Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Tositelevision liimaamat

”Hän sanoi, että olette sopineet tästä edellisessä elämässä” – Sauli Koskista ja Sergey Hilmania yhdistää rakkaus miehiin ja bilettämiseen

Tositelevision kautta tunnetuksi tulleet Sauli Koskinen ja Sergey Hilman tutustuivat toisiinsa mikrofonin äärellä kolme vuotta sitten. He ovat toistensa parhaimmat kannustajat kateutta tulvivalla alalla.

11.9.2025 Apu
Kuuntele artikkeli · 9.27

Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai artikkelin lopussa olevalla lomakkeella.

Kylmät väreet menivät läpi Sauli Koskisen kehon. Hän oli viettämässä uutta vuotta ystävänsä Sergey Hilmanin kanssa Berliinissä. Oli juuri selvinnyt, että tositelevisio-ohjelmien kautta tunnetuksi tullut kaksikko on asunut aikoinaan saman pienen kadun varrella, tismalleen samassa talossa miljoonakaupunki Los Angelesissa.

Heidän kotinsa olivat jopa samassa kerroksessa, mutta sentään eri aikana. Koskinen asui talossa silloisen kumppaninsa kanssa. Hilman muutti taloon muutama vuosi myöhemmin niin ikään silloisen kumppaninsa luokse.

Koskinen ja Hilman alkoivat vertailla valokuviaan talosta, jonka katolla oli allasalue.

– Meillä on tyyliin samanlaiset kuvat sieltä poolilta, mutta siinä on joku kolme vuotta väliä, vuoden 2007 Big Brother -ohjelman voittanut Koskinen ihmettelee.

Yhteistä The Real Guys -podcastia vuodesta 2022 lähtien tehneen parivaljakon kuuntelija arveli, että tällainen ei voi olla sattumaa, vaan tähtiin kirjoitettu juttu.

– Hän sanoi, että olette sopineet tästä edellisessä elämässä, Hilman muistaa.

Sellaiselta heidän ystävyytensä vähän tuntuukin. Niin hyvin he ovat tulleet toistensa kanssa juttuun alusta lähtien.

– Me tutustuimme mikin äärellä, ystävyys syntyi studiossa, Hilman paljastaa.

Opiskelin kieltä Seiskan kautta.

Sauli Koskinen oli Sergey Hilmanille tuttu lähinnä lööpeistä. Sitten Hilman keksi pyytää Koskista kokeilemaan yhteisen podcastin tekemistä. Koskinen innostui ajatuksesta heti, sillä hän oli ehtinyt jo aiemmin miettiä, että ääniohjelmien tekeminen voisi olla kiehtovaa.

Hilman muistaa, että häntä jännitti astua samaan studioon Koskisen kanssa.

– Sauli on kuitenkin suomalainen superstara, Hilman huomauttaa.

– Herranjumala, Koskinen huokaisee.

– Eikö oikeasti! Kun muutin Suomeen vuonna 2012, niin en puhunut kieltä ollenkaan, vaan opiskelin kieltä Seiskan kautta. Isäpuoleni aina tilasi sitä. Olin, että wou, mikä kaaos. Sieltä jo muistan Saulin.

Jännitys oli kuitenkin turhaa. Hilmanin mielestä Koskinen oli ”aivan yhtä ihana” todellisuudessa kuin lehtien palstoilla.

Sergey Hilman nousi Suomen viihdemaailman pinnalle kolme vuotta sitten Rakkauden seikkailu -ohjelmasta. Sieltä Koskinenkin hänet bongasi.

Sergey Hilman ja Sauli Koskinen ystävystyivät kolme vuotta sitten.

Tositelevisio-ohjelmat ovat nykyään yksi liima ystävysten välillä. Toisen kanssa on turvallista olla, kun he ovat molemmat kokeneet suunnilleen samat ohjelmat. He tietävät, miten viihdetähtenä oleminen on – ja minkälaisia otsikoita se voi aiheuttaa. Koskinen on ollut julkisuudessa jo 18 vuoden ajan, ja osaa nauraa otsikoille. Esimerkki on auttanut Hilmania. Hän kokee, ettei ole ystävänsä leppoisan asenteen ansiosta itsekään enää niin herkkä lööpeille tai keskustelupalstojen kommenteille.

Hilman tietää olevansa houkutteleva kohde nettikiusaajille – hän on syntynyt Venäjällä, homo ja hänelle on tehty kauneusleikkauksia.

– Siinä on koko lottorivi, hän nauraa.

Se Hilmania ei haittaa, jos joku yrittää alentaa häntä käyttämällä lyömäaseena hänen taustaansa rakkausrealityn tähtenä.

– Rakastan heittää bensaa liekkeihin. Sanon aina, että olen D-luokan julkkis, eikä mulla ole mitään ongelmaa sen asian kanssa.

Rakkaus miehiin, rakkaus bilettämiseen.

Koskinen ja Hilman ihmettelevät, ovatko he tosiaan tunteneet toisensa vain hieman vajaan kolmen vuoden ajan. Siihen mahtuu melkein 150 yhteistä podcastjaksoa, ulkomaanmatkoja, yhteisiä bileitä ja urheiluhetkiä, arkista olemista ja toisesta huolehtimista.

– Olin juuri viikon kipeänä ja Sergey toi mulle ison kassillisen ruokaa ja särkylääkkeitä ja kaikkea oven taakse. Se kertoo hänestä aika paljon, Koskinen kertoo esimerkin.

