Apu

Katja Ståhlin kolumni: Kuinka usein mahdankaan tahtomattani loukata herkkää ihmistä, jonka itsetunnon terälehdet ovat juuri aukeamaisillaan

Katja Ståhlin kolumni: Kuinka usein mahdankaan tahtomattani loukata herkkää ihmistä, jonka itsetunnon terälehdet ovat juuri aukeamaisillaan
Muutama vuosi sitten havahduin ongelmaan, kun tarjosin takeltelevalle tuttavalle haettua sanaa. Olen verbaalinen ihminen, joten miellän sen avuksi. Sitä se ei ole, Katja Ståhl kirjoittaa.
Julkaistu: 3.9.2022

Aikamme on sensitiivistynyt merkittävästi, eikä se ole minulle helppoa. Olen muutenkin leimautunut räväkäksi suunsoittajaksi, joten riskit ovat aina valtavat, kun avaan suuni. Ehkä juuri tästä syystä viihdyn entistä paremmin metsässä eläinten kanssa. Niillä ei ole kanssani kummoistakaan ongelmaa. Näin luulen.

Muutama vuosi sitten havahduin ongelmaan, kun tarjosin takeltelevalle tuttavalle haettua sanaa. Olen verbaalinen ihminen, joten miellän sen avuksi. Sitä se ei ole. Se on ylimielistä suhtautumista ihmiseen, joka ei ole verbaalinen.

Henkilö voi jopa olla änkyttäjä, jolloin auttaminen on vielä epäreilumpaa. Pyydän nöyrästi anteeksi käytöstäni. Luulin, että olen avulias, nyt ymmärrän, että näin ei ole.

Vastaantulijat kyselivät innoissaan, mikä pojasta tulee isona. "Minä olen tyttö", teki mieli huutaa, mutta eihän se käynyt, koska ei aikuisille voinut huutaa.

Törmäsin puolituttuun äitiin ja lapseen, moikkasin molemmille. Äiti moikkasi takaisin, lapsi ei. Moikkasin lapselle uudestaan, käyttäen nimeäkin. Lapsi katseli muualle. Olin hieman ällistynyt, kyseessä oli kuitenkin ekaluokkalainen.

Äiti selitti hymyillen, että lapsen ei tarvitse vastata aikuisen tervehdykseen, sillä vieras aikuinen voi olla vaikka mikä pahalainen. Ahaa. Tässä on varmaankin joku pointti, josta en vain saa kiinni.

Minun lasteni ollessa saman ikäisiä riitti, että vieraiden matkaan ei lähdetä, eikä heidän kosketustaankaan tarvitse hyväksyä. Saa juosta karkuun. Nykyään näemmä raja on vielä tiukempi.

Kiinnostavaa olisikin tietää, missä iässä on okei vastata tervehtijälle.

Seksuaalisuus alkaa jo luojan kiitos olla normaali puheenaihe, siitä ei tarvitse enää helahtaa punaiseksi tai mennä muunlaiseen hepuliin.

Ihmiset ovat alkaneet tajuta, että kaikilla ihmisillä on seksuaalisuus, eikä se tarkoita Jallun vuositilausta. Se on ihmisessä kiinni ihan kuin vaikkapa hampaat. Ja kuten nekin, seksuaalisuuskin hieman heikkenee ajan myötä.

Sen sijaan sukupuoli on aivan ihmeellinen homma. Se on niin uutta, että jonkun nimi on Sammal, eikä hän ole minkään sukupuolen edustaja, että sitä pitää harjoitella.

Sammal ei välttämättä siis ole sukupuoleltaan mikään, mutta persoonaltaan vaikka mikä. Lisäksi Sammaleen (Sammalin? Se pitää muistaa kysyä!) seksuaalisuus voi olla sanana jotain, mitä en ole koskaan kuullutkaan. Se on hienoa! Itsensä löytäminen on ihana asia!

Ongelmaksi muodostunkin minä, jolla kestää ymmärtää mistä on kyse, ja kuinka usein mahdankaan tahtomattani loukata tuota herkkää ihmistä, jonka itsetunnon terälehdet ovat juuri aukeamaisillaan. Hirveää! Pyydän sydämestäni anteeksi. En halua pahaa! Olen vain hidas.

Kuka muistaa, kun pienenä oli tukka leikattu taloudellisesti kestävään pottamalliin, ja KAIKKI vastaantulijat kyselivät innoissaan, mikä pojasta tulee isona. MINÄ OLEN TYTTÖ, teki mieli huutaa, mutta eihän se käynyt, koska ei aikuisille voinut huutaa.

Uskon, että nykytilanne on sukua juuri tuolle hetkelle. Eivät aikuiset tahallaan niin tyhmiä olleet, vaistojensa varassa vain kulkivat hitaasti maailman merillä. Miten riskaabelia se onkaan!

3 kommenttia