Apu

Sauli Niinistön haastattelu vuonna 2005: "Kaikki iät ovat olleet aika hyviä, itte kun kertomaan pääsee"



Sauli Niinistön haastattelu vuonna 2005: "Kaikki iät ovat olleet aika hyviä, itte kun kertomaan pääsee"

Mitä mieltä 57-vuotias Sauli Niinistö oli presidenttiydestä, ehdokkuudesta ja esimerkiksi Paavo Lipposesta? Niinistön haastattelu on julkaistu Avussa vuonna 2005.
Teksti Raila Kinnunen
Kuvat Kari Kaipainen

Ravintolan pienessä kabinetissa Sauli Niinistö nostaa tuolinsa seinän vierustan tuolin viereen ja alkaa näytellä kohtausta, jossa pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Niinistö ovat demarien eduskuntaryhmän kuultavina – iso Paavo istuu nurkempana, saukki Sauli tiiviisti kyljessä.

– Paavo on aika erikoinen ihminen, hän ei saa kovin suoraan sanotuksi ikäviä asioita. Hänen yhteydenpitotapansa on äänetön kommunikaatio, tapa riidellä tapahtui mutkan kautta. Muistan kerran, jolloin Tuomioja oli järjestänyt jonkin pirunmoisen sählän mua vastaan, että en olisi jotain hoitanut, Niinistö kertoo seinän vierellä kökäten.

– Paavokin siinä valitteli, mentiin yhdessä kuultaviksi. Luulin, että asia on Paavon kanssa kunnossa. Paavo istui ja katsoi suoraan vastapäiseen seinään, otti siitä kiintopisteen ja puhui. Ajattelin, että olkoon: valitsin oman pisteen seinästä siitä vierestä ja latasin siihen yhtä pahat madonluvut. Sitten lähdettiin pois ja ulkopuolella kysyttiin, että onko täksi päiväksi jotain erikoista?

Niinistö esittää kohtauksen hyvin, napottaa silmää räpäyttämättä vastapäiseen seinään, loppuirrottelu tulee kaverillisen kepeästi. Hän kakoo naurua ja veijarimaisuutta.

Tämäkö on se nipottava rahakirstun vartija, partaveitsen terävä ivailija, luikki, suikki, sähäkkä ja jämpti, äkkipikainen naistenitkettäjä, joka on hitaudelle ja paksukalloisuudelle äreä?

Hän on järisyttävästi odotettua hauskempi ja rennompi, ei flirtti mutta aulis osallistumaan yritykseen, jonka tarkoituksena on antaa nykyiselle Euroopan investointipankin varapääjohtajalle ja kokoomuksen presidenttiehdokkaalle lihaa luiden ympärille. Presidenttiehdokkaassa kansa kun ostaa koko persoonan, menneet ja tulevat, mielipiteet, taipumukset, huumorintajun, arvomaailman.

Hän on myös haalistuneempi, kauhtunut niin kuin ihmisille – tai siis miehille, naisilla on apuvälineensä – käy 50 ikävuoden jälkeen. Värit ja piirteet käyvät utuisiksi. Hän on keskimittainen, hento ja poikamainen. Olemuksessa on näkevinään pientä hajamieltä ja krynttyisyyttä, jonka tulkitsee mieluusti niin, että naisellinen huolto ei nyt pelaa.

Hän on vikkelä, humaani ja yllättävästi ystävällinen. Tarinoiden keskelle pullahtaa Salon murretta; mää joutusin. Hän ei hoe jep jep, mutta no joo ja voi, voi kuuluu usein.

Pihisti äkseerausta

Sinulla on temperamentikkaan ja äkkinäisen miehen maine – mennyttäkö?

– Asiapuolella saatan olla kärsimätön ja sitä kautta temperamenttiakin löytyy, mutta muuten en kuvaisi olemistani kovin temperamenttiseksi. Politiikassa törmäsi välillä tilanteeseen, jossa saatoin olla jokseenkin varma, että sanoma on kyllä perillä, mutta on syitä, joiden vuoksi naapuri ei halua näyttää ymmärtävänsä.