Mikä heitä oikein yhdistää?

– Miehet, Koskinen vastaa heti ja räjähtää nauruun Hilmanin kanssa.

– Rakkaus miehiin, rakkaus bilettämiseen. Siis kukaan ei enää biletä! Me tuetaan pienyrittäjää baarin puolella. Me rakastetaan käydä ulkona – ei puhuta mistään ryyppäämisestä vaan ulkona käymisestä. On ihanaa käydä reissuissa, on ihanaa ottaa aurinkoa, on ihanaa ottaa se päivän margarita – ei se pitsa vaan se drinkki – jossain altaalla, Hilman täydentää.

– Parasta on olla hotellihuoneessa Sergeyn kanssa, ehkä siihen muutama drinksu, makoilla vaan sängyssä ja jauhaa paskaa, Koskinen lisää.

Sauli Koskinen suhtautuu lööppeihin kevyemmin kuin Sergey Hilman.

Ihan samasta puusta veistettyjä Hilman ja Koskinen eivät kuitenkaan ole. Jos pitäisi valita, menisikö jonkun superstaran konserttiin vai metsään teltan kanssa, Hilman valitsisi ensimmäisen, Koskinen jälkimmäisen.

Hilman on kuitenkin suostunut siihen, että lähtee pari vuotta sitten eräoppaaksi kouluttautuneen Koskisen kanssa eräilemään kansallispuistoon.

– Hei tutustuin nyt yhteen ihanaan miljonääriin, kenellä on villa siellä. Jos me päätetään se retki sinne villaan? Hilman ehdottaa.

– Yksi yö pitää kyllä ainakin sitten nukkua teltassa, Koskinen sanoo.

Siitä ei kuitenkaan ole epäilystäkään, etteikö Hilman pärjäisi luonnon keskellä. Hän vietti 33 päivää viidakossa, kun oli kilpailemassa Selviytyjät-ohjelmassa pari vuotta sitten.

– Pystyn mihin vain. Olin partiossakin päivän, kun siellä oli niin hyvät ruuat.

Kaikki julkkikset ovat nykyään niin mediakoulutettuja, se on niin tylsää!

Hilman on myös suorapuheisempi kuin Koskinen. Hän ei pyöristele sanojensa kulmia, vaan täräyttää asiat pöytään niin kuin hän ne kokee. Se aiheuttaa joskus väärinymmärryksiä, mutta se voi olla myös hänen suosionsa salaisuus. Hilman tietää, että ihmiset haluavat kuulla rehellisiä mielipiteitä mieluummin kuin ympäripyöreää höttöä.

– Kaikki julkkikset ovat nykyään niin mediakoulutettuja, se on niin tylsää!

Siksi kaksikko ei säästele itseään – eikä toisiaan – yhteisessä podcastissaan. He puhuvat esimerkiksi siitä, miten rajua palautetta ”homomaailmassa” voi saada.

– Mulle sanotaan koko ajan, että sä et oo enää tota, sä et oo enää tätä. Mulle on sanottu, että ”sä olet käyttökelvoton” sen jälkeen, kun olen täyttänyt 27, Hilman kertoo.

Sergey Hilman ajattelee olevansa D-luokan julkkis.
Sauli Koskinen on kouluttautunut eräoppaaksi ja personal traineriksi.

Tuollaiset tilanteet ovat juuri niitä hetkiä, joina Hilman ja Koskinen soittavat toisilleen purkaakseen sydäntään. He tietävät, että toinen tukee aina.

Ystävykset osaavat arvostaa toisiaan ja myös toistensa työtä. He eivät voisi ikinä puukottaa toisiaan selkään, vaan ovat eturivissä kannustamassa toisiaan.

He ovat huomanneet, ettei sellainen ole itsestään selvää viihdealalla, missä kavereidenkin päältä kävellään herkästi, jos se vie omalla uralla eteenpäin.

Hilman ja Koskinen ovat kohdanneet alalla myös kateutta.

– Sitä pitää työstää terapeutin kanssa, eikä silleen, että purkaa sitä myrkkyä häneen, kenellä menee vähän paremmin, Hilman sanoo.

Sitten olin, että mitä vittua, todellakin menen!

Syyskuussa Hilman ja Koskinen nähdään jälleen televisiossa, Hilman Petollisissa ja Koskinen The Box Suomi -uutuusohjelmassa.

Koskinen mietti välillä, ettei osallistu enää mihinkään ohjelmaan, sillä hän kokee olleensa jo niin monessa mukana.

– Sitten olin, että mitä vittua, todellakin menen! Ne ovat niin siistejä kokemuksia. Olen kilpailuhenkinen ihminen, mä rakastan niitä, hän kertoo.

– Mieti, kun joku on rakentanut sellaisia kokonaisia Disneylandejä sinua varten ja pääset leikkimään siellä, Hilman lisää.

Sauli Koskinen

  • Ikä: 40.
  • Ura: Mediapersoona, personal trainer ja eräopas.
  • Ajankohtaista: The Real Guys -podcast ilmestyy maanantaisin Podimossa, mukana The Box Suomi -uutuusohjelmassa.

Sergey Hilman

  • Ikä: 31.
  • Ura: Mediapersoona.
  • Ajankohtaista: The Real Guys -podcast ilmestyy maanantaisin Podimossa, mukana Petolliset-ohjelman uudella kaudella.
Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt