Apu

Seksihelteitä odotellessa

Seksihelteitä odotellessa

Sään uutisointi on nykyisin jokaisen lätäkön paisuttamista tulvaksi.
Teksti Pasi Kivioja
Mainos

Eräänä kuumana kesäpäivänä toimittajakaverini yllätti nuoren parin lemmiskelemästä helsinkiläisessä puistossa. Kaverini ei kainostellut, vaan jututti osapuolia ja marssi toimitukseen. "SEKSIHELLE!" huusivat seuraavan päivän otsikot.

Pian tarvittaisiin taas tieto, onko ensi kesäksi luvassa seksihelteitä. Milloin tulevat supermyrskyt? Entä millainen on pääsiäisen sää? Tai vapun? Heinäkuun lomaviikkojen? Koko kesän? Sataako ensi talvena taas ennätyslumet ja koetaanko kaikkien aikojen hyperpakkaset?

Ilmatieteenlaitos suostuu tekemään ennustuksia vain kymmenen päivän päähän. Jokainen tietää, että suomalaisen kesäsään ennustaminen seuraavaksi viikonlopuksikin on lähinnä valistunutta arvailua.

Superpitkien ennusteiden sijaan meteorologit ovat ryhtyneet harrastamaan mediakritiikkiä. Ilmatieteenlaitos on varoittanut median liioittelun johtavan säätermien inflaatioon, jolloin ihmiset saattavat jättää varoitukset huomiotta tositilanteissa. Myös Forecan meteorologi Juha Föhr on kritisoinut, että sään uutisointi on nykyisin jokaisen lätäkön paisuttamista tulvaksi.

Tilastojen valossa suomalaisessa säätilassa ei tapahdu dramaattisia muutoksia. Ilmastonmuutosta ei voi todentaa yhden tai kahden kesän seksihelteillä tai talven hirmupakkasilla.

Jos kaikkea muutakin tarkasteltaisiin tilastojen valossa, uutisia saataisiin aikaisintaan sadan vuoden päästä, jos sittenkään. Eihän sellainen sovi kiihtyvän uutiskilpailun luonteeseen.

Sääuutisointi – tuo journalismin kuninkuuslaji, jolta toimittaja ei välty minkään uutisvälineen palveluksessa. Sääjournalismia ei opeteta missään viestinnän oppilaitoksessa, eikä sen tekijöitä palkita koskaan Bonnierin journalistipalkinnoilla. Toimittajat voivat työtehtävissään erikoistua vaikkapa talousjournalisteiksi, politiikantoimittajiksi tai autotoimittajiksi, mutta haluaisinpa nähdä sen kynäniekan, joka henkseleitään paukutellen kertoo olevansa sääjournalisti.

Tästä aliarvostuksesta huolimatta sääjournalismin merkitys on muutaman viime vuoden aikana lisääntynyt huimasti. Taustalla on paitsi toinen toistaan dramaattisempia otsikoita nielevä verkon uutiskilpailu myös se, että sää on pirstaloituvien yleisöjen aikana viimeisiä yhteisiä koko kansan puheenaiheita. Se kiinnostaa aidosti kaikkia, ja nykymedia osaa entistä tehokkaammin viritellä tällaisia teemoja maksimaalisten tehojen irtisaamiseksi. Silloin navakasta tuulesta saattaa kasvaa supermyrsky ja tavallisesta kuulaasta talvipäivästä hirmupakkanen.

Niin sanotun otsikko-optimoinnin kohteeksi joutuvat kaikki muutkin kiinnostavat puheenaiheet, joissa ei oikein tapahdu mitään. Seurauksena on yleisön turtuminen paisutteluun, mikä ei ole kenenkään etu.

Sammakkoprofessori Taisto Heikkinen kuoli viime vuonna. Äitini leikkasi aina sammakkoprofessorin ennustukset talteen lehdestä – pitivät kuulemma hyvin paikkansa. Heikkinen ennusti säätä pitkälle eteenpäin tarkkailemalla sammakoita ja luontoa kotipihallaan.

Heikkisen kuoleman jälkeen sääpalveluiden mediapaineet pitkien ennustusten laatimiseksi kasvoivat. Sammakkoprofessorin mukavia "kesällä saattaapi sataa tai olla poutaa" -ennustuksia teki mieli uskoa ja tulkita hyvällä tahdolla.

Pitäisiköhän median palata tähän vanhan kansan puheenparteen ja unohtaa megahyperkotkotukset sääjutuista? Palautuisi luotto jälleen sääjournalismiin.

Julkaistu: 29.3.2012