– Tietynlainen jankkaamisen koen turhauttavaksi. Täytyy muistaa että budjettiriihessäkin valtiovarainministeri oli se, joka kävi ne kaikki 17 ottelua, muut vain omansa – siinä vaadittiin aika paljon pinnaa.

Pihi?

– En usko olevani. Hoitaessani minulle uskottua tehtävää tai varoja suhtaudun ihan toisella tarkkuudella kuin omiin asioihin. Tämä on varmaan peruja asianajoajoilta. Suomalaiset ehkä mieltävät pihiyden hyväksi ominaisuudeksi, mutta en silti voi itseäni sillä kehua.

– Ymmärrän pihiyden pienissäkin asioissa rahan laskemiseksi, ja sitä en tee. Ehkä sitten isommissa asioissa, en tunne tarvetta siihen mihin ehkä voisi olla taloudellisia mahdollisuuksia.

Me Naiset –lehden haastattelussa annoit ymmärtää, että valta meni päähän ja säikähdit sitä.

– Arvioin valtaa ja itseäni suhteessa siihen ja pidän sitä – en nyt vaarallisena – mutta vaikeasti hallittavana. On aika paljon vallankäyttäjiä, jotka eivät paljoa ole valtaa miettineet. Olen aika tyytyväinen, että askaroin sen aiheen kanssa. Helppo ratkaisu olisi ollut muuttaa vallankäyttömuotoa ja olla asettamatta sitä kyseenalaiseksi: siinä olisi voinut ruveta lisäämään hymyä vaikka mikä olisi ollut mielessä, Niinistö virnistää.

– Vallankäyttäjään pitää suhtautua kriittisesti ja sen kriittisyyden on parasta löytyä sisältä.

Paavo Lipponen taisi sanoa, että presidentin virka ei kiinnosta siihen liittyvän äkseerauksen ja tarkasteltavana olemisen takia. Koetko protokollan ja seremoniallisuuden vastenmielisinä?

– En ole koskaan ollut innokas partyillä kävijä, mutta ei minulla mitään vaikeuksia ole, jos tilaisuus liittyy velvollisuuksiin tai on muuten mukava.

– Äkseerausta oli armeijassakin. Se kuuluu asiaan, enkä usko, että siinä mitään kovin raskasta on. Varmasti on niin, että sen määrä yllättää presidentin virkaan astujan. Uskon, ettei erilaisiin tilainteisiin sopeutumisessa ole suurempia ongelmia – olen välillä yllättynytkin siitä, että olen aika sopeutuvainen eläin!

Viimeisen puolen vuosisadan aikana suomalaiset presidentit ovat aloittaneet ensimmäisen virkakautensa 55–59 -vuotiaina – vuosisadan puolikas on muuten kulunut siitäkin, kun Suomella oli kokoomuslainen presidentti.

Niinistö täyttää elokuussa 57. Hyvä ikä?

– Kaikki iät ovat olleet aika hyviä, itte kun kertomaan pääsee. Toivon mukaan edessä on parempaa, aina on kasvamisen varaa. Tässä iässä on helpompi olla. Olin nuorempana aikamoinen töistä murehtija. Näen pojassani samaa, ja se palauttaa mieleen miten paljon ennen meni turhaa energiaa murehtimiseen. Ehkä mittakaava on muuttunut: pitää olla vähän isompaa asiaa ennen kuin murehtiminen alkaa.

– Itsensä kanssa on helpompaa, selkeämpää. Peilissä on sen näköinen naama, jonka kanssa on tarpeeksi kinannut.

Muutos ja tragediaa

Kuusi vuotta sitten Niinistö vetäytyi presidenttiehdokkuudesta kuvaten itseään puolivallattomaksi leskimieheksi, antaen ymmärtää, että vapauden menetyksen hinta on liian korkea.

Mikä on kuudessa vuodessa muuttunut?

