Harmaa citymaasturi pysähtyy levikkeelle keskellä valkoista maisemaa. Ohi vilahtaa muutama rekka ja turistien autoja suksiboksi katolla. Lämmityslaitteen pehmeässä kohinassa Petri Mäkynen ottaa esille punakantisen vihkon ja napsauttaa läppärin päälle. On aika aloittaa seksuaaliterapeutin etäistunto asiakkaan kanssa. Ollaan jossain Kilpisjärven ja Kares­suvannon välillä, Suomi-neidon kyynärpäässä.

Petri on Suomen pohjoisin yksityinen seksuaali­terapeutti NACS.

– Yritykseni kotipaikka on Kittilän Levillä. Otan asiakkaita vastaan myös Muoniossa, Kilpisjärvellä, Kolarissa, Sodankylässä ja Ivalossa. Korona-aikana yli puolet istunnoistani suoritetaan etänä, ja hoidan niitä mielelläni liikkuvasta maisemakonttoristani. Luonnon kauneus antaa työhöni lisää mielekkyyttä.

Mäkysen oma koti on vuonon rannalla Norjan Skibotnissa, ja Norjassa hän myös tekee sairaanhoitajan työtä. Matkaa kotoa Leville on 320 km. Ei siis ihme, että ajokilometrejä kertyy vuodessa 25 000–30 000. Harvaan asutussa Lapissa elanto on kerättävä isolta alueelta.

Nopeat siirtymiset ovat aina kuuluneet Petrin elämään. Lapsuutensa hän vietti kahdessa erilaisessa maailmassa: mummola oli Etelä-Pohjanmaalla Piirtolan kylässä, ja äidin kanssa asuttiin Tampereella Nekalan työväenkaupunginosassa. Molemmissa paikoissa oli oma kulttuurinsa ja omat tapansa toimia.

– Kasvoin kameleontiksi. Pystyn sopeutumaan nopeasti, ja siitä on kyllä ollut aikuisena paljon hyötyä.

Mäkysellä on seitsemän tutkintoa ja hämmästyttävä työhistoria. Hän on ehtinyt piirtää puhtaaksi paperikoneen piirustuksia, toimia pahamaineisen Jammu Siltavuoren henkilökohtaisena vanginvartijana, työskennellä mielenterveyshoitajana Hesperian suljetulla osastolla ja vastailla puhelimeen prostituoitujen tukipisteen päivystyksessä.

Myös osoitteet ovat vaihtuneet tiuhaan. Mäkysen koti on siellä, missä sydämen on hyvä olla.

– On minulla tavaroitakin, mutta voin silti tarvittaessa jättää kaiken. Kun päätän muuttaa, olen valmis alle kahdessa tunnissa.

Sissihoitaja oli Mäkysen työnimike 2000-luvun alussa Helsingin yliopistollisen sairaalan HUSin korva-, nenä-, kurkku- ja silmätautiosastolla. Se tarkoitti, että aamulla ei välttämättä tiennyt, mitä ja millä osastolla päivän aikana tekisi. Joskus, kun hän oli tullut aamukahdeksaksi töihin, hänet komennettiin kymmeneltä kotiin nukkumaan. Yövuoroon ei ollut saatu ketään muuta.

Työntekijöitä oli kroonisesti liian vähän, kaaos oli jatkuvaa, ja monet paloivat loppuun.

– Usein minulla oli kaksi työtakkia päällekkäin, jotta taskuja olisi ollut tarpeeksi. Olin kävelevä lääkehuone.

Samaan aikaan sairaalan hallinnosta patisteltiin Mäkystä päivittämään tutkintonsa ammattikorkeakoulutasolle, jotta töitä olisi tulevaisuudessakin.

Juhannuspäivänä 2005 alkoi loma ja sissihoitaja lensi Rovaniemelle. Sitten hän istui Eskelisen linja-autossa seitsemän tuntia.

– Vaihdoin HUSin hulinan Utsjoen 14-paikkaiseen vuodeosastoon. Tosin palkassa oli eroa: se oli 82 euroa parempi kuin Helsingissä!

Seuraavana vuonna Mäkynen siirtyi rajan yli Norjaan. Sørvarangerin kunta oli rakentamassa nelipaikkaista vanhainkotia suomalaisväestöstään tunnettuun Pykeijan kylään. Hakemuksessaan Petri kertoi, ettei hän osaa edes ruotsia, mutta tuli silti valituksi lähihoitajaksi. Neljän kuukauden kuluttua hänen arvioitiin osaavan norjaa niin hyvin, että hänet ylennettiin sairaanhoitajaksi.

Auringoton kaamoksen aika kestää Skibotnissa 53 päivää. Turistit päivittelevät sitä ja kesän yötöntä yötä, mutta paikkakuntalaiset ovat väsyneet koko aiheeseen.

Mäkyselle pohjoinen merkitsee yhteyttä omaan itseen.

– Olin ollut kaksi kuukautta Utsjoella, istuin ulkona ja kuulin hengitykseni, kuulin ja tunsin pulssini. Ajattomassa kiireettömyydessä ihminen tulee tietoisemmaksi itsestään.

Pohjoinen merkitsee myös nöyrtymistä luonnon edessä. Norjassa on kevättalvisin lumivyöryjä ja loppusyksystä maanvyöryjä. On yhtäkkiä syttyviä myrskyjä, jotka voivat kestää päiväkausia.

