksi Simpauttajankin tarina on ikiaikainen, se kiertää ja kiertää, toistuu ja toistuu. Siinä ulkopuolinen sekoittaa pakan ja tanssittaa naisen.
”Tai niin kuin asiantuntija Ismo Lehkonen lausui sukunimen takavuosina tankeroisesti sekä turhankin enteellisesti ja osuvasti: Badcock.”
Turusen Heikki loi Simpauttajan 1973.
Käsillä oleva postmoderni aika vuorostaan loi Simpauttaja #88:n, syntyjään hän on ysikymppejä (1990). Se ei ollut mikään häävi vuosikerta suomalaisten jääkiekkoilijoiden osalta.
Laatupelaajakanta alkoi elpyä vasta joskus 1992 alkaen, kuuluisimpana heistä tietenkin Mikael Granlund, joka istuu Simpauttaja #88:n nykyisen seuran Sports Advisory Boardissa. Samassa asiantuntijaelimessä toimii myös maineikkaista maineikkain, Jarmo Kekäläinen, joka vuorostaan palkkasi NHL:ssä tuonnottain Sinitakkien päävalmentajaksi Mike Babcockin. Tai niin kuin Ismo Lehkonen lausui sukunimen takavuosina tankeroisesti sekä turhankin enteellisesti ja osuvasti: Badcock.
Kysyin ystävältäni ja sivuadjutantiltani tekoäly Copilotilta, että muistatko sinä, miten presidentti Urho Kekkonen kehui kirjailija Heikki Turusta ja tämän esikoisromaania Simpauttajaa?
”Kyllä, muistan!”, innostui Copilot, ja jatkoi: ”Heikki Turusen esikoisromaani Simpauttaja oli vuonna 1973 merkittävä tapaus. Jopa presidentti Urho Kekkonen lähetti kiitoskirjeen kirjailijalle. Kirjan roisit jutut ja värikäs murre, joka sijoittui Pohjois-Karjalaan, kolahtivat lukijoihin. Simpauttajassa naitiin, tapeltiin ja huudettiin, ja se sai paljon huomiota aikanaan.”
Muistelen, ettei meillä Turun ylipistossa kotimaisessa kirjallisuudessa Simpauttaja kuulunut opintovaatimuksiin, no voi olla, että muistan väärin.
Sen sijaan kävin Yle Puheella Laitanevan Jampen mainiossa Kirja vs. Leffa -ohjelmassa keskustelemassa Simpauttajasta. Olen lukenut Simpauttajan kolme tai neljä kertaa, aina ajatuksen kanssa nautiskellen ja hihitellen.
”Tuon episodin jälkeen tuore aviomies, eräänlainen nykyajan Kuuno, ei ollut enää Simpauttaja #88:n fani, mikä on täysin ymmärrettävää.”
Oma lempikohtaukseni Simpauttajassa on se, kun Simpauttaja itse puhuu Kuunon kauniille vaimolle Juulille Kuunon kuullen:
”Jeesus mikä emäntä! Onpa naista kun Härkäheikin porstuussa. Jos minä tulen ja silipasen tämän emännän tukasta lepikkoon?”
Kuuno ei ole milläsikään, hänhän on suorastaan Simpauttajan fani, joten Kuuno sanoo:
”No onhan tuolla karvoja mihin puuttuu.”
Vaan kuten hyvin tiedetään, eihän siitä mitään hyvää lopulta seuraa, jahka Kuuno saa oikeasti tietää, millainen häntäheikki Simpauttaja on miehiään. Sen jälkeen Kuuno ei ole enää Simpauttajan fani. Siinä määrin rajua teerenpeliä pitää Simpauttaja Juulin kanssa.
Ja katso! Samoin kävi vuorostaan Simpauttaja #88 oman faninsa vastavihityn vaimon tukkaan häiden jatkoilla ja päästi suustaan sanoja, joita minä häveliäänä pakinoitsijana en ilkeä tässä enää toistaa.
Tuon episodin jälkeen tuore aviomies, eräänlainen nykyajan Kuuno, ei ollut enää Simpauttaja #88:n fani, mikä on täysin ymmärrettävää.
”Olen äärimmäisen pahoillani, jos olen jonkun mielen pahoittanut. En missään nimessä halunnut pilata toisten iltaa.”
Sillä tavalla alkuperäinen Simpauttaja ja Simpauttaja #88 ovat toistensa veriveljiä ja suorastaan kopioita, että he molemmat tykkäävät esitellä jäntevää ylävartaloaan paidatta, ja suustaan he ovat paitsi härskejä myös juonikkaita kuin mitkäkin!
Alkuperäinen Simpauttaja ei pyydellyt tekosiaan anteeksi, jos kohta ei varsinaisesti Simpauttaja #88 myöskään. Viimeksi mainittu turvautui – aivan kuin erätaukohaastatteluissa tavataan tukeutua rutiinipuheisiin 'omasta pelistä' – vallalla olevaan viekkauteen, jossa paino on sillä peijakkaan jos-sanalla, vaikka kriisiviestinnän ammattilaiset visusti neuvovat, että älkää-ikinä-sanoko-siihen-anteeksipyyntöönne-että-jos!
Vaan sutki savolainen sanaseppo Simpauttaja #88 loihe lausumaan:
”Olen äärimmäisen pahoillani, jos olen jonkun mielen pahoittanut. En missään nimessä halunnut pilata toisten iltaa.”
Erojakin Simpauttajalla ja Simpauttaja #88:lla on. Ensin mainitun pää kestää täysin suvereenisti kiljua. Jälkimmäisestä väitetään, ettei hän olisi kyseisenä juhlailtana ottanut ollenkaan miestä väkevämpää. Kyse oli kuulemma jostain muusta. Mahdoton uskoa. Ainakin hänen muistinsa oli mennyt täysin.
Päälle päätteeksi Simpauttaja huikkaa aina railakkaasti: Hojo hojo! Simpauttaja #88:n urbaani alatyylinen karjaisu jääköön edelleen sanomatta, sen voi lukea iltapäivälehdistä.
Entä onko tällä itseään toistavalla tositarinalla, joka on selvästi myös toksinen veijaritarina, sitten jotain sen suurempaa opetusta? Sitä sopii kysyä asianosaisilta.
Hakusanoiksi ehdotan varovasti: tähtikultti, Simpauttaja, fanit, käytöstavat, intertekstuaalisuus, höynäytys, päihteet, Kuuno, seura- ja lajikulttuuri, HIFK, anteeksipyynnön tyriminen, toksisuus, Juuli, seksuaalinen häirintä, örvellys, #metoo, hegemoninen maskuliinisuus ja lätkäjätkä.
Rystylätty on sen päiväinen kolkka, jossa urheilulle vasemman polvensa, lonkkansa, arvokkaan elämänaikansa, kourallisen ihmissuhteita ja noin viidestä kymmeneen kirjoittamatonta laaturomaania uhrannut kyynikko, nimimerkki Petrus Sihto yrittää tehdä pakinoissaan tolkkua kiusaajastaan ja elämäntehtävästään urheilusta.
