Nukahdan Morris Minin takapenkille. Kun herään, ulkona sataa vettä, ja tunnen olevani kuin pesässä. Nukahdan taas, nelivuotiaana, turvassa.

Äiti muisti säännöllisesti kysyä: Olethan sinä pukeutunut riittävän lämpimästi? Isä neuvoi, että jos pitää sahata lauta määrätyn mittaiseksi, kannattaa varoa. Laudasta nimittäin on helpompi ottaa pois kuin lisätä pala jo sahattuun.

Olin tunnollinen ja numeroilla mitattuna hyvä oppilas kansakoulussa. Kaunokirjoitusvihkoani näytettiin luokalle, ja sain Hymypoika-patsaan. Muistan, kuinka opettajamme Elvi P. polki urkuharmonia. Äänestä huolimatta se oli unettavaa.

Kun olin 11, muutimme Ulvilasta Nakkilaan, jossa vietin kukkeimman nuoruuteni. Luin todella paljon ja kävin lähes päivittäin kirjastossa.

Urheilin Nakkilan Nastassa. Kunnan kisoissa tulin alle 12-vuotiaiden poikien kuulantyönnössä viidenneksi, palkintona lusikka. En ollut kuulamörssärin näköinen, enkä nähnyt tässä lajissa tulevaisuuttani. Haaveilin NHL-kiekkoilijan urasta.

Hetken minua vei punkmusiikki. Seurasin nuorena innokkaasti musiikkilehtiä. 1979 näin Soundissa mainoksen: Pahkasika – huono lehti. Se iski kuin puolitoistametrinen halko. Tilasin Pahkasian itselleni joululahjaksi ja aloin haaveilla humoristin urasta. Sitä ennen kiinnosti vakavampi: voittaako fuusio- ja fissioenergia?

Valitsin Tampereen yliopistossa pääaineeksi sosiologian, koska se kuulosti tarpeeksi epämääräiseltä. Tärkeintä oli päästä pois kotoa, ja onnekseni tutustuin oikeisiin ihmisiin Pahkasian ja Radio 957:n porukoissa. Yliopistolta sain yhä käyttökelpoisen tittelin.

Kihlatulta puolisoltani Rosa Meriläiseltä olen oppinut, että ei kannata välittää liikaa, mitä muut sinusta ajattelevat.

Pojallemme Fransille, 10, sanon, että älä jää leipomaan, vaan ammu suoraan syötöstä. Minulle hän on opettanut asioiden parempaa aikatauluttamista.

Elämäni dramaattisimmalla hetkellä istuin silmälasieni päälle ja menetin näkemykseni. Iloisin hetki oli, kun sain myytyä Pahkasikaan ensimmäisen juttuni. Se kertoi yliopistolta minun ja Pasi Heikuran vaalikampanjasta, jossa vaadimme kaikkea, mitä oli jo olemassa. Pääsin läpi.

Idolini on Groucho Marx, joka tärkeässä neuvottelussa sanoi: ”Nämä ovat periaatteeni, ja ellette satu pitämään niistä, minulla on muitakin periaatteita.”

Alivaltiosihteerin huumoritakuu: Jos tämä ohjelma ei ole hauska, se ei naurata.

Moni luulee, että olen koko ajan sama, näkyvä Simo. Julkisuutta ei kannata hirveästi ajatella, eikä varsinkaan elää sen kautta.

Nyt näyn Tampereella pantavissa oluissa.  Timo Jutilalle syntyi Mestari Timo  ja minulle Maisteri Simo -olut. Se on vienon keksimäinen mallas, jonka päällä puhaltaa trooppinen, greippisen reipas, valtamerenraikas humalapasaati. Kuin minä!

Kun kuolen, jään vain  röhnöttämään. Elämän tarkoitus on ankeuden karkotus. Kuten poikani viisivuotiaana sanoi: Mennään niin pitkälle kuin pippeli kasvaa!

Teksti Hannu Koskela, kuva Ari Lahti / All Over Press