"Siinä me hörpittiin kaljaa ja mietittiin, mitä v***a, ei olla tällaista nähty ennen" – Näin darts nousi pubipelistä oikeaksi urheilulajiksi

501. Tämä lukema on viime vuosina tullut tutuksi yhä useammalle suomalaiselle.

Kyseessä on dartsin pelimuoto, jossa kaksi kilpailijaa pyrkii vähentämään omat pisteensä nollaan ennen vastustajaa. Viimeisen heiton tulee osua tupla-alueelle tai häränsilmään.

Darts on viimeisten vuosien aikana nostanut suosiotaan raketin lailla. Varsinkin joulukuussa urheilun ystävien somesyötteet täyttyvät klipeistä lajin MM-kisoista; yleisön hurmos, persoonalliset kilpailijat ja tarkat heitot ovat yhä tunnetumpia piirteitä tässä lajissa.

Tämän hetken tunnetuimpiin heittäjiin kuuluvat Luke Humphries, Michael van Gerwen sekä vasta 18-vuotias Luke Littler. Varsinkin kebab-kommenteistaan tunnetun Littlerin tietävät jopa he, jotka eivät niinkään ole lajia seuranneet.

Myös Suomessa lajin suosio on lähestulkoon räjähtänyt käsiin. Joulukuussa Helsingin jäähallissa nähtiin maailmanhuippuja kilpailemassa toisiaan vastaan, ja tulevana marraskuuna Hakametsän jäähalli täyttyy niin ikään kansainvälisillä tähdillä. Tapahtuman kaikki 6000 lippua myytiin yhdessä päivässä.

Mistä lajin suosio juontaa juurensa?

Suomen dartsliiton puheenjohtaja ja itsekin uran heittäjänä luonut Veijo Viinikka tiivistää lajin suosion.

– Sanoisin, että dartsissa on niin paljon mahdollisuuksia siinä, mitä pelaa. Siinä voi kilpailla kovallakin tasolla ja tehdä jopa ammattilaisuran. Samalla se on loistava seurapeli. Sitä voi harrastaa eri tasoisetkin keskenään, jos pelaa tällaisina joukkuepeleinä.

– Lajin tietynlainen nopeatempoisuus viehättää, kun elämäkin on nykyään sellaista.

Siinä pystyy haastamaan aika paljon itseään. Siinä ei tule koskaan valmiiksi. Laji kehittää epäonnistumisten sietokykyä ja keskittymiskykyä. Siinä paljon sellaisia hyviä juttuja, hän tiivistää.

Dartsin uskotaan saaneen alkunsa keskiajalla Englannissa, missä sotilaat heittivät nuolia tynnyrinpohjiin tai puukiekkoihin harjoitellessaan tarkkuutta. Nykymuotoinen darts, jos niin voidaan sanoa, alkoi saada muotoaan samalla alueella pubipelinä 1800-luvulla.

Lajin ensimmäiset organisoidut mestaruuskisat nähtiin 1920-luvulla, ja National Darts Association perustettiin 1924. Kunnolla laji pääsi televisioon 1972. 90-luvulta alkoi moderni aika, joka on jatkui aina tähän viimeiseen aaltoon asti.

Tällä hetkellä lajin kattojärjestöinä ovat amatööriliitto WDF ja ammattilaisten PDC.

Nykyään laji kerää katsojia ympäri maailmaa, ja parhaita heittäjiä voidaan pitää jopa eräänlaisina supertähtinä. Siitä huolimatta laji on pitkään pitänyt historiastaan kiinni, ja Suomessakin sitä on pidetty pubilajina käytännössä aina. Nyt kuitenkin tuntuu, että laiva on kääntymässä.

– Nythän media ei enää ensimmäisenä kysy, että mites se olut ja darts. Se ei ole enää olennainen kysymys, mitä se on ollut lähes aina. Kyllä dartsia nyt jo arvostetaan urheiluna, Viinikka kuvailee.

Radiojuontaja, näyttelijä ja koomikko Juuso “Köpi” Kallio on Suomen tunnetuimpia dartslähettiläitä. Hän kertoo oman dartsinnostuksensa alkaneen jo hyvän aikaa sitten.