– Kai jokaisen ihmisen elämänolosuhteissa tapahtuu sellaisia muutoksia, että samaa asiaa voi lähestyä kuuden vuoden periodin jälkeen ihan uudella tavalla. Minulla oli silloin tämmöistä tiettyä yhtälöä, jota voisi sanoa vaikkapa omistautumiseksi, ennalta määrätyn vaiheen hoitamista.

– Silloin vaikeampina aikoina vilahti joskus mielessä, että vähintään viisi vuotta tässä on mentävä, katsottava. Oli asioita, jotka sitoivat. Että saa pojat hoidettua ja muutkin hommat – kokoomus oli rempallaan pahemman kerran niin talouden kuin kannatuksenkin osalta, ja sitten oli valtiovarainministeriö, jolle omistauduin ehkä liikaakin, otin itseeni.

– Asianajohommissa sanottiin, että otti jutun omakseen – ja se oli huono asia. Välillä vilahti mielessä vähän varoituksena sekin, että ehkä tässä on kompensaatiota, pakoa, Niinistö sanoo vakavana.

Hänen vaimonsa Marja-Leena Niinistö menehtyi 44-vuotiaana auto-onnettomuudessa tammikuun lopulla 1995 ajomatkalla kotoa Salosta Järvenpäähän, jossa Sauli Niinistö samoilla hetkillä aloitteli kokoomuksen eduskuntavaalien kampanjapuhetta. Perheen pojat Nuutti ja Matias olivat silloin 19 ja 14 vuoden iässä.

– Kesken senhetkisen elämän juoksua ajatus presidentiksi pyrkimisestä oli niin vieras. Eduskuntavaalitentissä -99 lipsahti selkäytimestä, kun Seppo Toivonen äkkiä suorassa lähetyksessä kysyi lähdenkö presidentinvaaleihin, että en tunne nyt ollenkaan olevani presidenttiainesta. Se oli se sentimentti, joka tuli heti ja siitä en myöskään eroon päässyt.

Lopullisen epuun Niinistö antoi aika paljon myöhemmin.

– No, sanotaan niin, että meillä ei oikein ollut ehdokasvirtaa. Olin mielestäni sanonut muutamille ihmisille kahden kesken aika suoraan, että minä en kyllä lähde. Eivät tainneet siihen uskoa. Tavallaan saatoin lähteä siitä, että Riitta Uosukainen on kuitenkin valmis. Ja Holkerinkin kanssa pitkin kesää keskusteltiin – ja jälkeenpäin on selvinnyt, että myös hän olisi sitten kuitenkin ollut valmis.

Kokoomuksen naisia jäi hiertämään katkeruus siitä, että Niinistön vetkuttelu vahingoitti Uosukaista.

– Miehiltäkin tuli samaa palautetta. Tämä on sellainen legenda. Itse on suoraan sanoen löydä logiikkaa siinä, että äänestäjät olisivat joulukuussa yhtäkkiä harmistuneet elokuisesta ilmoituksestani, kun kokoomuksen ja Uosukaisen kannatuksessa oli voimakas piikki ylöspäin sekä loka- että marraskuussa? Tähän viiveeseen on hurjan vaikea uskoa.

– Ja lopulta keskustakin alkoi moittia, että se Esko Ahon valitsematta jättäminenkin oli minun vikani…

Oliko ajatus julkisuuteen joutumisesta osasyy kieltäytymiseesi?

– Ei se pelottava ajatus ole, eikä houkuttelevakaan. Ei julkisuudessa oleminen ole luontevaa. Jokainen ihminen kai arvostaa yksityisyyttään. Jo valtiovarainministeriaikoina tuntui, että aika syvälle persoonaani puututtiin.

– Muistan tosin sellaisen tapauksen, että pitkäaikainen sihteerini, jonka kanssa puhuin kaikenlaista, sanoi että ajattele: haluatko että pojista tulee pikkuprinssejä…

Mitä pikkuprinssit nyt sanovat?

– No, he ovat isoja poikia jo. Hyvin hienotunteisia, eivätkä halua puuttua päätöksiini. Naureskelevat vain hyväntahtoisesti.

