Sevettijärvi ja Näätämö houkuttelevat asukkaita etelästä – Tällaista on elämä kolttasaamelaisten mailla

Jumalan selän takana asuminen ei enää merkitse Inarin syrjäkylille eristyneisyyttä. Sevettijärvi ja Näätämö ovat kolttasaamelaisten kyliä, jonne moni on muuttanut etelästä. Erämaa ja pohjoinen taivas kiehtovat yhä enemmän myös aasialaisia matkailijoita.
Kuvat Juha Kauppinen

Suomi-neidon nenän kohdalta kääntyy koilliseen satakaksikymmentä kilometriä pitkä kippurainen tie.

Olemme Inarijärven reunalla, järven, jonka maailman suurimpiin kuuluva uutissivusto CNN on juuri julistanut yhdeksi Euroopan kauneimmista paikoista.

Tie kulkee Inarijärven länsilaitaa matalan koivu- ja mäntymetsän halki Norjan ja samalla EU:n rajalle. Tien loppupäästä löytyvät Sevettijärven ja Näätämön kylät.

Satunnaista matkailijaa hämmästyttää. Voiko noin syrjässä olla matkailijoita?

Marraskuun puolivälistä helmikuun loppuun täällä, kuten koko Lapissa, kuitenkin näkyy Aasian maista saapuvia matkailijoita, joita kiinnostavat revontulet, lumi ja porot.

Viime vuosien uusi sesonki on käynnistänyt reippaan matkailurakentamisen ja opaspalveluiden kehittämisen.

Norjaan ajavat turistibussit pysähtyvät Sevettijärvellä ja Näätämössä lähinnä vessatauoille, mutta täälläkin moni suunnittelee nyt yhteistyötä matkanjärjestäjien kanssa. Kolttien maille mahtuu.

40 asukkaan Näätämön kylä elää rajakaupasta ja Norjan läheisyydestä.

Asuntopula 40 asukkaan Näätämössä

Reilun kahdensadan asukkaan Sevettijärvellä ja varsinkin vajaan neljänkymmenen asukkaan Näätämössä on jopa asuntopula. Perinteinen poronhoito, kalastus ja käsityöt työllistävät väkeä.

Inarin kunta työllistää Sevettijärvellä peruskoulun ja päivähoidon henkilöstön lisäksi terveydenhoitajan, kodinhoitajan ja kylätalkkarin.

Kylältä löytyy majoitus-, kahvila- ja opaspalveluita, Kolttakulttuurisäätiö, Kolttien perinnetalo ja ortodoksinen kirkko. Sevettijärvellä asuu myös taksiautoilijoita ja muutama etätyöntekijä.

Muinaisen vuonon pohjalla tundran rajalla asuvia näätämöläisiä taas työllistävät kaksi rajakauppaa, rakennustarvikeliike, hotelli, autokorjaamo, opaspalvelut ja tulli sekä Norjan puolella monenlaiset työpaikat.

Kummallakin kylällä on suomenkielisten nimiensä lisäksi omat nimensä kolmella saamenkielellä.

Näätämöllä on vielä norjalainenkin nimensä Neiden sekä norjalaisten antama lempinimi Näättä.

Täällä on jo vanhastaan totuttu koltansaamen, inarinsaamen, pohjoissaamen, suomen, norjan ja venäjän kielten ja kulttuurien rinnakkaiseloon. ”Kielitaitoinen kuin koltta”, on vanha sanonta.

Osa täkäläisistä on etelästä, postiauton tuomia. Muutamat tunnustautuvat parantumattomiksi lapinhulluiksi.

Joku on jotakin paossa, toinen jotakin etsimässä. Paluumuuttajiakin on kylillä nähty. Silloin tällöin joku tahtoo täällä mennä viimeiselle matkalleen erämaahan eikä palata takaisin. Kauniimpaa paikkaa kuolla on vaikea kuvitella.

Sara Kangas on töissä Norjan puolella tullissa.

”Elämme kahdessa maassa”

Sara Kangas, Näätämö. Kasvoin Inarissa, mutta opiskelin lukion jälkeen Helsingissä fysioterapeutiksi. Välillä tein erilaisia töitä Lapissa, Norjassa ja Saksassa. Sitten Lappi alkoi kutsua takaisin.

Muutin viisi vuotta sitten Näätämöön, jossa olin ollut jo koululaisena kesätöissä kahvilassa.

Sain töitä Neidenin tullista, jonka läpi kulkee norjalaisia ja venäläisiä ostosmatkailijoita sekä turisteja monista maista. Norjan valtio koulutti minusta tullitarkastajan, mutta otan vapaapäivinä vastaan fysioterapia-asiakkaita.