– Kaikki lähti varmaan 2014. Silloin minun hyvä ystävä saapui meidän joulupäivämme illanviettoon. Hänellä oli ystävä, joka oli ilmeisesti käynyt silloin sinä vuonna dartsin MM-kisoissa. Tuli ja näytti YouTubesta klippejä dartsista.

– Siinä me hörpittiin kaljaa ja mietittiin, että mitä vittua, että ei olla tällaista nähty ennen.

Aiemmin tiiviisti snookeria seurannut Kallio kertoo kiinnostuvansa eritoten marginaalilajeista. Hän ryhtyi seuraamaan dartslähetyksiä ja heittämään myös itse satunnaisesti aina kun siihen oli mahdollisuus. Vielä tuolloin dartstaulu ei ollut suomalaisessa pubissa lähelläkään itsestäänselvyys.

– Muistan, että olen sitten jo 2016 sanonut, kun olen ollut radiohommissa pikkujouluissa tai joissain, että mennään keskustaan Angleterreen heittämään tikkaa. Jengi ihmetteli, että mitä ihmeen tikkaa. Miksei me mennä pelaamaan bilistä? Miksi me heittäisimme jotain tikkaa?

– Hauska nähdä, miten nopeasti se on muuttunut. Nyt kaikki ovat enemmänkin, että pitäisi mennä heittämään dartsia, eikä pelaamaan bilistä.

Lopullinen potku lajin pariin tuli Kallion tutustuttua YleX:lle töihin tulleen, toisen dartsgurun Jere Pehkosen kanssa. Myös korona-ajalla oli oma osuutensa.

– Kaikki tietävät, että korona tuli siinä. Se oli sama vuosi, kun kaikki ne lävähtivät kunnolla silmille. Sitä ennen kävin katsomassa Suomen cupia Helsingissä. Siellä tuli taas enemmän sellainen olo, että voisi heittää enemmän. Siellä myös tutustui jengiin ja yhtäkkiä olin ensi vuonna heittämässä siellä.

– Siihen asti olin heitellyt satunnaisesti. En oikein tiennyt, miten sitä voisi edes harrastaa muuten kuin kaverin kanssa himassa. Ostin silloin korona-aikana oman taulun himaan. Ja aloin sitten heittelemään.

Nyt pelkästä fanittamisesta on tullut harrastus.

– Se on kasvanut siihen pisteeseen, että melkein päivittäin yritän heitellä. Viikkokisoissakin käyn jonkin verran. Yleensä aina enemmän silloin kun olen Porissa.

– Taso nousee tuskastuttavan hitaasti. Mutta sanoisin olevani keskivertoheittäjä hyvänä päivänä, hän hymyilee.

Yleisölajina darts tarjoaa pelkän tikanheiton lisäksi paljon muuta, josta show syntyy. Aloitetaan yhdestä näkyvimmästä aspektista eli heittäjistä, heidän brändeistään ja sisääntuloistaan heittoareenalle.

Viinikka avaa tarkemmin heittäjien henkilöbrändin kehitystä.

– Ensimmäisenä tämän kunnolla toi Phil “the Power” Taylor The Power -biisillä. Hän vihasi sitä kappaletta, mutta manageri sanoi, että tällä menet ja that’s it.

– Sitten näistä biiseistä ja pelaajista on tullut ihan tuotteita. Sillä on jo pitkä historia, jo 80-luvulta asti. Varmaan 2000-luvulla rupesi tulemaan vahvemmin tämä kulttuuri, että jengit rupesivat ottamaan omia biisejä, joilla tullaan sisään.

Tällaisen itsensä brändäämisen toi lajiin ensimmäisenä Peter “Snakebite” Wright.

– Hän toi lajiin tällaisen värikkään pukeutumisen ja irokeesin. Tunnen vähän häntä ja olen jutellut hänen kanssaan, niin hän on hirveän ujo ja inhoaa mediaa. Mutta se kuuluu tähän työhön, ja hän tulee median kanssa toimeen aika loistavasti, Viinikka paljastaa.

Kallio kertoo, keillä heittäjillä on hänen mielestään paras show.

– Tämäkin varmaan riippuu siitä, keneltä sitä kysyisi. Jos ei katsota heittoa ollenkaan vaan pelkästään show’ta, niin Nathan Aspinall ja Stephen Bunting.

