Päivillä ja Timolla oli kymmenen lapsen uusperhe, nyt kotona asuu viisi sijaislasta – ”Tuntui pahalta kuulla, että eikö teillä ole lapsia jo tarpeeksi”

Kun Päivi ja Timo Pajalan perheen lapsista yksi halusi mopon, vanhemmat epäröivät. Kalliin hankintahinnan lisäksi tulisivat vakuutusmaksut, bensakulut ja mopon korjailu, joka ei ole kuulunut Timon lempipuuhiin sitten teinivuosien. Mopo osoittautui kuitenkin arvokkaaksi aivan toiselta kantilta. Sen myötä nuori oppi kantamaan vastuuta uudella tavalla – ja puhumaan.

– Ensin alkoi tulla kaikenlaista selostusta moposta. Sanoin hänelle, että en ymmärrä tuosta mitään mutta jatka vaan, kuuntelen kyllä. Lopulta puhetta tuli muustakin kuin mopoista, Päivi kertoo.

Tuusulalaisten Pajaloiden kotona asuu viisi ala- ja yläkouluikäistä pitkäkestoisesti sijoitettua lasta. Päivi, 57, ja Timo, 60, ovat heidän sijaisvanhempiaan, ja Päivi on päätyökseen perhehoitaja.

– En silti koe olevani hoitaja, vaan ennen kaikkea äiti ja vanhempi. Jos minulta kysytään lapsen labrakäynnillä, että kukas sinä olet, vastaan, että olen sijaisäiti. Se kertoo siitä, että olen biologisten vanhempien sijainen niin kauan kuin lapsi sitä tarvitsee.

Päivi adoptoitiin aikoinaan suoraan synnytyssairaalasta perheeseen, jossa hän varttui aikuiseksi. Hän on aina kutsunut adoptiovanhempiaan äidiksi ja isäksi.

– Minä sain hyvän kodin ja ajattelen, että haluan myös itse tarjota kodin lapselle, joka sitä tarvitsee. Taustastani on apua myös sijaisvanhemmuuteen. Osaan ehkä jotenkin samaistua tiettyyn juurettomuuden tunteeseen, jota monet sijaislapsetkin kokevat.

Päivillä ja Timolla on kummallakin lapsia edellisistä liitoistaan, Päivillä neljä ja Timolla viisi. Iältään he ovat nyt 27–34-vuotiaita. Lisäksi heillä on yhteinen kuopus Elli, 19. Kaikki lapset asuvat omillaan. Lapsenlapsiakin on jo viisi.

Vanhemmuudesta puhuttaessa painottuu helposti arjen uuvuttavuus ja raskaus. Laajennetun suurperheen pyörittämiseen tottunut Päivi ei täysin tunnista tätä.

– Ei vanhemmuus ole sen raskaampaa kuin elämä yleensäkään. Elämässäkin tapahtuu kaikenlaista, ja riippuu paljon ihmisen voimavaroista ja elämänhallinnasta, miten jaksaa. Myös tukiverkostot ovat tärkeitä.

Päivi on kuitenkin pannut merkille, että koulumaailmassa ja harrastuksissa vanhemmilta vaaditaan enemmän vuorovaikutusta ja osallistumista kuin ennen. Sekin voi kuormittaa.

– Meitä on auttanut sijaisperhetyössä pitkä kokemus uusperheestä. Sekä me että lapset olemme tottuneet laajennettuun perheeseen ja siihen, että lapset ovat välillä muualla, Timo sanoo.

Katso videolta, millaisia sääntöjä Päivi ja Timo Pajalan sijaisperheessä on:

Päivi ja Timo alkoivat miettiä sijaisvanhemmuutta jo silloin, kun heidän uusperheensä lapset olivat pieniä. Ensimmäinen yhteydenotto naapurikuntaan tuotti tylyn vastauksen: hoitakaa omat lapsenne ensin.

Päivi ja Timo eivät antaneet periksi ja osallistuivat tukiperhekoulutukseen. Tukiperheessä lapsi viettää aikaa ennalta sovitun mukaisesti, esimerkiksi kerran kuussa.

Kun Päivin ja Timon lapset kasvoivat ja alkoivat yksi kerrallaan muuttaa omilleen, ajatus sijaisvanhemmuudesta nosti taas päätään.

– Pohdimme, muuttaisimmeko pienempään asuntoon kuopuksemme kanssa. Totesimme kuitenkin, että meille tulee liian tylsää, jos kotona on vain yksi lapsi, Timo sanoo.

