Ei pelkkää pannuntäytettä – Sieniretki voi olla myös visuaalinen nautinto ja ilo muutenkin kuin makuaistille

Kävelen vanhassa metsässä Espoossa Träskändan luonnonsuojelualueella, loppusyksyn sateisenharmaana iltapäivänä. Suomen etelä- ja lounaisrannikkoa viistää lauhkean ilmastovyöhykkeen reuna, minkä ansiosta tuntuu melkein kuin olisi jossain Keski-Euroopassa.

Jalopuut luovat havupuuvoittoiseen metsään omanlaistaan tunnelmaa. Pähkinäpensaiden oksat kaartuvat polun ylle. Yli metrin paksuiset, satojen vuosien ikäiset tammet seisovat ylväinä vanhan kartanon puistossa. Niiden kierteiset oksat kurottavat korkeuksiin.

Ilta alkaa jo hämärtyä, mutta se ei minua haittaa, sillä siitähän esteettisen sieniretken tunnelma vain tihenee. Olen nimittäin oppinut kokemuksesta, että tällainen sää on omiaan sienten kuvaamiseen: hämärässä useiden sekuntien valotusajalla otetuissa kuvissa sienten värit ja kontrastit tulevat esille kauniimmin kuin kirkkaassa päivänvalossa. Kosteuskin sopii sienikuviin.

Hienoimpia lajeja, joita kohtaan lokakuisella retkelläni Träskändan metsässä, on lahonnutta tammenrunkoa peittävä silkkivyökääpä. Sen itiöemä on ohut, reunoiltaan valkoinen ja muuten harmaavyöhykkeinen. Sieni on pinnaltaan silkkimäisen kiiltävä.

Tämä laji on itselleni uusi tuttavuus ja Suomessa melko harvinainen, mutta etelämpänä Euroopassa ja itse asiassa aika maailmanlaajuisesti Trametes versicolor on yleinen ja tunnettu. Englanniksi sieni tottelee nimeä turkey tail eli kalkkunan pyrstö. Siltähän tämä röyhelöreunainen kääpä vähän näyttääkin.

Kiinalaisessa perinteisessä lääketieteessä silkkivyökääpä on tunnettu nimellä Yun Zhi, Japanissa taas nimellä Kawaratake. Silkkivyökäävän sisältämillä ainesosilla on lääkkeenomaisia ominaisuuksia, ja niitä on käytetty muun muassa immuniteetin vahvistamiseen syöpähoitojen aikana. Silkkivyökäävän polysakkaridien on tutkimuksissa havaittu toimivan viruksia, bakteereja ja loisia vastaan.

Silkkivyökäävästä voidaan valmistaa ravintolisiä, jauheita, tabletteja ja juomia. Sen entsyymit muodostavat monia aromiaineita.

Se on niin sanottu uuselintarvike. Virallisen määritelmän mukaan uuselintarvike on mikä tahansa elintarvike tai ainesosa, jota ei ole merkittä

västi käytetty ihmisravintona Euroopan unionin alueella ennen toukokuun puoliväliä 1997. Tällaisen tuotteen tuominen EU- markkinoille vaatii komission myöntämän uuselintarvikeluvan.

Silkkivyökääpä ei ole myrkyllinen, mutta se ei ole myöskään ruokasieni. Näin on monen muunkin käävän kohdalla.

Träskändan metsä on lokakuussa täynnä toinen toistaan koristeellisempia sieniä. Lahottajasienillä on suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle: niiden ansiosta puiden lehdet ja muu eloperäinen aines päätyvät kiertoon.

Sienet ja puut elävät molempia osapuolia hyödyttävässä suhteessa, symbioosissa. Sienirihmaston avulla puu saa sieneltä veden mukana typpeä, fosforia ja kalsiumia. Sieni puolestaan saa puulta sokeria ja muita ravintoaineita.

Suomesta tunnetaan yli kaksisataa kääpälajia. Kääpä on nykyään jo vanhentunut yleisnimitys Polyporaceae-nimisestä sieniheimosta, mutta käävistä puhutaan edelleen kun kyse on puun rungoilla elävistä, yleensä melko kovapintaisista ja litteistä sienistä, joilla ei ole maasienten tapaista jalkaa.

Kääpien itiöemät voivat olla joko yksivuotisia tai monivuotisia. Tunnettu esimerkki jälkimmäisistä on taulakääpä, joka voi vuosien aikana saavuttaa sangen mojovat mitat.

Myös kirkkaankeltainen rikkikääpä kasvaa helposti jalkapallon kokoiseksi. Se on sieni, jota ei voi olla huomaamatta tammen kyljestä.

Käävät pystyvät lahottamaan puuaineksen sisältämää selluloosaa ja ligniiniä, jotka olisivat liian vaikeasti sulatettavia muille eliöille.

Useimmat sienet koostuvat kahdesta osasta: piilossa oleva sienirihmasto ja maan pinnalle törröttävä itiöemä. Näkyvän osan avulla sieni pystyy lisääntymään tehokkaasti.

Kääpien, orakkaiden ja muiden sieniryhmien vaihteleva muoto ja rakenne auttavat niitä selviytymään erilaisissa elinympäristöissä.

Käävillä itiöitä tuottava rakenne muodostuu pilleistä, mikä on tukevampi rakenne kuin monien muiden sienten tunnusomaiset heltat. Kääpien muoto vaihtelee voimakkaammin kuin helttasienten.

Eri kääpälajien tunnistaminen voi olla vaikeaa, koska saman lajin itiöemät saattavat olla kasvupaikasta ja ympäristön kosteudesta johtuen hyvinkin erinäköisiä. Useat kääpälajit ovat riippuvaisia tietyistä puulajeista, ja niinpä jaloilla lehtipuilla elävien kääpien levinneisyysalue rajoittuu eteläiseen ja lounaiseen Suomeen. Vastaavasti Pohjois-Suomessa on omanlaisensa kääpälajisto, jollaista ei ole etelämpänä.

Kääpien lisäksi syysmetsässä on muitakin kiehtovia sienilajeja, kuten koralliorakas. Nimensä mukaisesti sen rakenne tuo mieleen korallin, mutta sen pinta on pesusienimäisen pehmeä. Känsätuhkeloita on puolestaan kutsuttu ”savusieniksi”, koska niistä purkautuu ilmaan sankkaa itiöpölyä.

Illan pimentyessä vanhan tammen kaatuneella rungolla kasvavat poimuhiipot näyttävät hehkuvan tummaa taustaa vasten kuin Muumi-tarinoiden hattivatit.