– Bunting näyttää erityisluokan opettajalta, joka tulee Sian Titanium-kappaleen kanssa sinne ja saa aina jengin laulamaan. Sama juttu, Aspinall, iloinen luonne, persoona ja sitten varmaan koko bisneksen kovin sisääntulobiisi tällä hetkellä, joka on Killersin Mr. Brightside.

Sisääntulojen merkitystä tapahtumassa ei tule aliarvioida. Kyse ei ole mistä tahansa muodollisuudesta.

– Se on jännä, että huomaa, kuinka ihmiset odottaa sitä itse sisääntuloa melkein enemmän kuin sitä peliä. Mikä on sinänsä läppä, koska nyt kun Aspinall valittiin esimerkiksi tämän vuoden Premier Leagueen, niin oli hyvässä tai pahassa, niin oli oikeasti sellaista ihan oikeaa nupinaa ja keskustelua siitä. Hänen heittotaitonsa viime kaudella eivät ole olleet niin hyvät, että hän taisi päästä pelkän sisääntulobiisiä avulla kahdeksan parhaan joukkoon heittämään, Kallio kuvailee.

Kun puhutaan urheilumaailman supertähdistä, tulee mieleen tähdet, kuten Lionel Messi, LeBron James tai Serena Williams. Dartsin hupuilla on kuitenkin jotain, mitä näillä muilla ei ole.

– Vielä siinäkin kohtaa, kun ei itse heitä, alkaa kiinnittää huomiota, että lajissa on tiettyjä showpainielementtejä. Niille pelaajillehan rakennetaan sitä tarinaa, ja he ovat jotenkin elämää isompia hahmoja. Sen kaiken lisäksi, jos siihen taustalle lyödään se, että äijä on tavallinen sähkömies, niin he ovat kuin tavanihmisen Clark Kent! Käyt puhelinkopissa ja sinusta tulee tikkasuperstara.

– Se on todella samaistuttavaa ja helposti lähestyttävää, Kallio perkaa.

Näiden lisäksi laji on kerännyt huomiota hurmoksella, joka yleisössä vallitsee tapahtumasta toiseen. Meininki nostaa väkisinkin mieleen kysymyksen, ovatko ihmiset siellä katsomassa urheilua vai pelkästään juhlimassa.

– Olen myös ollut futiskatsomoissa, joissa on hyvin bilemeininki. Mutta dartsin kohdalla sanoisin, että se on samaan aikaan sekä bileet että urheilua. Minusta myös tuntuu, että major-turnaukset eroavat tosi paljon toisistaan, Kallio pohtii.

Kallio kertoo käyneensä kaksi kertaa lajin MM-kilpailuissa legendaarisessa Alexander Palacessa. Vaikka kyseessä on lajin ehdoton kärkitapahtuma, ei hän ole varma, haluaako osallistua tapahtumaan enää paikanpäältä.

– Se johtuu siitä, että se oli monta vuotta sellainen suuri haave päästä sinne. Ja sitten mentiin ja ensimmäinen vuosi oli todella hyvä. Tunnelma oli sairas, ja me näimme pari todella tiukkaa peliä. Näimme kaikki suosikkiheittäjät, aamusession, iltasession ja kaikki meni hienosti.

– Sitten seuraavana vuonna mentiin uudestaan ja huomattiin se, että pelit ei ehkä osu niin paljon kohilleen. Sitten sattuikin olemaan samalla niin, että yleisöönkin oli tullut ehkä enemmän jengiä juuri nimenomaan juhliin kuin sitten kuitenkaan katsomaan sitä dartsia. Ja se vaikeus tulee siinä, että jos se peli ei yhtään sytytä, niin huomio menee kaikkeen muuhun.

Siksi Kallio toivoisikin, että yleisön huomio korreloisi lavatapahtumien kanssa. Pidettäisiin itse urheilu keskiössä. Tämä toteutuu hänen mukaansa paremmin esimerkiksi Premier Leaguen tapahtumissa.

– Sanon tämän silti, vaikka tiedän, että tästä voi tulla negatiivista palautetta. En halua kuulostaa miltään puritanistilta, mutta kyllähän tuo on asia, joka siis ainakin globaalissa dartsissa on varmaan tulevaisuudessa enemmissä määrin ongelma.

