Imagen kirja-arviot: Hipsuttelua ja hupsuttelua taidemuseossa
Uudessa Yövartiossa-esseekokoelmassa unettomuuteen suhtaudutaan yksiulotteisesti, kirjoittaa Silvia Hosseini.
Uneton eheytyy terapiassa
Esa Mäkijärvi (toim.): Yövartiossa. Esseitä unettomuudesta. WSOY, 199 s.
Esseeteos kertoo suomalaiskirjailijoiden unettomuudesta. Johdannon mukaan tarkoituksena on tekijöiden kokemuksista kertominen ja vertaistuen tarjoaminen – kirjallisia tavoitteita ei mainita. Tämä valitettavasti näkyy useassa esseessä omaelämäkerrallisena jaaritteluna ja tyylillisenä kankeutena. Teoksen toimittaja esimerkiksi kirjoittaa: ”Suhtautumisemme uneen on kokenut suuren muutoksen.” Miten ”suhtautuminen” voi kokea mitään, pohtii lukija. Yövartiossa-kirjan suhde unettomuuteen on jokseenkin yksiulotteinen ja psykologisoiva: ongelman juurisyyt löytyvät ja ratkeavat terapiassa. Anna Tommolan unettomuuden historiaa sivuava ihana essee avaa aiheeseen onneksi muitakin näkökulmia. Kirjoittaja neuvoo syntyjään huonounisia: ”Radikaali hyväksyntä on sen tunnustamista, että hyväksyy vaikka ei hyväksy.”
Söpöstelyä taidemuseossa
Emi Yagi: Venus ja minä. Suom. Raisa Porrasmaa. Otava, 112 s.
Sosiaalisesti rajoittunut mutta erinomaista latinaa puhuva varastotyöntekijä palkataan taidemuseoon juttelemaan Venus-patsaalle. Luvassa on hipsuttelua ja hupsuttelua, ennalta-arvattavia juonenkäänteitä, alleviivattua symboliikkaa ja realistisen kerronnan rajat ylittävää söpöstelyä. Japanilaiskirjailijan toista suomennettua romaania leimaa lapsellisuus ja yliyrittäminen. ”Mitä ravut olivat ajatelleet jääveden ympäröiminä?” minäkertoja tuumailee pakkasvarastossa. ”Pohdiskelivatko ne hauskoja muistoja merestä tietoisuuden hiipuessa pikkuhiljaa niin kuin verenpuna haipui iltataivaalta? – – Mitä viereisen hyllyn mustikat muistelivat?” Sisältönsä ja sanomansa puolesta Venus ja minä tarjoaa pureskeltavaa ehkä yläkouluikäiselle. Miksi näin köykäinen teos on valittu ”laadukkaista käännösromaaneista tunnettuun” Otavan kirjasto -sarjaan?
Tyrannit puhaltavat yhteen hiileen
Anne Applebaum Autokratia Oy. Diktaattorit, jotka haluavat hallita maailmaa. Suom. Markku Päkkilä. Siltala, 218 s.
Pulitzer-palkitun toimittajan tiivis tietokirja kartoittaa nykyaikaisten autokratioiden toimintatapoja. Nykydiktatuurit ovat ”monihaaraisia verkostoja”, jotka ovat eri tavoin kytköksissä muihin valtioihin – myös demokratioihin. Kirjoittaja Anne Applebaumin mukaan Venäjän oligarkkien hämärähommiin ovat osallistuneet myös osin suomalaisomisteiset yritykset. Erona entisaikain hirmuhallintoihin on sekin, ettei autokratioiden toiminta perustu enää ideologiaan, vaan puhtaasti vallan ja omaisuuden kartuttamiseen. Tyrannit ja kleptokraatit horjuttavat Euroopan vakautta hyvässä yhteishengessä: ”Ukrainassa vastustaja ei ole vain Venäjä. Vastassa on koko Autokratia Oy.” Irvokkaiden esimerkkien voimaan luottava teos on vetävää luettavaa, mutta pohdiskelevampi ja analyyttisempi ote olisi tehnyt aiheen käsittelystä vakuuttavampaa.
