Selma Vilhusen ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva Tyttö nimeltä Varpu on tarina äidistä ja isäänsä etsimään lähtevästä tyttärestä.

Selma Vilhusen ohjaama Pitääkö mun kaikki hoitaa? sai Suomen ensimmäisen lyhytelokuvan Oscar-ehdokkuuden. Nyt teattereihin tulee Vilhusen ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva Tyttö nimeltä Varpu. Siinä Linnea Skog näyttelee 12-vuotiasta tyttöä, joka karkaa etsimään isäänsä. Varpu-tytön äitiä esittää Paula Vesala.

Tuleeko Oscar-ehdokkuudesta paineita? Sehän henkilöityy etenkin elokuvan ohjaajaan.

Eri paineiden seasta on vaikea erotella, mikä osa on sitä painetta. Vaikka jossain markkinointimateriaaleissa lukee, että ”Oscar-ehdokas Selma Vilhusen elokuva”, en ajattele, että jotain pitäisi lunastaa. Hetken voi tulla mieleen, että jotkut yleisössä asettuvat alkutekstien aikana takakenoon ja ajattelevat että noh, näytäpä nyt Oscar-ehdokas, mitä olet saanut aikaan.

Onko Tyttö nimeltä Varpu road movie?

En kirjoittaessani peilannut tarinaa toisia elokuvia vastaan. Reissaaminen tuli tarinaan luontevasti. Jokaista elokuvaa tehdessä toivoo, että se on katsojalle jonkinlainen matka. Prosessi vie minutkin matkalle. Siinä antautuu omien impulssien varaan ja alkaa kirjoittaa asioita, joita ei ole pureskellut loppuun asti. Asioita, jotka ovat salaisuuksia itsellekin.

Isäsi teki itsemurhan, kun olit vauva. Elokuvassa etsitään kadonnutta isää. Kuinka omaelämäkerrallinen se on?

Jokaisen elokuvan myllyyn heittää oman elämän aineksia. Ne vaihtavat muotoaan ja henkilöt muuttuvat fiktiivisiksi. Halusin kirjoittaa tästä elokuvasta yhdellä tasolla itselleni kohtaamisen isäni kanssa, jota en koskaan ehtinyt tavata. Jos hän eläisi tänä päivänä, se tuskin olisi helppoa ja auvoisaa, vaan läsnä olisi paketti kaikkine puolineen. Se ajatus on tässä tarinassa ja isähahmossa.

Vaatiko näin henkilökohtaisten tuntemusten kirjoittaminen paljon sulattelua?

Sulattelin sitä ihan sairaasti koko kaksikymppisyyteni ajan. Nyt, kun olen kohta 40, olen tämän aiheen kanssa henkilökohtaisesti jo aika tyyni. Minusta alkoi leikkausvaiheessa tuntua, että tämä elokuva on identiteettitrilleri: miten Varpu kokee itsensä tarinan lopussa. Parasta mitä tästä voi koitua olisi, että joku samanlaisen asian kanssa rajusti painiva katsoja voisi saada tästä jotain irti. Tuskin tästä balsamia haavoihin saa, mutta jotkut elokuvat jäävät eri tavoin elämään katsojan mieleen. Minulle Fanny ja Alexander on sellainen taikakivi.

Erityinen piirre elokuvassa on tapa, jolla se suhtautuu hahmoihin. Se ei moralisoi, ja tärkeämpää kuin se, mitä hahmoille käy, on kohdata heidät.

Yksi minua ajava voima on halu purkaa stereotypioita. Tie-elokuva on lajina ehkä elimellisesti aina sellaista, jossa päähenkilö on avoin sille, mitä eteen tulee. Asioita kohdataan. Haluan antaa katsojan tutustua hahmoihin ja hahmoille tilaa olla kokonaisia.

Paula Vesala tekee hallitsevan roolin Siru-äitinä. Miten löysit hänet?

Jotkut roolit olin oikeastaan kirjoittanut tietyille tyypeille. Sirun osaan koekuvasin muitakin näyttelijöitä. En tuntenut Paulaa, mutta musiikin ja joidenkin televisioesiintymisten perusteella ounastelin, että hän sopisi osaan. Paula vastasi sähköpostiin ja sovimme tällit New Yorkiin. Menimme kahveille, MoMaan ja seuraavana päivänä teimme koekuvaukset erään ystäväni kotona.

Olette Pitääkö mun kaikki hoitaa? -elokuvan käsikirjoittaja Kirsikka Saaren ja tuottaja Elli Toivoniemen kanssa osakkaita Tuffi Films -tuotantoyhtiössä. Tyttö nimeltä Varpu on silti Making Moviesin tuotanto. Miksi?

Olen tehnyt tätä niin kauan. Tein tunnin mittaisen tv-elokuvan Pietà Making Moviesille ja sen jälkeen pyydettiin, että teethän meille muutakin. Se oli vuonna 2006. Varpun varhaisesta suunnitelmasta tehtiin sopimus, ja sen jälkeen olen ollut yhdessä jos toisessakin hankkeessa. Kirsikka oli kuitenkin tässä dramaturgina, ja Ellikin oli kommentoimassa käsikirjoitusversioita.

Vältetäänkö suomalaisessa elokuvassa riskinottoa?

Olen aina ollut allerginen sellaisille lauseille kuten ”jos teet näin, se on elokuvallista”. Halutaan turvallisuutta, jonka ajatteleminen johtaa tietynlaiseen kipristelyyn ja ummetukseen. Elli lanseerasi termin ”turvatuutti”, johon tekijät helposti luiskahtavat, kun painetta tulee monesta suunnasta. Tuutissa valmistetaan turvallisen oloinen tuote, mutta samalla loppuu happi.

Tyttö nimeltä Varpu on tyttären ja äidin tarina. Onko sukupuolirooleilla merkitystä, kun elokuville jaetaan julkista rahaa?

Päähenkilön tai elokuvan tekijöiden sukupuoli vaikuttaa. Väitän, että erityisen harvoin rahoituspäätöksen saa naisen tekemä tarina naisesta, joka on jollain tapaa hankala tyyppi, tilaavievä, virheellinen, raskas mutta karismaattinen. Lyhyesti sanoen naisten tarinoilla on vähemmän mahdollisuuksia olla tarinoita kokonaisista ihmisistä. Epämiellyttävän naisen kirjoittaminen on tabujen törkkimistä. ■