Ylivertaisen taidokasta mutta väistämättä kliinistä, kirjoittaa Silvia Hosseini Rachel Cuskin Kulkueesta
Silvia Hosseinin arvioissa Juhana Torkin Järkevä onni, Paul Richardsonin Maantieteen myytit ja Rachel Cuskin Kulkue.
Yleissivistävää self helpiä
Juhana Torkki: Järkevä onni. Stoalainen tie mielenrauhaan. Otava, 381 s.
Onnellisen elämän ehtona on haluista vapautuminen, häiriintymätön mielenrauha ja viisauden tavoitteleminen. Näin opettavat stoalaiset. Juhana Torkin Järkevä onni on viihdyttävä yhdistelmä antiikin filosofiaa ja itseapukirjallisuutta. Teos esittelee stoalaista ajattelua ja listaa konkreettisia harjoituksia, joiden avulla voi kehittää omaa luonnettaan. Antiikin teksteistä suomennetut katkelmat ovat tahallisen anakronistisia. Seneca ja kumppanit puhuvat hauskasti esimerkiksi ”treenaamisesta” ja ”mökkeilystä”. Kirjoittaja suomii nykyistä elämänmenoa esseistisellä otteella: foodie-kulttuuria verrataan Petroniuksen Trimalkion pitojen ylenpalttisiin illalliskutsuihin. Stoalaiset puolestaan arvostivat kohtuullisuutta ja elämäntyylin yksinkertaisuutta. Filosofien opetukset ovat pääasiassa järkeviä, mutta tuntuvat ankarilta, jopa mahdottomilta saavuttaa.
Kaunokirjallista käsitetaidetta
Rachel Cusk: Kulkue. [Parade, 2024.] Suom. Kaisa Kattelus. S&S, 206 s.
Rachel Cuskin romaani ylittää ”tarinankerronnan konventiot”, kuten takakansi mainostaa, modernismista tutuilla kikkakolmosilla. Etäännytetyt henkilöhahmot ja toisiinsa limitetyt kertomukset eivät pyri niinkään herättelemään tunteita kuin analysoimaan sukupuolen, parisuhteen ja kasvatuksen vaikutusta identiteettiin. Keskeisenä aiheena on kuvataide valtasuhteiden paljastajana. Cusk kirjoittaa ylivertaisen taidokkaasti, mutta keinot tekevät romaanista väistämättä kliinisen. Kulkue on ikään kuin kaunokirjallista käsitetaidetta, jossa teemojen sijaan on kyse konsepteista. Älyllisyys on sinänsä nautittavaa, mutta henkilöhahmojen suulla esitetyt pohdinnat keikauttavat intellektuaalisen asenteen välillä teennäisen puolelle: ”Onko edes mahdollista esittää ikuisuuden osuutta naiseuden kokemuksessa muuten kuin sisäistettynä tilana?”
Yhteinen planeetta
Paul Richardson: Maantieteen myytit. Miksi ymmärrämme maailman väärin. [Myths of Geography: Eight Ways We Get the World Wrong, 2024.] Suom. Jaakko Kankaanpää ja Riina Vuokko. Atena, 298 s.
Avartavassa tietokirjassa paneudutaan ”meidän aikamme myytteihin”, jotka vaikuttavat käsitykseemme maailmasta. Paul Richardson kirjoittaa kriittisesti esimerkiksi kansakuntien symbolisesta rakentamisesta, bruttokansantuotteesta kasvun mittarina sekä länsimaiden vääristelevästä suhteesta Afrikan historiaan. Putinin nationalismille on omistettu oma lukunsa, samoin Kiinan massiiviselle infrastruktuurihankkeelle. Nimestään huolimatta teos käsittelee siis enemmän geopolitiikkaa kuin geologiaa. Kirjoittajan mukaan käsityksiä maantieteestä täytyy tarkistaa, sillä luonto ei noudata valtioiden tai maanosien keinotekoisia rajoja, ilmastokriisistä puhumattakaan: ”Tiukkarajaisten maantieteellisten illuusioiden yläpuolelle nouseminen auttaa näkemään maailman sellaisena kuin se on, kokonaisena planeettana, samoin kuin ymmärtämään, että yhteydet ihmisten välillä ylittävät keinotekoisesti luodut rajat.”