Valmistelemme häitä sulhaseni Tero Sirkeisen kanssa, joka on Sodankylästä kotoisin oleva rakennusmies.

Löysimme toisemme Tinderistä. Asumme entisen rajavartioston rivitalossa, ja Tero käy reissutöissä Norjassa.

Harrastamme kaikenlaista eräelämää. Nautin äärimmäisistä vuodenajoista, ruskasta ja luonnoneläimistä.

Odotan pari kuukautta kestävän kaamoksen alkamista ja revontulia. Kovien pakkasten vastapainoksi valoisa kesä saattaa olla helteinen. Pyöräilen seitsemän kilometrin matkan töihin Norjaan usein vain ihaillakseni avaria tundra- ja tunturimaisemia.

Sosiaalisella medialla ei enää juuri ole merkitystä minulle. Jos kaipaamme sosiaalisuutta, tapaamme ystäviämme.

Joskus harmittelen pitkiä matkoja kuntosalille tai lähisukulaisten luo. Onneksi Näätämössä on postiautomaatti, jonka tänne taistelimme, sillä isommat hankinnat teemme usein netissä.

Lennämme silloin tällöin Ivalosta Helsinkiin, jossa nautimme hetken anonyymiudesta. Paluumatkalla koen saapuvani kotiin, kun auton nokka kääntyy Kaamasesta Sevettijärven tielle.

Näätämön asukkaita työllistävät rakennustarvikeliike, hotelli, autokorjaamo, opaspalvelut ja tulli.

”Juureni ovat kolttamaassa”

Tanja Sanila, Sevettijärvi. Tie nykyiseen elämäntilanteeseeni on ollut pitkä. Lapsena haaveilin poromiehen työstä, mutta osittain isäni neuvosta opiskelin muutakin.

Olen valokuvaaja ja teollinen muotoilija. Opiskelin myös lentokonemekaniikkaa ja poronhoitajan ammattitutkinnon. Olen yrittäjä.

Olin poissa kotiseudultani kymmenen vuotta, kunnes juureni vetivät takaisin. Asun Sevettijärven rannalla itse suunnittelemassani talossa.

Teen muun muassa kuvituksia ja taittoja. Asiakkaani ovat suurimmilta osin Suomen ja Norjan saamelaisalueilla. Hyvät nettiyhteydet mahdollistavat työskentelyn. Aiemmin oli vaikeampaa.

Tanja Sanila on toiminut muun muassa kolttien luottamusmiehenä.

Kolttajuuret ovat voimani. Henkisen perintöni merkitys on valtava. Isoäitini Domna oli kuulu kolttasaamelaisten laulujen, leuddien taitaja. Hän esiintyi ulkomaita myöten, aina Panamassa saakka. Domnan rohkeus on ollut elämäni ohjenuora.

Ikäpolveni on saanut opiskella koltansaamea koulussa ja muutenkin kolttaidentiteetti on ollut oleellinen osa jokapäiväistä elämää. Aiemmin oli toisin. Oli aikoja, jolloin saattoi joutua syrjityksi ja pilkatuksi kolttasaamelaisuuden vuoksi.

Olen toiminut saamelaiskulttuurin läänintaiteilijana ja kolttien luottamusmiehenä. Olen saamelaiskäräjien jäsen ja mukana Inarin kunnallispolitiikassa.

Poronhoitokin vie aikaa, sillä olen mukana Vätsärin paliskunnan erotuksissa Semekurtassa. Olen myös sijaisvanhempi eli tarjoan kodin lapsille, jotka eivät syystä tai toisesta voi asua omien vanhempiensa kanssa.

Pohjoinen luonto ja rauha tekevät ihmiselle hyvää. Liikumme paljon luonnossa, retkeilemme ja kalastamme.

Kotiseutuni kauneus ja rakkaus kulttuuriani kohtaan antoivat rohkeutta rakentaa elämäni tänne.

Luontaiselinkeinotilalla perheineen asuvan Janne Simonpoika Utriaisen toinen eränovelleja sisältävä kirja ilmestyy pian ja kolmaskin on jo tekeillä.

”Kirjoitan vaikka otsallani”

Janne Simonpoika Utriainen, Sevettijärven Turvejärvi. Olen asunut kymmenen vuotta Turvejärvellä saamelaisen vaimoni Katja Jomppasen ja neljän tyttäremme kanssa.

Luontaiselinkeinotilallamme on kanoja, lampaita, kissoja ja koiria. Alun perin tämä on vanha inarinsaamelaisen suvun talvipaikka.

Olen kotoisin Pirkkalasta, mutta sielunmaisemani on Lapissa ja Pohjois-Norjassa. Olen työskennellyt kokkina ja eräoppaana sekä Jäämerellä kalastajana ja hylkeenpyytäjänä.

