Lätkäjätkän elinkautinen Savonlinnan oopperajuhlilla: ”Sanon usein ohjaajille, että älä taistele linnaa vastaan – se voittaa aina”
Jääkiekko ja ooppera. Siinä kaksi asiaa, joiden kuvittelisi olevan mahdollisimman kaukana toisistaan. Mutta. Ilman lätkäjätkiä ei olisi oopperaa. Ainakaan Olavinlinnassa.
Savonlinnan oopperajuhlien tuotantopäällikkö Jukka Pohjolainen seuraa paikallisen jääkiekkoseuran lippiksessään Viimeiset kiusaukset -oopperan lavasteiden pystytystä. Tänään niitä ei tosin käytetä mihinkään. 1800-luvun körttiläinen Ylä-Savo puretaan välittömästi kun se saatu valmiiksi. Seuraavana päivänä linnan sisäpihan kun tulee muuntua Macbethin taikamaailmaksi. Joka sekin katoaa alle vuorokaudessa ja tilalle nakutellaan Boris Godunovin valtakunta, joka vaihtuu hetkessä Turandotin kiinalaiseksi palatsiksi. Nuo kaikki ovat Savonlinnan oopperajuhlien tämän kesän teoksia.
Käynnissä on eräänlainen rakennusporukan peruskuntokauden huipentava herkistelyharjoitus. Kaikki juhlien lavasteet pystytetään, puretaan ja säilötään vanhan linnan uumeniin.
– Jokainen ahtaasta linnasta löytämämme luvallinen neliösentti on käytössä. Kaikkialla on jotain, hymyilee Pohjolainen.
Lavasteharjoitukset ovat välttämätön työvaihe, jotta keskiaikaisesta linnasta saadaan tehtyä yhden kuukauden ajaksi huippumoderni oopperatalo. Kello käy ja muistiinpanoja syntyy. Parempia reittejä ja kekseliäämpiä konsteja pohditaan kiivaasti. Nyt harjoitellaan, jotta festivaalien alkaessa kaikki toimii kuten on suunniteltu.
Yleisön tallustellessa heinäkuussa esityksen jälkeen kohti Savonlinnan keskustaa, alkaa linnassa oma salainen öinen elämänsä. Jopa 40 hengen kokoinen ryhmä poistaa lavasteet aamuun mennessä ja pystyttää välittömästi tilalle uuden universumin. Toisin kuin laitosteattereissa, on Savonlinnassa joka päivä eri esitys.
Lätkäjätkä vertaa tunnelmaa ja tekemisen tahtia jääkiekkoon.
– Kansallisoopperassa pelataan tuotannollisesti runkosarjaa. Meillä on käynnissä koko ajan pudotuspelit. Tunnelma ja panokset ovat korkealla.
”Olen viettänyt työelämästäni yli 13 vuoden edestä tunteja Olavinlinnassa. Eikös se ole ihan täysimääräinen linnatuomio.”
Pohjolaisen oma, yli 40 vuotta jatkunut taival oopperassa alkoi hierarkian pohjalta. Savonlinnan Pallokerhossa pelannut nuorukainen tuli kesällä 1979 kantamaan ja kokoamaan vanerisia penkkirivejä. Seuraavana vuonna hän pystytti jo lavasteita, esitti lavalla munkkia ja kuljetti avolava-autolla konserttiflyygeliä pitkin pitäjää. Parasta olivat lossivuorot. Silloin pääsi kuumana päivänä pulahtamaan linnaa kiertävään Kyrönsalmeen. Myöhemmin Pohjolainen toimi oopperajuhlien tekniikassa tarpeistonhoitajana ja näyttämömestarina.
Linnan tarjoamat haasteet ja festivaalitunnelma veivät aikoinaan nuoren miehen mukanaan. Ensin Kansallisoopperaan tuotantoassistentiksi, Ilmajoen musiikkijuhlille näyttämömestariksi ja sieltä 90-luvun puolivälissä Savonlinnaan kesätuottajaksi. Samaan aikaan Kansallisoopperassa vierähti yksitoista vuotta ensin tuotantoassistenttina ja sitten tuottajana.
Euroopan pohjoisin keskiaikainen linna rakennettiin 550 vuotta sitten hurjalle paikalle. Pienelle korkeareunaiselle luodolle keskelle kiivasta koskea. Linnalle ei edelleenkään tule tietä, vaan yleisö saapuu paikalle kelluvaa siltaa myöden. Painavia lavasteita sitä kautta ei voi tuoda sisään, joten ne ajetaan virran toiselle puolelle Kyrönniemeen, josta Ahvio-lossi kelluttaa ne linnan pienelle takapihalle. Ensimmäisinä kesinä tutuksi tullut Ahvio on edelleen yksi Pohjolaisen joukkueen tärkeimpiä työvälineitä.
Ja siitä Pohjolaisen johtaman tuotannon taikatemppujen tekeminen vasta alkaa. Suurin linnaan sisälle johtava ovi on vain kaksi metriä korkea ja yhtä leveä. Valtaosa tavarasta nostetaan toistakymmentä metriä korkean muurin yli, josta ne liu´utetaan Apinaradaksi nimetyllä erikoisvaijerilla lähemmäksi lavaa.
