Sauli Niinistö nosti esiin huomion, jota ei kannata ylenkatsoa – mitä Suomi tekee sitten, kun sota joskus päättyy?
Kun sota joskus päättyy, edessä on kysymys: miten rakentaa tulevaisuutta, kun vieressä pysyy arvaamaton itänaapuri? Yhteydenpito ei ole hyväksyntää, mutta täydellisessä hiljaisuudessakin on omat riskinsä, pohtii Avun päätoimittaja Samuel Savolainen.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on käytännössä katkaissut suhteet idän ja lännen välillä. Hyvästä syystä. Silti, Venäjä ei ole katoamassa mihinkään. Kuten presidentti Sauli Niinistö toteaa Apu-lehden haastattelussa: siinä se on ja pysyy.
Suomi teki selkeän valinnan sodan alettua. Suomi liittyi Natoon, tiivisti puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, ja nyt tasavallan presidentti Alexander Stubb pitää tiheästi yhteyttä Donald Trumpiin. Suomi on asemoitunut osaksi länttä.
Vaikka se ei ole vielä näköpiirissä: mitä sitten, kun sota joskus – ja toivottavasti mahdollisimman pian – päättyy?
Se on iso kysymys, josta puhutaan vähän.
”Liikkumavara ja puheyhteys voivat olla arvokas osa vaikuttamista. Niitä ei välttämättä kannattaisi jättää käyttämättä.”
Niinistö toteaa merkittävän asian, jota ei kannata sivuuttaa: jos yhteydenpidosta tulee tabu, siinäkin on omat riskinsä.
Se on muistutus siitä, että liikkumavara ja puheyhteys voivat olla arvokas osa vaikuttamista. Niitä ei välttämättä kannattaisi jättää käyttämättä.
Niinistön sanoista herää myös hienovarainen kysymys: miten järkevää on, että suomalaisessa ulkopolitiikassa on asemoiduttu Venäjä-keskustelussa lähes yksinomaan tiukaksi ja kärkkääksi ääneksi?
”Yhteydenpito ei tarkoita hyväksyntää.”
Maailma muuttuu, maantiede ei. Venäjä on ja pysyy paikallaan Suomen rajanaapurina – nyt ja tulevaisuudessa.
Yhteydenpito ei tarkoita hyväksyntää. Mutta jos jää kaikesta keskustelusta sivuun, vaarana on, ettei Suomea kuulla, kun sillä on merkitystä.
Tulevaisuudessa ei ole juuri varmoja asioita näköpiirissä. Se kuitenkin tiedetään, että maailma jatkaa muuttumistaan. Eikä se muutu aina toivomaamme suuntaan.
Valita kuitenkin voi, että mihin pyrkii. Haluaako katsoa sivusta? Vai yrittääkö olla mukana vaikuttamassa siihen, mihin suuntaan ollaan menossa?