Elokuussa ilmestyy Niinistön kirja Viiden vuoden yksinäisyys. Se kertoo vuosista vaimon kuoleman jälkeen. Ne vuodet hän oli valtiovarainministerinä.

Mediasyyni on keväällä 2006 aivan toista luokkaa kuin viimeksi. Muutos näkyy myös ministereiden kohdalla, viimeksi on kölin alta vedetty kulttuuriministeri Tanja Karpela, Niinistön parin vuoden takainen kihlattu.

Onko Karpela kysynyt neuvoa vanhemmalta valtiomieheltä ja juristilta?

Puhelias Niinistö hyytyy ja mutisee, että jos ei kuitenkaan tähän keskusteluun mentäisi. Mutta mediasta laajemmin hän syttyy: onko se osa julkista virkaa, väistämätön paha, vihollinen, peliväline?

– Joskus tuntuu, että väistämätön paha, Niinistö naureksii.

– Neutraali tilannearvio kai on, että se on kokonaisuuteen kuuluva, välttämätön elementti. Kun katselee kehityskaarta Britanniassa, näkee, että pahemmaksikin voi mennä. Median tehtävä on tarkastella kriittisesti politiikkaa. Uskon, että ihmiset osaavat tarkastella myös mediaa. Eri välineiden jutut pannaan eri pakkaan, vastaanottajakulttuurikin on muuttunut.

Viime tapaninpäivänä Sauli Niinistö, pojat ja toisen pojan morsian jäivät tsunamin alle Khao Lakissa. Isä ja Matias pysyttelivät hengissä takertumalla sähköpylvääseen, nuoripari joutui vieläkin tiukemmille.

Presidenttiehdokkaan puntaroija hakee kandidaatista inhimillisyyttä: ajatella, että sekin on joutunut tuollaista kohtaamaan. Miten paljon elämäsi tragediat, vaimon kuolema ja tsunami, nousevat esiin kampanjassa? Aiotko sallia sen vai yritätkö estää?

– Mitä käyttämistä niissä on? Vaimon kuolemalla oli kieltämättä suuri vaikutus maailman menoon poikien kohdalla. Ja mitä tsunamista nyt irti saa? Aion olla aika pidättyväinen keskeneräisten asioiden käsittelemisessä. Nämä tapahtumat ovat faktoja, mitä sille voi tehdä, Niinistö pohtii.

Tsunamista Niinistö puhuu pitkään, muttei halua asioita julkisuuteen. Hän suree lähimpiään menettäneiden kohtaloa, sitä miten vaikea jossittelun ketjua on katkaista.

Ensimmäisissä pelastumisensa jälkeisissä esiintymisissä vaikutti siltä kuin Niinistö olisi lähes psykoottisessa tilassa.

– Ajattelin kuitenkin kauhean järjestelmällisesti. Voi olla, että siinä oli shokkia – en tiedä.

Presidentillä rullaisi

Presidenttiehdokas Niinistön tuoreita kannanottoja voi tulkita niin, että Suomen ulkopolitiikka on hänestä liian EU-lähtöinen, bilateraaliset suhteet on unohdettu. Näinkö on?

– Ensinnäkin olen aistinut, että ulkopolitiikan suhteen mikään muu ei täytä odotusarvoja kuin se, että minun pitäisi julistautua Naton kannattajaksi. Sitä en ole tehnyt, enkä ole tekemässäkään.

– EU-keskeisyys liittyy näkökulmastani oikeastaan vain Venäjä-suhteisiin. Kun Suomi meni EU:hun, katsottiin ensin pelkästään länteen ja nyt katsotaan Natoon – minusta meillä on varaa katsoa täysin avoimesti kaikkiin suuntiin. Odottelen, milloin mieleen alkavat muistua muutkin lähinaapurit. Venäjä on ja pysyy Suomen suurimpana naapurina, ja on paljon sellaista naapureitten välistä asiaa, jossa EU:lla ei ole mitään tekemistä.