– Koska minä muistan, että kun kävin ensimmäisen kerran MM-kisoissa, kävin vessassa, ja sitten kuulin selkäni takaa, että joku paksulla lontoolla puhui kaverilleen “those fucking tourists on the fucking tables”.

Asia on kuitenkin ristiriitainen, sillä yleisön tunnelma on yksi isoimmista myyntivalteista lajille.

– Olen ajatellut sen niin, että se yleisömeininki on mielikuvamarkkinointia. Se on sitä, millä ne pitävät sen elossa. Se mikä minun mielestä on tietynlainen epäonnistuminen vaikka Suomi-futiksen markkinoinnissa, että siinä vaiheessa kun yleisömäärät ovat pudonneet, kamera on aina kuvannut sieltä suunnasta kentälle, jossa se yleisö muutenkin istuu. Sen pitäisi olla ehdottomasti kentän toisella puolella. Vähintään kotona tulisi tällöin olo, että hei, voisin joskus käydä siellä, koska näkee ihmisiä ja sen meiningin.

Ja kun lajiin tulee vauhdilla uutta väkeä mukaan, vaikuttaa se väkisinkin myös kulttuuriin.

– Ja kun kumarat johonkin suuntaan, niin sitä näyttää persettä toiseen. Sehän se tulee olemaan globaalin dartsin varmaan sellainen… en sano, että ongelma, mutta ainakin jokin uusi suunta. Siellä tulee näkymään enemmän nimenomaan puhtaasti kisaturisteja kuin sellaisia ihmisiä, jotka olisivat pitkästi viehättyneitä siitä lajista. Minä väitän näin, Kallio tuumii.

Urheilulajina dartsia kuvaa ehkä parhaiten englanninkielinen toteamus “easy to learn but hard to master”.

– Entinen maailmanmestari Eric Bristow kertoi, miten tätä tehdään: practice, practice and more practice. Ei ole oikotietä onneen, jos meinaa huipulle jopa Suomen tasolla, Viinikka toteaa.

Tässä piilee jälleen yksi lajin viehättävyyksistä. Kuka tahansa ymmärtää lajin pääpiirteet vain muutamassa minuutissa. Samoin se on kovin helppoa ymmärtää, että ihan tuosta vaan ei opita heittämään tikkaa joka kerta juuri siihen kohtaan, johon sen haluaisi. Täten laji sopii erinomaisesti harrastamiseen mutta myös huippu-urheiluun.

– Aloittaminen on yllättävän helppoa. Varusteet ja hankinnat eivät ole mitkään ihan älyttömät. Ja sitten kuitenkin samalla taululla ja tikoilla pystyt heittämään ihan helvetin pitkään, Kallio perustelee ja jatkaa:

– Tuntuu, että nousin itse aika nopeasti viidenkymmenen keskiarvon korville. Mielestäni vaikeinta on itseluottamuksen saaminen. Välillä tulee sellaisia aikoja, jolloin heittää todella hyvin. Siinä huomaa, että on todella vaikeaa pitää se taso. Se on monelle helppoa, vähän kuin aloittaisi pikajuoksun tyhjästä. Ekoina kuukausina varmasti sekunteja on helppo saada pois. Mutta lopussa, kun ollaan äärirajoilla, on vaikea saada sitä sadasosaa tai kymmenystä pois. Tässä on ihan samaa.

Huipulla erot ovat hyvin pieniä ja yksikin virhe voi maksaa voiton. Urheilutapahtumista tekee kaiken show’n lisäksi viihdyttäviä se, että mitä vain voi sattua.

Ei siis ole ihme, jos ennakkosuosikki lähtee laulukuoroon odotettua aiemmin. Tällainen yllätysmahdollisuus ei ole itsestäänselvyys kaikissa lajeissa.

– Dartsissa on yllätysmomentin mahdollisuus. Hyvänä päivänä kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Mutta sitten jos ne samat tyypit pelaa vaikka kymmenen matsia vastakkain, niin sitten siinä tulee se ero, että okei, että hän pystyy voittamaan vain sen kerran. Mutta tavallaan se on aina mahdollista, että altavastaajana oleva tyyppi voittaa siinä oikeassa kohdassa sen. Koska se on niin kasettilaji myös.

