
Aikoinaan BB-ohjelmasta tutuksi tullut Sauli Koskinen, 27, elämä muuttui monelta osin, kun hän alkoi seurustella maailmantähti Adam Lambertin kanssa. Nykyään Los Angelesissa viihtyvä Sauli on viettänyt nyt reilun viikon Suomessa.
- Kyllä välillä, kun pysähtyy miettimään, mitä vaikka viimeiseen kuuteen vuoteen on mahtunut, niin tuntuuhan se epätodelliselta. Toisaalta elän monelta osin Los Angelesissa hyvin tavallista elämää. Käyn lenkillä, teen ruokaa ja tykkään käydä myös kävellen ruokakaupassa ja kannan myös kauppakassini itse kotiin. En minä siellä millään limusiinilla ajele.
Suomessa Sauli on edistänyt luotsaamansa lifestyle-ohjelman kuvauksia. Hyvänmielen tv-sarjassa Sauli haastattelee Los Angelesissa asuvia suomalaisia. Kuvaukset alkavat Los Angelesissa heti huhtikuun alussa.
Vaikka Sauli käy mielellään Suomessa, välillä ahdistaa.
- Tätä on ikävä sanoa, mutta Losissa kuljen enemmän rinta rottingilla, sillä eihän minua siellä kukaan tunne. Suomessa mietin joskus, että jaksanko kävellä täyden kauppakeskuksen läpi. Mietin välillä täällä kulkiessa reittejä, ettei tarvitsisi olla huomion keskipisteenä. Mutta kaikissa asioissa on varjopuolensa, sympaattinen Sauli kertoi tänään Kampin Memphis-ravintolan syntymäpäiväjuhlissa.
Los Angelesiin Sauli palaa maaliskuun lopussa. Adam Lambert konsertoi Suomessa 22.3