Nykyhallituksen menoa katsellessaan entistä valtiovarainministeriä kiusaa eniten se, miten lyhyttä periodia eletään: ei puhuta riittävästi vaalikauden taakse menevästä ajasta.

– Presidentille voisi olla luontevaa ottaa se riski, kulkea yli vaalikauden, tarkastella kansakunnan tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Esimerkkeinä pitkänaikavälin keskusteltavista Niinistö nostaa väen ikääntymisen haasteet, maailmanympäristön muutokset, nousevan Aasian, energiapohdinnat ja raaka-ainekysymykset.

– Presidentti voisi olla mielipidevaikuttaja, joka nostaa pöydälle myös kiusalliset asiat.

Presidentin tärkeimpinä ominaisuuksina Niinistö pitää vastuuntuntoa, rohkeutta lähestyä tulevaisuutta, kansainvälisen poliittisen kulttuurin ymmärtämistä ja sulavaa toimintaa siinä.

Miten mies haastaa istuvan naispresidentin vaikuttamatta moukkamaiselta?

– Asia on kyllä käynyt mielessä. Minun on vähän vaikea nähdä miehen ja naisen eroa asioiden hoitajana tai keskustelijana. Olen aina ollut työpaikoissa, joissa eroihin ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota, kaikki ovat samalla viivalla, henkilökohtaiset ominaisuudet ratkaisevat. En usko, että sellainen tasa-arvo vaatii suurempia varotoimia, jossa asiat puhutaan niiden kesken, joilla on sanottavaa.

Voiko Linnasta käsin harjoittaa oppositiopolitiikkaa?

– Presidentti ei voi sekaantua päivänpolitiikkaan, hänen täytyy roolinsa mukaisesti katsoa kauemmaksi. Viimeisin kokemus, joka oli siinä rajamailla, oli kun Martti Ahtisaari asetti aika ensitöikseen Matti Pekkasen työryhmän selvittämään työllisyyskysymyksiä. Se oli hyvä paperi sinänsä, mutta ei saanut kovin hyvää vastaanottoa. Torjunnassa oli varmaan sitäkin, että mitä presidentti tälle alueelle tulee.

Käydäänkö presidenttivaalikampanjan kautta myös kevään 2007 eduskuntavaaleja?

– Tuota on vaikea sanoa. Luulen, että ihmiset kokevat nämä vaalit erilaisina. Viimeksi oli kunnallisvaalit yhdeksän kuukauden päässä, ja sosiaalidemokraatit hävisivät 1.5 prosenttia. Näyttö presidentinvaalien yhteydestä muihin oli löyhänlainen.

Ennen tulevat presidenttiehdokkaat menivät Suomen Pankkiin kasvamaan korkoa, ottivat etäisyyttä päivänpolitiikassa ryvettymisestä. Hoitaako Luxemburg ja Euroopan investointipankki saman?

– En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että nyt olisi kauhean viisasta olla syrjässä ja ottaa etäisyyttä. Siellä tosin pysyy eurooppalaisesta politiikasta ajan tasalla, näkee ja kuulee.

– Sieltä näkee kirkkaammin sen, mitä nimitän suomalaiseksi elämänmuodoksi. Olen entistä vakuuttuneempi, että siinä on hurjia vahvuuksia. Miten Suomi, jossa ei ole pääomaa, ei väkeä, vaan väärää kieltä väärässä paikassa, on voinut menestyä näin hyvin? Vastauksen täytyy löytyä hengen puolelta.

– Suomessa on syvällä olevia asenteita, joista on hirmuinen hyöty suomalaisella yhteisölle: osaamisen kunnioittaminen, arvostaminen ja siihen pyrkiminen. Vastuuntunto, joka näkyy siviilielämässä ja työssä. Muutoin voidaan olla kuin ellun kanat, mutta viimekädessä asiat hoidetaan. Kovat koettelemukset ovat tehneet suomalaisista luovia selviytyjiä.