Viimeisimmäksi ajoin kalarekkaa Norjassa, kunnes pari vuotta sitten käsiini ilmaantui outoa voimattomuutta. Minulla todettiin ALS, joka aiheuttaa liikehermosolujen rappeutumista.

Jouduin teurastamaan lehmämme, sillä Katja ei jaksa yksin hoitaa kaikkia tilan töitä. Talo lämpiää puilla, vessa on ulkona ja vesi tulee kaivosta pumppaamalla tai järvestä kantamalla.

Janne Simonpoika Utriainen kirjoittaa eränovelleja.

Aloin kirjoittaa eränovelleja, jotka Karisto julkaisi viime vuonna nimellä Pyhävaara. Toinen kirja ilmestyy pian ja kolmas on tekeillä.

Istun nojatuolissa ja näppäimistö on matalalla tasolla, jolloin pystyn vielä kirjoittamaan. Harjoittelen jo pään liikkeillä toimivan otsahiiren käyttöä.

Vaimo on nyt omaishoitajani. Hänen vapaapäivinään matkustan Ivaloon palvelukotiin. Jututan siellä vanhoja inarilaisia ja kirjoitan. Tämä on hyvä järjestely.

Sairastuttuani olen luopunut esimerkiksi metsästyksestä, kalastuksesta sekä autoilusta. Olen kuitenkin saanut elää rikkaan elämän ja toteuttaa unelmiani.

Pystyn onneksi viimeiseen asti ajattelemaan, lukemaan ja apuneuvojen ansiosta kirjoittamaan. Talvi on minulle parasta kirjoittamisaikaa.

Atte Ikkala opastaa eri maista tulevia kalastusmatkailijoita.

”Saarijärveltä kalavesille”

Atte Ikkala, Näätämö. Isäni ansiosta kalastus on ollut intohimoni pikkupojasta alkaen. Olen suorittanut kalatalouden perustutkinnon ja käynyt yrittäjyyteen valmentavia kursseja.

Muutin Saarijärveltä Näätämöön 2015. Kesät opastan eri maista tulevia kalastusmatkailijoita pääasiassa Norjan puolella Näätämöjoella, jonne pääsee näppärästi autotieltä.

Viime kesänä kalastin päivittäin yhtä päivää lukuun ottamatta. Suurin loheni painoi yli kymmenen kiloa.

Opastukset työllistävät minua maaliskuun alusta elokuun loppuun. Muuna aikana sidon perhoja ja työskentelen Näätämössä rajakaupassa.

Auttelen myös sevettijärveläisiä poromiehiä erotuksissa ja teurastuksissa sekä muokkaan porontaljoja myyntiin. Yritykseni markkinointikin vie aikaa.

En ole kokenut vaikeuksia tänne sopeutumisessa. Haluan noudattaa kalastukselle ja muulle liikkumiselle asetettuja rajoituksia, sillä moottorikelkka- ja porosafareiden sekä kalastusmatkailun harjoittaminen poronhoitoalueella on herkkä asia.

Turisteja näkyy kyläkuvassa kuitenkin vain sesonkiaikoina. Viime vuosina aasialaisten osuus on kasvanut nopeasti. Kokemukseni mukaan he ovat asiakkaina ystävällisiä ja oppivaisia.

Näätämön rajakaupoissa käy jatkuvasti norjalaisia ja venäläisiä ostosmatkailijoita. Kylä on keskellä erämaita ja kaukana muusta Suomesta, mutta silti vilkas ja kansainvälinen.

Tyttöystäväni on norjalainen. Täällä on asuntopula, joten suunnittelen rakentavani tänne oman talon jossain vaiheessa.

Nestori Semenoff on tehnyt elämäntyönsä poromiehenä.

”Sota toi Petsamosta tänne”

Nestori Semenoff, Sevettijärven Kirakkajärvi. Synnyin Petsamon Suonikylässä 78 vuotta sitten.

Perheeni lähti sotaa pakoon Kalajoelle, kun olin kuusivuotias. Sieltä meidät muutamien muiden kolttasaamelaisten kanssa siirrettiin Inarin Luttojoelle erämaahan.

Juuri kun mökit oli saatu valmiiksi, tuli muutto tänne Sevettijärvelle. Valtio oli rakennuttanut koltille laajalle alueelle mökkejä sinne tänne. Sen jälkeen en ole armeija-aikaa lukuun ottamatta asunut muualla.

Inarinsaamelaisen vaimoni Elinan löysin tansseista. Molemmat tyttäremme asuvat Inarin kunnassa ja työskentelevät koltansaamen parissa.

