
Tasavallan kahdennentoista presidentin muotokuva poikkeaa kaikilla tavoin edeltäjiensä melko lailla tärkeinä pönöttävistä muotokuvista, jotka juhlistavat presidentin esittelysalin seiniä valtioneuvostossa. Sadasta erilaisesta elementistä koostuva taulu toteutettiin presidentti Sauli Niinistön toiveiden mukaisesti.
Lähtökohtana oli työn tilausajankohta, Suomen viime vuoden satavuotisjuhlallisuudet. Siksi muotokuvassa on sata erilaista elementtiä, ja tekijöinä sata eri alan taiteilijaa - graafikoita, kuvanveistäjiä, taidemaalareita, video-, performanssi- ja valokuvataiteilijoita.
- Ihminen kuten maa (Suomi) on moni-ilmeinen. Tästä taulusta löytyy satakunta signaalia tästä. Ehkä joku pitää tätä Doria Grayn muotokuvana, Niinistö sanoi kiitospuheessaan ja viittasi Oscar Wilden maailmankuuluun romaaniin.
Presidentti totesi myös, ettei hän sinänsä vierastanut ajatusta istua tuntitolkulla mallina, mutta Suomi 100 -juhlavuoden hengessä hän halusi kutsua muotokuvansa tekoon sata taiteilijaa. Näin ollen hänen ei tarvinnut istua tuntitolkulla! Muotokuvan tehneistä taiteilijoista tuttuja taiteilijanimiä ovat muun muassa Anssi Kasitonni ja Katja Tukiainen. Kaikkien taiteilijoiden signeeraukset löytyvät taulun takapuolelta.
Oodi taiteen monimuotoisuudelle
Yhteisötaiteellisen muotokuvan ovat tuottaneet kuvataiteilijat Atro Linnavirta ja Anita Naukkarinen. Hallituksen ministerit kuuntelivat pääministeri Juha Sipilän vieressä Linnavirran vahvaa kulttuuripoliittista kannanottoa, kun hän kertoi, mistä presidentti sai idean muotokuvaansa. Linnavirta kertoi tilaisuuden jälkeen, ettei hän näyttänyt puhetta ennakkoon valtioneuvostossa.
- Muotokuvan idea juontaa juurensa vuoteen 2012, jolloin silloin vastavalitulle tasavallan presidentti Sauli Niinistölle luovutettiin visuaalisena adressina yhteisötaiteellinen muotokuva. Lahden Taideinstituutin opiskelijatyöryhmän ohjaama teos otti kantaa muun muassa lakkautusuhan alla olevien taidekoulujen puolesta. Samalla metodilla toteutettiin tämäkin muotokuva. Kiitos presidentille rohkeudesta lähteä toteuttamaan työ tällä tavalla. Muotokuva on oodi taiteen monimuotoisuudelle!
Valokuvaaja Maija Savolaisen Niinistöstä ottama muotokuva jaettiin sataan osaan, osat arvottiin ja jaettiin lähtökohdiksi mukaan kutsutuille taiteilijoille. Taulusta löytyy monenlaista symboliikkaa.
- Tätä oli ilo tehdä, sanoivat ja näyttivät Apu-lehdelle taulusta oman osansa tehneet Riikka Hyvönen ja Anita Naukkarinen.
Taulua tarkastelleet ministerit löysivät muotokuvasta monenlaista symboliikkaa. Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok) osoitti taulusta muun muassa kohtaa, jossa presidentin takinliepeessä on kymmensenttinen.
- Viittaako se Niinistön aikaan valtiovarainministerinä, Häkkänen mietti.
Suuri yleisö pääsee ihailemaan ja tulkitsemaan muotokuvaa Ateneumin taidemuseoon, jonne taulu tulee esille kesäkuussa. Sen jälkeen muotokuva sijoitetaan valtioneuvoston seinälle.