Päivi ja Timo päättivät osallistua Pelastakaa Lapset ry:n PRIDE-sijaisperhevalmennukseen. Siinä käytiin läpi muun muassa lapsen tarpeita, parisuhdetta ja omia vahvuuksia.

Pajaloiden sijaisvanhemmuus alkoi pehmeällä laskulla yhdeksän vuotta sitten, kun perheessä jo pari vuotta käynyt tukilapsi tarvitsi pysyvän kodin äkillisesti muuttuneen perhetilanteen vuoksi. Tukilapsi asui heidän luonaan, kunnes palasi biologisen vanhempansa luokse.

Maanantaisin Pajaloiden pihaan kaartaa verkkokaupan auto, joka purkaa sisuksistaan vähintään viisi isoa laatikollista ruokaostoksia. Kurkkua, tomaattia, perunoita, kanaa, kalaa, jauhelihaa, nakkeja, leipää, maitoa, välipalakeksejä, leivontatarvikkeita, karkkipäivän herkkuja.

Päivi ja Timo kokkaavat ja leipovat paljon. Pieniä annoksia ei tehdä, koska pöytään istuu aamuisin ja iltaisin seitsemän henkeä. Päivi on rakentanut kahdeksan viikon kiertävän ruokalistan, jonka mukaan ruokatilaukset tehdään.

Arki sijaislasten kanssa on hyvin samanlaista kuin biologisten lasten kanssa. Suurin ero on se, että sijaisperhe jakaa vanhemmuuden lasten biologisten vanhempien ja joskus myös isovanhempien kanssa. Lasta koskevia päätöksiä ei voi tehdä yksin, vaan mielipidettä kysytään biologisilta vanhemmilta. Joissakin asioissa sosiaalityöntekijä sanoo viimeisen sanan.

Päiville ja Timolle on muodostunut omia koodisanontoja. – Jos toinen sanoo, että tänään taitaa olla saunapäivä, niin tiedämme, että nyt on jotain puhuttavaa. Välillä pisteytämme iltoja. Kolmonen on aika hyvä, Päivi kertoo.

Kuten monissa muissakin perheissä, Pajaloilla keskustellaan lasten ruutuajasta puhelimilla.

– Jos joudumme rajoittamaan lapsen kännykän käyttöä esimerkiksi riittävän unen takaamiseksi, joudumme varmistamaan asian sosiaalityöntekijältä. Myös biologiset vanhemmat voivat haastaa päätöksiä. Onneksi meillä ei ole juurikaan ollut tällaisia tilanteita, Timo kertoo.

Jos sijaisperheen vanhemmat haluavat lähteä lasten kanssa lomamatkalle, se edellyttää keskusteluja biologisten vanhempien, ehkä myös isovanhempien, sekä sosiaalityöntekijän kanssa.

Sijaisperheessä jokaisella sijaislapsella pitää olla oma huone. Yhtä aikuista kohti voi olla neljä lasta, kahdella aikuisella saa olla enintään kuusi lasta. Sijaisvanhempien ikä vaikuttaa lasten ikään, koska sijaisvanhempien pitäisi tarvittaessa pystyä kasvattamaan lapsi 18-vuotiaaksi saakka.

– Tällä alalla rahasta puhuminen on tabu. Ajatellaan, että ei voi puhua rahasta ja lapsista yhtä aikaa. Korvaus yhdestä lapsesta on niin pieni, ettei sijaisvanhempi välttämättä voi jäädä pois palkkatyöstä. Tämä toki riippuu vanhempien kokonaistilanteesta, Päivi sanoo.

Pitkäkestoisessa sijoituksessa olevien lasten sijaisperheille maksetaan palkkiota, josta kertyy sijaisvanhemmalle eläkettä. Heille maksetaan myös kulukorvaus, jonka on tarkoitus kattaa hoitoon ja kasvatukseen liittyvät kustannukset. Kun perheeseen tulee uusi sijaislapsi, voidaan maksaa käynnistyskorvausta, jolla on tarkoitus kattaa lasta varten alkuvaiheessa tehtäviä hankintoja.

Päivi on koulutukseltaan sairaanhoitaja. Hän ehti tehdä vanhustyötä lähes 30 vuotta, muun muassa palveluvastaavana hoivakodissa ja kotihoidossa osastonhoitajana.

Vuoden ajan hän yhdisti palkkatyön ja sijaisvanhemmuuden, mutta yhtälö kävi lopulta mahdottomaksi. Kun sijaislapsia oli kolme, Päivi jäi vuodeksi virkavapaalle ennen kuin irtisanoutui.