Jutustelu käy pitkän istunnon aikana aina vain lupsakammaksi. Niinistö kertoilee kaskuja hajamielisyydestään. Auton ratissa se saattaa aiheuttaa hurjaa ajanhukkaa, väärältä kaistalta joutuu kerran toisensa jälkeen ei-toivottuun suuntaan ja sitten myöhästyy, vaikka haluaisi olla ajoissa.

Urasuunnittelusta hän sanoo, ettei ole sitä harrastanut, koska kiinteät tavoitteet tekevät elämästä vankilan. Pitkäntähtäimen päämääristä vetäytyminen voi tosin olla itsesuojeluvaiston määräämä juttu. Itsesuojeluvaistoaan hän ei pidä kovin kehittyneenä.

Millaista paljonpuhuttu asketismisi on?

– Kai se on lähinnä sitä, että olosuhteet kuin olosuhteet passaa mulle. Välttämättömät edellytykset elämän puitteitten suhteen ovat vaatimattomat.

Mitä rullaluistelusta saa?

– Minulle se on helpoin tapa saavuttaa sellainen kunnon taso, jossa nautin kuntoilusta. Siinä oma voima välittyy suoraan kadun pintaan, se on ihmisen nopeimpia tapoja liikkua ilman monimutkaisia teknisiä apuvälineitä. Ei se ole vauhdin hurmaa, vaan liikkumisen mukavuutta.

Niinistö selvittää, että rullaluistellessa ei auta olla hajamielinen eikä luottaa siihen, ettei risteyksestä ketään tule. Se vaatii täyttä keskittymistä ja valppautta. Rullaluistelemalla hän näki kolmessa tunnissa Pekingistä enemmän kuin kolmena päivänä auton ikkunasta.

Eikö presidentinlinna ole kaikista maailman paikoista se, jossa eniten tarvitsee kumppania rinnalleen?

– Voi ihminen yksinkin olla. En osaa tätä oikein handikappina pitää. Onhan niitä ystäviä, joille puhua, sekä nais- että miesystäviä. En ole vaikenija, olen välillä vähän liiankin spontaani jakamaan murheitani. Se on ystäville joskus työlästä. Pyrin sitten olemaan vastavuoroisesti käytettävissä.

Jutut kertovat, että olet jo kumppanin löytänyt…

– Mistä päin, Niinistö kysyy innokkaasti.

…Brysselissä odottelisi kampanjavalttina esittäytymistä.

– Voi, voi, pieleen menee, puolivallaton sanoo haikeasti.

Arto Nybergin tv-ohjelman sanaleikin heittoon: kesäheila, Niinistö vastaa salamannopeasti: tavoite.

Paljastusten hetki

Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -eepoksessa on kysymyskaavake, jota käytettiin parikymmentä vuotta sitten kyllästymiseen asti. Kirjailijaneron laatima kysymyslitania on kamalan paljastava, amerikkalainen lehti Vanity Fair on ottanut sen käyttöönsä.

Se pitää esittää Sauli Niinistöllekin. Sen varjolla voi kysyä naiivimmin kuin ei muuten kehtaisi.

1. Mikä on täydellinen onni?

– Paradoksi. Minusta onneen kuuluu aina tietty epätäydellisyys.

2. Mikä on suurin pelkosi?

– Että läheisille tapahtuisi jotain.

3. Mikä ominaisuus herättää sinussa syvintä vastenmielisyyttä?

– En ole onnistunut kaikesta huolimatta tapaamaan ihmistä, joka olisi läpeensä paha. En sittenkään.

4. Kuka elossa oleva ihminen saa suurimman ihailusi?

– Keskivertopuurtaja.

5. Mihin tuhlaavaisuutesi suuntautuu?

– Viimeisen tekniikan mukaisiin rullaluistimiin, jotka aina hankin. Tällä hetkellä käytössä on neljät – eri tarkoituksiin. Rullaluistimiin olen uhrannut paljon ja luistellut kymmenessä vuodessa noin 10 000 kilometriä.

6. Mikä matka on sinulle mieluisin?

– Matka mökille Suomusjärvellä, jossa perhe jo on.