– Jossain jääkiekossa jos siellä pelaa Kazakstan Yhdysvaltoja vastaan, niin on aika vaikea olla se altavastaaja sillä, että Kazakstan voi yllättää. Ei se vaan voi yllättää. Dartsin MM-kisojen alkuerissä nähdään monesti yllätyksiä, että joku isompi nimi tipahtaa, koska ei vaan siinä kohtaa saa sitä peliään kuntoon, Kallio taustoittaa.

Viinikka kompaa ajatusta ja lisää, että koska ottelussa momentum vaihtuu hyvin pienestä, darts nousee yhdeksi maailman psyykkisimmistä lajeista.

Kirsi Viinikainen tietääkin, mitä lajin huipulla oleminen vaatii. Tammikuussa irronneen MODUS Super Series -turnauksen ja maaliskuisen PDC:n Women's Seriesin osakilpailun voitot ovat osoittaneet, että hän on yksi maailman kärkipelaajista naisissa.

Viinikaisen dartstaival alkoi jo 90-luvulla.

– Aloitin aikanaan vuonna 1995. Silloinen puoliso harrasti sitä ja hänen kauttaan pääsin kokeilemaan. Se rupesi tuntumaan ihan mukavalle. 2000–2005 olin poissa kokonaan. Sitten 2005 aloitin uudestaan ja sen jälkeen olen ollut aktiivisesti mukana.

Maajoukkueessa hän debytoi vuonna 2009 ja alkoi 10-luvulla kierrellä kilpailuja ulkomailla. Lopullinen nousu huipulle tapahtui muutaman vuotta sitten.

– Sitten tapasin ruotsalaisen Johan Engströmin, jonka kanssa olemme jo yli viisi vuotta olleet yhdessä. Hänen kautta asiat rupesivat enemmän menemään eteenpäin. Muutin Ruotsiin hetkeksi, jossa pääsin Suomeen verrattuna pelaamaan paljon, kun Suomessa asuin paikassa, jossa ei päässyt pelaamaan. Se lopullisesti nosti tasoani ylöspäin.

Menestyksen resepti on hänellä varsin yksinkertainen ja muistuttaa varsin paljon Bristowin vanhoja sanoja.

– Menestys vaatii systemaattista tekemistä. Mutta ei se tarkoita, että täytyy tuntitolkulla tehdä. Minäkin olen työssäkäyvä ihminen. Menen aamukuudeksi töihin ja työpäivät loppuvat välillä yhdeltä ja välillä kolmelta ja siltä väliltä.

– Sitten kun tulen kotiin, pitää kuulostella vähän itseään ja mennä taululle. Se mitä minä itse treenaan on puolesta tunnista puoleentoista arki-iltoina. Jos tunne on sellainen, että töissä on ollut rankkaa, eikä keskittyminen ja jaksaminen riitä, niin sitten sitä on turha tehdä.

Tämän lisäksi heittoharjoittelun ohella hän pyrkii pitämään monipuolisesti kunnostaan huolta. Harjoittelu on päivittäistä, mutta toki työn ja muiden arjen velvollisuuksien sallimissa rajoissa.

Viikonloput kuluvatkin kilpailuissa. Listaan kuuluu niin avoimia kilpailuja pitkin Eurooppaa kuin kotimaassa ranking- ja SM-kilpailujakin.

– Aikaisemmin kaikki on alkanut kotimaan kisoista. Kun on alkanut pärjäämään ja saanut pieniä palkintosummia, niin seuraavan reissun on voinut korvata sillä. Nyt kun näitä reissuja on niin paljon, ei näitä pystyisi ilman sponsoreita tekemään.

– Minulla on hyvät sponsorit. Varsinkin englannista on sponsori, joka kustantaa lennot, majoitukset ja osallistumiset WDF:n ja PDC:n alaisiin kilpailuihin. Kaikista palkintosummista annan puolet heille takaisin. Mutta se helpottaa minun lähtemistä todella paljon.

Hänelle on hyvin selvää, mitkä ominaisuudet tekevät hyvästä heittäjästä hyvän.

– Keskittyminen, paineensietokyky ja hyvät hermot. Varmaan liittyvät kaikki toisiinsa, Viinikainen naurahtaa.

– Tarkkuuttahan tämä vaatii myös.

Suomessa lajin huuma näkyy niin suurten tapahtumien, somepöhinän kuin seuratoiminnan kautta.