– Työ ja työyhteisö olivat minulle rakkaita, ja tein surutyötä niistä luopumisesta. Tuntui myös pahalta kuulla kommentteja, että eikö teillä niitä lapsia ole jo tarpeeksi tai että olisipa kivaa jäädä vain kotiin.

Päivi ja Timo toteavat, että äitiydessä ja isyydessä ei tulla koskaan valmiiksi.

– Monta lasta olemme kasvattaneet, mutta lapset opettavat koko ajan jotain uutta, Timo sanoo.

Viiden lapsen perheessä riittää kotitöitä. – Pelkkä halu auttaa ei riitä. Meidän etunamme oli, että olimme tottuneita elämään suurperheenä ja järjestämään arjen sen mukaisesti, Päivi kertoo.

Pitkäkestoisessa sijoituksessa lapsiin kiintyy, mutta se ei tapahdu hetkessä. Joskus lapsen kanssa suhde rakentuu nopeammin, joskus se vie aikaa.

– Jos lapsi ottaa puolen vuoden kuluttua ensimmäistä kertaa kädestä kiinni, tuntuu että sydän pakahtuu. Jos on hiljaisempi lapsi, jonkin lauseen kuuleminen tuntuu hyvältä, tai kun lapsi uskaltaa näyttää tunteitaan vaikka jalkaa polkemalla, tai jos saan hymyn. Onnistumiset ja ilon aiheet tulevat yleensä pienistä asioita, onnenmurusista, Päivi sanoo.

Perheessä asuvat toisilleen vieraat lapset eivät välttämättä aina heti tule toimeen keskenään.

– Toisinaan on jouduttu asettamaan sohvalle raja, jota ei saa ylittää. Toinen puoli on toisen ja toinen toisen lapsen. Kun kävimme joulupukin pajalla Rovaniemellä, joulupukki kysyi lapsilta, oletteko sisaruksia. Lapset löivät tämän jälkeen kättä päälle keskenään, että jos joku ulkopuolinen kysyy, niin voidaan olla sisaruksia, Päivi kertoo.

Kun perheeseen tulee uusi lapsi, Päivin aikuisella tyttärellä Miralla on tapana hankkia pieni tervetuliaislahja. Viimeksi lahjaksi päätyi limalisko.

Pajaloiden kodin seinillä on paljon kuvia lapsista: omista, sijaislapsista ja lastenlapsista. Joidenkin lasten kanssa on voinut olla hankalaa, mutta kaikista on myös lämpimiä muistoja.

Uusia lapsia kiinnostaa aina, millaiset säännöt kodissa on. Pajaloilla lapset siivoavat oman huoneensa ja tyhjentävät tiskikoneen kerran viikossa. Perheen koiran Caesarin ulkoilutusvuoro napsahtaa jokaiselle vuorollaan. Lisäksi on nukkumaanmeno- ja kotiintuloajat sekä peliajat.

– Syömme joka päivä yhdessä, ja pöydästä lähdetään vasta, kun kaikki ovat syöneet. Uusin sääntömme liittyy salaattiin. Meitä alkoi ärsyttää, kun salaatti ei oikein uponnut lapsille, joten nykyään laitamme salaatit valmiiksi lautasille. Tämä on toiminut yllättävän hyvin, Päivi kertoo.

Perheessä on myös kirjoittamattomia sääntöjä.

– Jos esimerkiksi koulussa näkee, että perheenjäsentä kiusataan, siihen ei lähdetä mukaan. Perheenjäseniä suojellaan ja heidän puoliaan pidetään.

Katso videolta, miten Päivi Pajala suunnittelee ison perheen ruoat:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kodin ulkopuolelle oli vuoden 2022 aikana sijoitettuna runsas 17 800 alle 18-vuotiasta. Luku ei noussut edellisestä vuodesta. Sen sijaan lastensuojeluilmoitusten määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Vuonna 2022 ilmoitus tehtiin 98 600 lapsesta eli 9,1 prosentista lapsia. Määrä kasvoi 5 prosenttia edellisestä vuodesta.

Lastensuojelun haasteet eivät juurikaan ole näkyneet Pajaloiden arjessa.

– Meillä on ollut hyvä tuuri. Sosiaalityöntekijät ovat pysyneet samoina muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, ja olemme saaneet hyvin tukea ja tulleet kuulluksi. Joskus jos on vaikkapa ollut vaikeuksia biologisen vanhemman kanssa, sosiaalityöntekijä on puuttunut asiaan ja tilanne on korjaantunut, Päivi sanoo.

