Apu

Simo Salminen osasi mitä vain



Simo Salminen osasi mitä vain

Simo Salminen (1932-2015) oli monitaituri vailla vertaa. Edesmenneen viihdyttäjän elämäkerran kirjoittanut Avun toimituspäällikkö Tuomas Marjamäki kertoo, miten Simosta tuli Simo.
Teksti Tuomas Marjamäki
Kuvat Tuomas Marjamäki

Koomikko Simo Salminen kuoli Salossa 2. syyskuuta 82-vuotiaana. Hän oli syntynyt Vanajassa, nykyisen Hämeenlinnan alueella 8. marraskuuta 1932.

On oikeastaan väärin tituleerata häntä vain koomikoksi. Simo oli niin paljon muutakin. Simo osasi mitä vain.

Simon elämässä kulki kaksi isoa linjaa, jotka sotkeutuivat monta kertaa hauskalla tavalla keskenään. Toinen alkoi uintiharrastuksesta ja teki hänestä koko kansan rakastaman viihdyttäjän. Toinen sai alkunsa pullanleipomisesta ja johti taiteilijan uraan.

Uimarista pellehyppääjäksi. Simo oli rämäpäinen ja riehakas pikkupoika, joka tykkäsi naurattaa kaveriporukkaansa. Seitsemänvuotiaana, ennen kuin oppi uimaankaan, Simo hyppäsi mummolansa lähellä sijaitsevalta Mierolan sillalta seitsemän metrin matkan veteen testatakseen korkkiliivien kellumisominaisuuksia. Hieman myöhemmin uimareissuillaan Simo ihasteli Helsingin Työväen Uimareiden uimahyppyjä ja halusi päästä kokeilemaan niitä itsekin.

- Mitään pelkoa mulla ei hyppäämistä kohtaan ollut, jännitystä kylläkin. Jos pelkää, ei voi ruveta hyppäämään, Simo kertoi.

Uimahyppääjänä Simo voitti suorien kerroshyppyjen Suomen mestaruuden vuonna 1959.

Hyppääjät erkanivat HTU:sta ja perustivat oman hyppykerhonsa Härvelin, jonka toimintaan Simokin lähti mukaan. Koska Härveli tarvitsi varoja, niitä alettiin kerätä maksullisilla tapahtumilla, jonka vetonauloja olivat pellehyppääjät. Simokin puki klovninvaatteet ylleen ja hyppäsi tornista alas mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Hänestä tuli pellehyppääjä Liukas Lätkä.

Pelkät tyylipuhtaat uimahypyt alkoivat kyllästyttää Simoa ja hän huomasi pellehyppäämisen tarjoavan hänelle paljon enemmän mahdollisuuksia. Tämä laji antoi myös mahdollisuuden käyttää huumoria, joka oli Simolle ollut rakasta pienestä pitäen.

Viihdyttäjäksi ja elokuvatähdeksi. Erästä hyppynäytöstä keväällä 1960 oli selostamassa radiosta tuttu viihdemies Spede Pasanen. Hän pani merkille lahjakkaan koomikon ja kun Spede sai televisioon oman ohjelmansa, Spede Show’n, Simo Salminen ystävineen päätyi studioon hyppimään pellehyppyjä lasten uima-altaaseen. Miehet kertoivat yhteistyönsä alusta ristiriitaisia kertomuksia: Speden mukaan Simo ruinaamalla ruinasi päästä ohjelmaan, Simo kertoi Speden kutsuneen hänet. Oli miten oli, Simosta tuli Spedelle mitä mainioin ”side-kick” eli koomikkopari - ja samalla maankuulu esiintyjä.

- Tietysti joku ulkopuolinen voi ajatella, että se kävisi päähän olla kaveri ja kakkosmies kaikessa, mutta mun ei ole tarvinnut koskaan olla ykkönen oikeastaan missään. Sillä on oma tärkeä tehtävänsä sillä kakkosmiehellä. Vastapeluri tarvitaan aina, koska yksin on vaikeaa pelata, Simo sanoi Ilta-Sanomissa 1988.

Toisin kuin usein kuvitellaan, Simo ei missään vaiheessa jäänyt Speden varjoon. Spede Show työllisti häntä vain osittain. Simo vaihtoi märät pellehypyt kuivalla maalla hypittävään trampoliinishow’hun ja kiersi ahkerasti maata ystävänsä kanssa Dos Pompolinos -ohjelmaa esittäen. Helsingin Kalastajatorpalla hän esitti iltaisin omaa show’taan yhdessä nimekkäiden laulajien kanssa sekä näytteli kesäteattereissa ja vieraili muutamissa teatteriesityksissä. Kävipä Simo Lappeenrannassa tekemässä yhden ravintolakonkurssinkin 1960-luvun lopussa.