– Harrastajamäärät ovat tuplaantuneet tässä kolmessa–neljässä vuodessa. Kyllä ne ihan selkeästi ovat kasvaneet. Kahden viime vuoden aikana ensilisenssejä on ostettu noin 1200. Meillä on yli 2000 lisenssipelaajaa nyt. Silloin kun olen aloittanut liiton puheenjohtajana, oli 1080 lisenssipelaajaa, Viinikka paljastaa ja jatkaa:

– On siinä tapahtunut aika iso pomppaus. Liittotasolla pohditaan, miten me saamme seuratyöhön lisää paukkuja lisättyä. Pidettyä pelaajia mukana toiminnassa ja jatkamaan uraansa pidempään kuin kaksi–kolme vuotta.

Seurat rakentavat yhä järjestelmällisemmin tiloja lajin harrastamiseen. Samoin heittopaikkoja on yhä enenevissä määrin saatu vietyä esimerkiksi keilahalleihin, biljardisaleihin ja energiahalleihin. Samoin seurat panostavat suuresti viikkokisatoimintaan.

– Suomessa on 112 dartsseuraa. Inarista Hankoon, Imatralta Vaasaan, Viinikka toteaa tyytyväisenä.

Tämä tarkoittaa väistämättä myös junioritoiminnan kehittymistä. Viinikka kertookin, että ainakin muihin Pohjoismaihin verrattuna, Suomen vauhti on ylivoimaisesti kovinta.

– Muutama vuosi sitten meillä taisi olla 22 junioria, mutta tällä hetkellä meillä on yli 100. Nuorimmat ovat 12—13-vuotiaita ja jo ihan huippupelaajia jo. Koko ajan tulee uusia junnupelaajia. Tulee jopa lajinvaihtajia. Sellaisia, joilla on taustaa esimerkiksi jääkiekossa ja jalkapallossa ihan junioreiden edustusjoukkuetasolta asti.

Hän nostaa yllättävän syyn, mikä saattaa houkutella lajin pariin.

– Yksi syy on, että dartsissa palkinnot ovat rahaa. Kaikki mitä jaetaan, ovat rahapalkintoja. Ne ovat tuollaisille junioreille mukavia summia. Tulee helposti kesätyörahat tienattua, jos pärjää muutamissa kisoissa.

– Täällä meillä Suomessa varmaan jaetaan minimissään 200 000 euroa vuoden aikana eri kilpailuissa.

Maailmanhuippu on silti kaukana. Esimerkiksi Englannissa nuoret heittäjänalut, kuten Littler, käyvät erillisen dartsakatemian, joka kouluttaa dartsammattilaisuuteen. Tällaista mahdollisuutta ei luonnollisesti Suomessa vielä ole.

– Nuoret tarvitsevat tukea ja verkostoa sekä avunantoa jo nuoresta pitäen. Nythän meillä on todella hyvä junioritilanne. Jos mennään 20 vuotta eteenpäin, niin voi ollakin, että siellä huipulla pelaa Suomesta pelaajia. Toivon mukaan niin onkin, Viinikainen taustoittaa.

– Näen, että näiden junnujenkin pitäisi päästä täältä tuonne rajojen ulkopuolelle pelaamaan. Taso täällä ei riitä siihen, että pitäisi kasvaa pelaajana valmiiksi kohtaamaan hyviä pelaajia. Sitä kautta, kun joutuu paineistamaan itseään enemmän, niin myös kehittyy enemmän.

Siinä missä seurarintamalla asiat tuntuvat rullaavan, Kallio ei täysin niele ajatusta, että Suomessa tämänhetkinen suunta olisi täysin oikea.

Suomeen on nyt saatu kansainvälisiä turnauksia, jotka ovat keränneet yleisöä ja voivat jatkossa poikia lisää vastaavia tai jopa PDC:n omia major-turnauksia. Tämä ei kuitenkaan tunnu satavan kotimaisen kilpailukentän laariin.

– Mielestäni tässä on paradoksi. Mielestäni se isoin juttu, mikä tavallaan tukisi tätä kehityssuuntaa, olisi, että me fanit emme kävisi kerran vuodessa katsomassa pelkästään isoja heittäjiä Tampereen, Oulun tai Helsingin jäähalleissa.