7. Mitä hyvettä yliarvostetaan?

– Suomalaisittain varmaan vaatimattomuutta. Että se kaunistaisi. Siinä ei saisi liioitella.

8. Ketä elossa olevaa ihmistä halveksut?

– En tiedä sellaista absoluuttista totuutta kenestäkään, että rohkenisin halveksua. Lehtitietoihin pohjaten murhaajia ja pedofiilejä. Tietoinen hyväksikäyttäminen on vastenmielistä. Mutta voiko sairautta halveksua?

9. Mitä hokemaa käytät liian usein?

– Nyt on kiire!

10. Kuka tai mikä on elämäsi suurin rakkaus?

– Elämä itse, eikä vain oma elämäni.

11. Missä tai milloin olet onnellisimmillasi?

– Rauhallinen aamu, aurinko nousemassa, koko päivä aikaa – tietämättä mihin…Masentavaa sitten on, kun puolet aamupäivästä menee siihen, että sotkee paikat ja hukkaa tavaroita ja toinen puoli menee niiden hakemiseen. Eikä pääse minnekään.

12. Minkä lahjakkuuden toivoisit omaavasi?

– Musiikillisen, enemmän lahjakkuutta musiikin vastaanottamisen ja hiukan itsekin laulamiseen. Ihmiset, jotka osaavat soittaa ja laulaa, saavat siitä äärettömän tyydytyksen.

13. Mikä on mielentilasi nyt?

– Aika tasainen.

14. Jos voisit muuttaa yhden asian tai tapahtuman perhehistoriassasi, mikä se olisi?

– Tämä on vähän liiankin ilmiselvää…

15. Mitä pidät suurimpana saavutuksenasi?

– Että on tässä ja nyt, asiat tälläkin mallilla. Suhde poikiin on asia, josta alle puolet on minun saavutustani, yli puolet heidän.

16. Mitä omistamaasi arvostat eniten?

– Luulen, että se on jokin kooste menneestä. Välillä on ollut suuria vaikeuksia heittää tavaroita pois. Kovaa oli muuttaa omakotitalosta Salosta vuonna 2003 – valita 20 vuoden asumisen jälkeen, mitä säilyttää, mitä ei.

17. Mikä on kohtaloista julmin?

– Jotenkin tuntuu, että pahasti väärin tehneen ihmisen kohtalo on kurjin. Itsensä hyväksymättömyys ja syyllisyys.

18. Mikä on mieliammattisi?

– Kaikki joissa olen ollut – ja moni muu.

19. Mikä on leimallisin luonteenpiirteesi?

– Kai se tietty vikkelyys on.

20. Mitä arvostat miehessä eniten?

– Luotettavuutta, syvää ystävyyttä.

21. Mitä arvostat naisessa eniten?

– Intohimoisen syvää ystävyyttä.

22. Mitä arvostat ystävissäsi eniten?

– Voi ketku, kun menin vastaamaan jo edellisissä! Miehisyyttä ja naisellisuutta ystävyydessä, avoimuutta.

23. Ketkä ovat sankareitasi oikeassa elämässä?

– Tavalliset puurtajat, jotka pitävät systeemin pystyssä.

24. Mistä et pidä lainkaan?

– Odottamisesta, oli kyse vihreiden valojen tai minkä tahansa odottelu.

25. Miten haluaisit kuolla?

– Hiljaa, ei teatraalisesti, vaan tyynesti ja vakuuttuneena, että läheisillä on hyvin.

26. Mottosi?

– Toivosta voi tehdä totta.

Tehdään kotiinlähdöstä totta. Vartin kuluttua Niinistö soittaa. Että arvaa missä hän on, kun piti päästä Katajanokalta Espooseen? No, Kalliossa!

Kyse ei ole siitä, että hän olisi valinnut väärän kaistan, sen josta voi kääntyä vain oikealla eikä vasemmalle, kuten olisi pitänyt.

Presidentinlinnan nurkalla hän valitsi väärän sillan.

Julkaistu: 24.8.2018