– Olen ajanut lumimyrskyssä, jossa näkyvyys on ollut nolla. Silloin ei voi pysähtyä, lumi muuraisi auton siihen paikkaan.

Yleensä keli on hyvä. Silloin maisemakonttorissa kuunnellaan opiskelukirjoja, suunnitellaan markkinointia ja soitellaan ystäville ja yhteistyökumppaneille. Koska etäisyydet ovat satoja kilometrejä, samalla reissulla hoidetaan mahdollisimman monta asiaa. Ote aikaan on rento, myrskyjen ja vyöryjen kouluttama.

– Kun lähden, niin lähden. Kun olen, niin olen. En mene kellon kanssa. Jos joku kysyy, moneltako tulen, sanon, etten tiedä. En itsekään halua tietää tarkkaa aikaa.

Syöpä hiljensi Mäkysen vauhdin vuonna 2014. Sitkeä kesäyskä paljastui oireeksi kasvaimesta. Seuraavana keväänä kolmasosa keuhkoista leikattiin pois. Ei ollut varmaa, pystyisikö Mäkynen enää jatkamaan sairaanhoitajana. Oli keksittävä uusi suunnitelma.

– Seksuaalisuus oli kiinnostanut minua aina niin tieteen kuin kadunkin näkökulmasta. Kun minulla oli sen liepeiltä työ­kokemustakin, päätin lähteä sitä kohti.

Vuonna 2016 Mäkynen valmistui seksuaalineuvojaksi ja 2018 sek­suaaliterapeutiksi. Hänen erityis­alaansa ovat syövän ja muiden vakavien sairauksien vaikutus seksuaalisuuteen sekä seksuaalisuuden monimuotoisuuden käsittely. Työ sairaanhoitajana jatkuu 50-prosenttisella työajalla – ja vain öisin.

– Sairaus muutti minut yliherkäksi hajusteille. Jotta voisin minimoida hajuhaitat, teen vain yövuoroja.

Seksuaalisuus on Petrille matka itseen.

– Jokainen on seksuaalinen olento syntymästä kuolemaan. Seksuaalisuuden muodot vain vaihtelevat ja muuttuvat vuosien mittaan.

Tietoa seksistä ja seksuaalisuudesta saa tietysti netistä, mutta vaihtoehtojen runsaus voi hämmentää ja eksyttää. Eivät kaikki vastaukset löydy nettipornostakaan.

Terapiassa ongelmia ratkaistaan keskustelemalla. Videogallerian sijasta terapeutin tärkeimmät työvälineet ovat läsnäolo ja oma persoonallisuus. Hänen on myös oltava sinut oman seksuaalisuutensa kanssa. Avoin suhtautuminen heijastuu asiakkaalle turvallisuutena.

– Asiakas miettii, kuinka terapeutti reagoi. Aloitan aina kertomalla, että kaikesta saa puhua, kaikesta saa kertoa. Minä en mene rikki.

Tyypillinen hoitosuhde käsittää parikymmentä kertaa ja kestää kahdesta kolmeen vuotta. Pari ensimmäistä istuntoa menee tutustumiseen ja luottamuksen rakentamiseen, sitten päätetään, jatketaanko. Kymmenennellä kerralla päästään ehkä asian ytimeen. Hoito ei ole halpaa, mutta onneksi useat kunnat antavat siihen maksusitoumuksia.

Monet lappilaiset ajavat satoja kilometrejä terapiaan Rovaniemelle tai Ouluun. Naapurien ei haluta tietävän mitään asiasta. Niinpä Mäkynenkin voi Levillä ottaa vastaan sodankyläläisiä asiakkaita ja Muoniossa inarilaisia. Etäasiakkaat voivat olla muualtakin Suomesta.

– Pyrin siihen, että näkisin asiakkaat alkuun pari kertaa kasvotusten livenä.

Asiakkaat ovat kaiken ikäisiä pariskuntia, yksin­eläjiä, leskiä ja teineistään huolestuneita vanhempia.

– Vanhin asiakkaani on ollut 74-vuotias, pienessä kylässä asunut mies, ja nuorimmat seksuaali-identiteettiään etsiviä 13–15-vuotiaita nuoria.

Mäkynen haluaisi puhumaan nuorten seksuaalisuudesta vanhempainiltoihin, jotta asioita olisi helpompi ottaa puheeksi perheissä ja ongelmia voitaisiin ehkäistä ennalta.

Tunturin ympärille levittäytyvä Levi kimaltelee talvi-illassa kuin huvipuisto, ja se onkin Lapin huvittelupääkaupunki. Ei ole sattumaa, että juuri tämä on Mäkysen Suomen-tukikohta. Hän omistaa täällä kaksi lomamökkiä ja vuokraa niitä turisteille. Lisäksi on vuonna 1932 rakennettu talo, jossa asuu nyt hänen ätinsä ja kaupan kausityön­tekijä yhdessä kamarissa.

Mäkysen tulevaisuuden haaveessa kaikki hänen elinkeinonsa sulautuvat yhdeksi.

Seniorikodissa tärkeintä olisi turvallinen yhteisöllisyys. Siitä seuraisi vapaus – jokainen saisi olla oma itsensä.