Olen tehnyt elämäntyöni poromiehenä, mutta olen jo myynyt poroni pois. Moottorikelkka ja mönkijä olisi pitänyt uusia joka vuosi, joten työn kannattavuus oli heikkoa.

Menetin niissä hommissa terveyteni, sillä voimakkaiden puolivillien eläinten kiinniotto suopungilla (lasso) kävi käsien ja selän päälle. Ei ollut erotusaitoja. Kesäni kuluivat pääasiassa Metsähallituksella metsänhoitotöissä.

Olen pannut ilmaston lämpenemisen huolestuneena merkille. Järvet jäätyvät entistä myöhemmin, ja lunta on liian vähän silloin, kun pitäisi koota porot kivikkoisista maista syksyn teurastuserotuksiin.

Turismista on tullut monelle leivän jatke. Toki ihmisillä pitää olla kulkemisen vapaus, kunhan luonto ja porot eivät kärsi siitä.

Eräänä päivänä ikkunan taakse ilmestyi kiinalainen mies kurkistelemaan ruokailuamme. Siinä sitten ihmettelimme toisiamme. Ei meillä muuten ole ollut mitään vaivaa turisteista.

Chiara Seri työskentelee safariyrityksessä Näätämössä.

”Oikeutta itäiseen Lappiin”

Chiara Seri, Näätämö. Isäni on syntyjään italialainen. Muutin Espoosta Näätämöön kymmenen vuotta sitten. Esikoiseni oli silloin jo tulossa. Kävin synnyttämässä hänet ja seuraavankin lapsen Rovaniemellä, jonne on täältä matkaa 500 kilometriä.

Lapset matkaavat pikkubussilla aamuisin Sevettijärvelle kouluun ja palaavat koulutaksilla.

Lappi oli minulle tuttua jo aikaisemmin, sillä äitini isän suku on Länsi-Lapista, ja olin asunut lyhyitä työjaksoja Vuotsossa.

Olen koulutukseltani oikeustieteen maisteri. Tein oikeusnotaarityöni luontaiselinkeinojen ja maankäytön suhteesta jo ennen kuin tiesin muuttavani Lappiin. Tutustuin silloin myös poronhoitolakiin. Täällä olen tehnyt joitakin toimeksiantoja paikallisille.

Chiara Seri odottelee talven matkailukauden alkamista.

Viime vuosina olen ollut töissä Norjassa Neidenin kolttamuseolla, Sevettijärvellä Kolttakulttuurisäätiöllä ja rajakaupassa. Olen opiskellut koltansaamea, mutta sitä pääsee käyttämään valitettavan vähän.

Nyt odottelen talven matkailusesongin alkamista, jolloin työskentelen lasteni isän safariyrityksessä täällä Näätämössä. Hän vetää porosafareita Vätsärin erämaassa.

Rakastan poroja, joiden kanssa puuhaillessa huolet unohtuvat. Pihalla pyörii kesy safariporo, jota matkailijat taputtelevat ja kuvaavat. Minä opetan heitä ruokkimaan poroja, teen markkinointia sekä myyn kahvia ja käsitöitä, joista osa on minun valmistamiani.

Haluan asua ja kasvattaa lapseni täällä. Rauha ja erämaaluonto ovat minulle tärkeitä. Haaveilen taiteen tekemisestä ja joogaopettajan koulutuksesta tulevaisuudessa. ●

Sininen hetki Sevettijärventiellä. Pikkubussi kulkee Nitsijärven ohi kohti Näätämöä.

Kolttien kotimaa

  • Suurin osa nykyisen Venäjän puolella asuneista kolttasaamelaisista siirtyi toisen maailmansodan ja evakon jälkeen vuoden 1949 paikkeilla kolttalain määrittämälle alueelle Inarin kunnan itäpuolelle.
  • Kolttasaamelaista alkuperäisheimoa elää nykyisin lähinnä Suomessa ja Venäjällä alle tuhat henkeä, joista kuutisensataa Suomessa.
  • Kolttasaamelaisilla on oma itsehallintoon perustuva kyläkokousjärjestelmä, ja he ovat äänioikeutettuja Suomen saamelaiskäräjävaaleissa, joihin he asettavat omia ehdokkaitaan joka neljäs vuosi.
  • Suomessa on kaksi muutakin saamenryhmää, joista koltat eroavat paljon kielensä, ortodoksiuskontonsa sekä idästä vaikutteita saaneiden tapojensa ja perinnepukeutumisensa takia.
  • Vain osa kolttasaamelaisista puhuu heimonsa kieltä. Nykyisin sitä voi oppia Sevettijärven peruskoulun lisäksi muun muassa Ivalossa kielipesässä, Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa, Oulun yliopistossa, yksittäisillä kursseilla sekä internetin etäopintojen kautta.
Julkaistu: 15.11.2019