Se se vaan on sillä lailla, että tässäki maassa sitä on paljon mälsää.

Ei sitä tartte edes paljon kavereilta kysellä, kun vaan viittii vähänkin tsiikata ympärilleen.

Kun Simo lauloi televisiossa kuuluisan Rotestilaulunsa, se poiki hänelle laulukeikkoja ja kutsuja tulla esiintymään erilaisiin viihdetilaisuuksiin. Simo oli Speden ohella yksi 1960-luvun halutuimpia viihdyttäjiä ja monilla hiteillään (mm. Pornolaulu, Politiikkalaulu, Alle lujaa ja Minä olen paakari) levynmyyntilistojen kärkisijoilla.

Speden leivissä Simo esiintyi paitsi televisiossa, myös kymmenissä elokuvissa tunnetuimpana hahmonaan Uuno Turhapuro -elokuvien insinööri Sörsselssön. Viimeisen kerran Simo näytteli valkokankaalla vuonna 2004, Speden jo kuoltua, elokuvassa Uuno Turhapuro - This is my life.

Leipurista taiteilijaksi. Lapsena Simo rakasti leipomista äidin kanssa. Siksi hän haki 15-vuotiaana töihin helsinkiläiseen Vikströmin leipomoon ja opiskeli oppisopimuksella kondiittorimestariksi. Tässä työssään Colombian leipomossa hän viihtyi yli 20 vuotta - siis pitkään myös viihdyttäjän uransa aikana. Kondiittorimestarina Simo teki taidokkaita, veistosmaisia leivoksia, joilla hän myös menestyi monissa kilpailuissa.

- Jouduin työssäni veistämään isoista suklaablokeista lastuja ja omaksi ilokseni muotoilin siitä samalla patsaan. Aiheenani oli Rebekka kaivolla, suoraan Raamatusta.

Colombian johtajan mielestä Simo meni leipomossa hukkaan. Tämän kannustuksesta Simo suoritti viisivuotisen koristeveiston ja muovailun iltakurssin Ateneumissa, opettajanaan muun muassa kuvanveistäjä Heikki Häiväoja.

Hektisen koomikon uransa vastapainoksi Simo alkoi harrastaa kuvanveistoa. Hänen tunnetuin työnsä on vuosikymmenien ajan käytössä ollut alkuperäinen Venla-patsas.

Vieraillessaan Humppilan peuhapäivillä Simo katseli ihaillen lasinpuhallusnäytöstä ja kysyi, pääsisikö lasitehtaalle harjoittelemaan lasin muovaamista. 1980-luvulla hän alkoi omistautua lasitaiteelle yhä enemmän ja sijoitti paljon sekä aikaa että rahaa keskisuomalaisen lasitaideyrityksen toimintaan.

Simo otti suuren riskin ottaessaan valuuttalainaa, mikä lopulta veikin hänen omaisuutensa. 1990-luvun alun laman aikana tehty devalvaatio nosti hänen velkansa pilviin, eikä hän selviytynyt niistä kuiville koskaan.

Vastoinkäymisistä voittoon. Parin viimeisen vuosikymmenensä aikana Simo kärsi talousvaikeuksista ja sairasteli paljon. Hänen ensimmäinen pitkä avioliittonsa kariutui ja seuraava jäi lyhyeksi. Spede Pasanen kuoli ja Simon työt myös viihdyttäjinä vähenivät lähes olemattomiin. Kun tuntui, että epäonnen pohja oli jo saavutettu, Simo unohti kynttilän palamaan sängyn alle ja poltti vahingossa kotinsa.

- Koskaan ennen ei ole mennyt näin hyvin. Nimittäin että kaikki menee, Simolla oli tapana vitsailla.

Kaikista vastoinkäymisistään huolimatta Simo säilytti myönteisyytensä ja elämänilonsa. Hän alkoi saada valtavasti tukea tutuilta ja tuntemattomilta ja pääsi vielä kerran jaloilleen. Simon kunniaksi perustetun Facebook-ryhmän jäsenet järjestivät keväällä 2010 Salossa vanhan mestarin auttamiseksi hyväntekeväisyystapahtuman We Love Simo Salminen, minkä jälkeen Simo asettui pysyvästi Saloon viettämään eläkepäiviään ensin palvelutaloon, sitten vanhainkotiin.

Tuomas Marjamäki

Kirjoittaja on kirjoittanut elämäkerran Simo Salminen - Se se vaan on sillä lailla (WSOY). Muut kuin erikseen mainitut sitaatit elämäkerrasta.

Katso video: We Love Simo Salminen -tapahtuma Salossa 30.5.2010.

Julkaistu: 3.9.2015