Oopperasta on vakiintunut miehelle ammatti ja elämäntapa. Vastuualue on kasvanut vuosien saatossa. Nyt Pohjalainen menee takuuseen solistien, kuoron, orkesterin, maskin sekä puvuston toiminnasta juhlilla. Työlistalla ovat lisäksi järjestyksenvalvonta, ensihoito ja koko logistiikka.
– Olen viettänyt työelämästäni yli 13 vuoden edestä tunteja Olavinlinnassa. Eikös se ole ihan täysimääräinen linnatuomio. Jossain vaiheessa pitäisi päästä jo ehdonalaiseen, mies nauraa.
Pohjolainen huikkaa rakennusryhmälle muutaman täsmäohjeen. Lähinnä hän keskittyy seuraamaan ryhmän toimintaa. Olemus on kuin kiekkovalmentajalla. Sitä Pohjolainen tavallaan onkin. Lavasteiden pystyttäjistä moni on paikallinen jääkiekkoilija ja Pohjolainen heidän kaiken nähnyt johtajansa.
– Tämä on hemmetin fyysistä työtä kolmessa vuorossa. Pitää olla hyvässä kunnossa, että jaksaa. Sen takia suosin urheilijoita, hän sanoo.
Pohjolainen kokoaa tuotantotiiminsä kuin urheilujoukkueen konsanaan. Jokaisella on oma pelipaikkansa ja roolinsa. Niissä tulee pysyä, jotta kokonaisuus toimii.
– Jos sinut on palkattu kolmosketjun työmyyräksi, et pelaa ykkösylivoimaa, mies toteaa.
Nuorille kesä oopperajuhlilla on mieleinen työpaikka, johon moni haluaa palata. Kaikki eivät kuitenkaan saa nimeä jatkopahviin:
– Änisijöitä ei nähdä pelaavassa kokoonpanossa, hän sanoo.
Pohjolainen luonut festivaaleille oman pelikulttuurinsa, johon uudet pelaajat kasvavat sisään. Keltanokille opetetaan jopa se, kuinka juhlilla käyttäydytään. Kaikkia vaikkapa tervehditään, oli kyseessä sitten se kaikkein legendaarisin oopperadiiva tai tuore kesäharjoittelija.
– Tämä ei ole selittelijöiden ammatti, vaan tulosta on tultava. Suunnitellaan hyvin ja sitten totutetaan se. Koko ajan hiotaan tekemistä. Jos meidän työ näyttää vaikealta, on joku mennyt pieleen, hän sanoo.
Oopperan taika ja festivaalihuuma pitää kiekkomiestä otteessaan. Muurien suojassa yhdistyvät työ ja elämäntapa. Koko kaupungin valtaava festivaalihurmos tekee edelleen vaikutuksen ja juhlien eteen tehdään kaikki mahdollinen.
– Koko hereilläoloaika on työaikaa. Elokuussa sitten viedään kaikki täältä pois ja sitten levätään. Tai oikeastaan toivutaan yhden kuukauden ajan ennen kuin levätään, hymyilee Pohjolainen.
Oopperajuhlista on vuosien saatossa kehittynyt laajasti arvostettu tuotantokone. ”Jukin koulusta” selvittyään voi päästä pelaamaan lajin korkeimmalla huipulla. Vaikkapa Kansallisoopperan ja baletin pääjohtaja Gita Kadambi aloitti uransa Pohjolaisen alaisuudessa kesäjuhlien musiikkijärjestäjänä ja tuotantoassistenttina.
Olavinlinna on aito ritarilinna, jonka rakentamisen aikaan maan pääkaupunki oli Kööpenhamina. Se on hupsuin mahdollinen paikka pitää isoja yleisötilaisuuksia. Rakennuksen suunnittelussa kun kaikki mahdollinen on aikoinaan tähdännyt siihen, että tilaan olisi mahdollisimman vaikea tulla. Nykyään tulijoita on yli 70 000 oopperan ystävää vuodessa.
Linna aiheuttaa joka vuosi oopperoiden tekijöille omat ainutlaatuiset haasteensa. Linnanpihan ylle kesäisin nouseva katto on jo niin jämerä, että jopa osa vieraista unohtaa oopperajuhlien olevan ulkoilmatilaisuus. Toisinaan yleisö moittii ilmastoinnin olleen liian kovalla tai hiljaisella. Tuolloin oopperan väki kertoo kohteliaasti, ettei tilassa ole minkäänlaista viilennystä tai lämmitystä. Luonto päättää asteista.
– Lavastajat yllättyvät siitä, ettei meillä ole kattoa, johon ripustaa asioita. Ei ole isoja ovia joista saisi tavaraa sisään. Suojeltuun linnaan ei porata yhtään ylimääräistä kiinnityskoukkua. Nämä yhdessä aiheuttavat sen, ettei meillä ole yhtään helppoja tuotantoa. Mutta aina me joku temppu keksitään, sanoo Pohjolainen.
Vanha linna asettaa rajoituksensa myös henkilöohjaukselle. Jos esiintyjä haluaa päästä takakautta lavan reunalta toiselle, on ensin kivuttava ulkokautta erikoisportaita myöden muurin päälle, kontattava pienestä ampuma-aukosta sisään ja kuljettava kapeita sisäkäytäviä myöden lavan toiseen reunaan. Ketterimmältäkin solistilta kuluu siihen yli viisi minuuttia.
– Sanoin usein ohjaajille, että elä harmoniassa linnan kanssa. Älä lähde taistelemaan sitä vastaan. Linna voittaa aina.