Pajaloiden tärkein viranomaiskontakti on lapsen kotikunnan sosiaalityöntekijä. Asiakassuunnitelmapalaveri pidetään puolivuosittain, ja uuden lapsen tullessa perheeseen tapaamisia on useammin. Lisäksi sosiaalityöntekijälle voi soittaa aina, kun on jotain keskusteltavaa.

– Alussa sosiaalityöntekijän tapaaminen jännitti. Mietimme, mitä lapset puhuvat meistä ja arvioidaanko meitä jotenkin. Nykyään ei enää jännitä. Olemme yhteistyökumppaneita, Timo sanoo.

Päivin mukaan olisi tärkeää, että sosiaalialalla työyhteisössä on hyvä ilmapiiri ja laadukasta työnohjausta. Myös lapsimäärän rajoittaminen sosiaalityöntekijää kohti olisi syytä olla maltillisella tasolla.

Vuonna 2023 yhden lastensuojelun sosiaalityöntekijän vastuulla sai olla enintään 35 lasta. Tämä määrä ylittyi 15 hyvinvointialueella lokakuussa 2023. Tämän vuoden alussa lastensuojelun henkilöstömitoitus tiukentui, ja jatkossa yhdellä sosiaalityöntekijällä saa olla enintään 30 lasta.

Sijaisvanhemmuudesta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Kunnissa sijaisperhetoiminnasta vastaavat sosiaalihuollon viranomaiset. Myös lastensuojelujärjestöt tarjoavat tukea sijaisperheille.

Pajaloilla jaksamista tukevat verkostot – viralliset ja epäviralliset. Päivi ja Timo osallistuvat muun muassa Uudenmaan sijaisperheet ry:n toimintaan, ja Timo istuu yhdistyksen hallituksessa.

Myös oma aika on tärkeää. Sijaisvanhemmilla eli perhehoitajilla on lakisääteistä vapaata kaksi päivää kuukaudessa. Lapset voivat olla sillä aikaa lomaperheessä. Päivi ja Timo viettävät kuitenkin vapaapäivänsä useimmiten vuorotellen.

Vapaapäivinään Päivi lähtee usein toiselle paikkakunnalle ja yöpyy airbnb-asunnossa. Timo taas käy perheen mökillä.

Käsityöt ovat Päivin rakas harrastus. Hän vetää Kässäpiiriä, jonka neulomista harrastavat osallistujat ovat kokoontuneet viimeiset kolme vuotta Päivin kotona. Päivi on aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa. TikTokissa hänen arkielämästä kertovilla videoillaan on lähes 11 000 seuraajaa.

– Alun perin lähdin sosiaaliseen mediaan siksi, että halusin pysyä kärryillä, mitä nuoret siellä tekevät. Nykyään some on minulle elämäntapa ja vuorovaikutusta seuraajieni kanssa, Päivi kertoo.

Päivin mukaan sosiaalisessa mediassa näkee aika ajoin kommentteja, että huostaanotossa lapsi viedään väkisin vanhemmiltaan ja sijaisperheet tekevät rahaa lasten kustannuksella.

– Olen täysin eri mieltä. Monesti nämä lapset olisivat selvinneet vähemmillä traumoilla, jos huostaanotto olisi tehty aikaisemmin. Meidän kokemuksemme mukaan huostaanottoa ei ole tehty liian aikaisin, se on hyvin harkittu viimeinen keino, Päivi sanoo.

Joidenkin Päivin ja Timon lasten biologiset vanhemmat ovat itse todenneet, että he eivät jaksa kantaa vastuuta lapsestaan.

– Se on suurta viisautta. Jos vanhempi ymmärtää, että muuttamalla omaa toimintaansa ja ottamalla apua vastaan, tämä homma lähtee menemään eteenpäin.

Välillä sijaisvanhempien mielessä käy, tekevätkö he tarpeeksi lasten hyväksi. Joskus turhauttaa, kun mikään rakkaus ei tunnu riittävän eivätkä mitkään keinot auttavan lapsen oloa.

– Biologisen lapsen kanssa vanhempi kasvaa alusta lähtien mukana, mutta sijaislapsi tulee perheeseen jossain kasvun vaiheessa ja yhteinen polku alkaa siitä, Päivi sanoo.

Päiville ja Timolle suurin onnistuminen on se, kun lapsi palaa biologiselle vanhemmalleen. Sen jälkeen tilaa tulee uudelle lapselle.