Kallio kertoo, että Suomessa on alettu viikonloppukilpailuissa asettelemaan pitkää pöytää lavan eteen suuren maailman mukaisesti. Väkeä ei välttämättä ole 100–200 katsojaa enempää, mutta hän kokee, että tällaista kehityssuuntaa tukemalla pitäisi lähteä kotimaista kulttuuria rakentamaan.

– Tärkeintä ei ole se, että miten me saamme Littlerin Suomeen vaan se, miten me saamme Köpin, Oskarin, Jukka-Pekan ja Vesan lähtemään edes kerran vuodessa vaikka Vantaalle, Saloon tai jonnekin, jossa mentäisiin näihin pitkiin pöytiin vähän pienemmässä mittakaavassa, mutta samaan aikaan luomaan suomalaista dartskulttuuria.

– Se vaatii kisajärjestäjiltä asioita, se vaatii harrastajilta asioita – se vaatii sitä klassista yhteistä sitoutumista. On oltava kiinnostuneita ja oltava niin, että jos joku järkkää ja näkee vaivaa, niin minä ainakin menen sitten katsomaan. Haluaisin siis nähdä sellaisia suomalaisia miniatyyriturnauksia eurooppalaisista versioista.

Tätä kautta olisi mahdollista saada vielä paremmin globaalista dartsista kiinnostuneet kiinnostumaan kotimaisesta heittämisestä. Tuoda se kuuluisa hurmos kaikille tasoille. Täten voitaisiin taata, että nykyinen nousubuumi ei jää vain hetken huumaksi.

– Suomalaisten tulisi ymmärtää, että meidän pitää luoda kulttuuri itse. Ei kukaan tule tänne tuomaan jotain sirkusta, vaan meidän pitää tehdä se itse. Ihan samanlailla kuten esimerkiksi Hollannissa ja Saksassa on tehty.

Suunta on kuitenkin ylöspäin, eikä vielä ole viitteitä sen taittumisesta.

– Moni vertaa, että dartsilla olisi samanlaista nostetta kuin frisbeegolfilla. Minä en taas usko siihen, että meille kävisi niin, että suosio sahaisi edestakaisin ja että pussikaljaheittäjät eivät enää mahtuisi kisoihin. Dartsissa sitä ongelmaa ei ole, sillä laji on hyvin myötämielinen kaikille.

– Kilpailutapahtuma on todella sosiaalinen tapahtuma, oli kyseessä viikkokisa, piirikunnalliset kilpailut tai isommat kilpailut. Sosiaalinen puoli on ihan järkyttävän hieno. Se koskee koko lajia maailmanlaajuisesti ja maailman huipulla, Viinikka kehuu.

Viinikainenkin toteaa muutoksen näkyvän vahvasti ihan käytännössä.

– Uusia nimiä tulee koko ajan lisää. Jos menee täällä Suomessakin kilpailuihin, niin ei enää tunne puoliakaan. Aikaisemmin tiesin suunnilleen kaikki.

Sekä Viinikka että Viinikainen kehuvat, kuinka hyvin niin sanotut turvallisen tilan -periaatteet toteutuvat lajissa. Jollekin edelleen voisi dartsista tulla mieleen hämärät pubit, humalaiset ihmiset ja näiden kahden aiheuttamat lieveilmiöt. Mistään sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse.

–Totta kai meillekin on sattunut ylilyöntejä ja niistä tulee sanktioita. Meillä on hyvin pitkälti nollatoleranssi esimerkiksi kiusaamista ja syrjintää kohtaan. Oli sitten mistä taustasta tai minkä ikäinen tahansa, ei ole ongelmaa tulla mukaan. Tämä olisi monelle lajille niin hieno esimerkki, millaista yhteisöllisyys voi olla.

– Tuskin olisin rakentanut 35 vuoden uraa, jos ympärillä olisi paskaa porukkaa, Viinikka päättää.

Mutta kasvusta huolimatta, saako laji ansaitsemaansa arvostusta Suomessa?

– Kyllä musta tuntuu, että se ei vielä sitä saa. Koen sen vähän sillä tavalla. Mutta toivon mukaan tulevaisuudessa asia muuttuisi, varsinkin nyt kun tätä nostetta on näin paljon, Viinikainen uskoo.