Huoltovarmuutta ja seksiä – Maassa jossa ei ymmärretä kulttuurin merkitystä, kaikki keinot kirjallisuuden puolustamiseksi ovat käytössä, Silvia Hosseini kirjoittaa

Kulttuurin merkityksestä puhuvat yleensä vain kulttuuria harrastavat. Syvällinen ja kriittinen keskustelu kirjallisuudesta ja taiteesta palvelee kuitenkin myös niitä, jotka eivät seuraa kulttuurikeskusteluja tai suhtautuvat taiteeseen välinpitämättömästi. Kriittistä ajattelua laimentavat ja vaimentavat kehityskulut kulkevat nimittäin aina linjassa demokratiaa heikentävien kehityskulkujen kanssa.

Kansalaisten lukutaidon rapauttaminen, intellektuellien leimaaminen elitisteiksi ja kaikkinaisen sivistysuskon horjuttaminen ovat strategioita, joilla autoritääriset voimat pyrkivät vahvistumaan. Nämä kehityskulut ovat käynnissä ja nähtävissä useassa maassa. Ne näkyvät myös Suomessa, jossa hallituspuolueet pyrkivät aktiivisesti näivettämään kansakunnan älyllistä kapasiteettia – tai vähintään peesaavat mukana, koska kansalaisuuden typistäminen työvoimaksi hyödyttää taloudellista eliittiä.

Suomalaisen sivistysyhteiskunnan murentamisella on ollut median ja kansalaisten hiljainen tuki. Kulttuurikirjoittamisen laatu on romahtanut mediassa, joka keskittyy suuren yleisön kosiskeluun ja helppojen voittojen tavoitteluun. Moni lukevaan keskiluokkaan kuuluva janoaa parempaa, mutta ei osaa sitä vaatia. Yhä useampi keskittyy kirja kädessä keimailuun. Kulttuurialan ihmiset taas ovat kykenemättömiä puolustamaan työnsä merkitystä. Osa ymmärrettävästi siksi, että vallitsevan typeryyden äärellä on vaikea löytää sanoja. Osa puolestaan on erehtynyt luulemaan omien etujensa edistämistä, omilla saavutuksillaan kehuskelua ja kollegoiden selkääntaputtelua kulttuurikeskusteluksi.