Saukko on sympaattinen vedessä lutraaja ja mahdollinen ratkaisu minkkiongelmaan
Saukon tieteellinen nimi Lutra lutra tuo mieleen vedessä polskimisen. Se onkin tämän älykkään ja sympaattisen näätäeläimen lempipuuhaa. Paras mahdollisuus nähdä saukko on talvisella, osittain jäätyneellä koskella.
Saukko oli minulle pitkään pelkkä haavekuva tai korkeintaan havaitsemiani liukumisjälkiä lumisen kosken partaalla. Vaikka olen retkeillyt luonnossa pienestä pitäen, minulta meni pari vuosikymmentä, ennen kuin pääsin näkemään otuksen ilmielävänä.
Oli helmikuinen kylmä, mutta aurinkoinen pakkaspäivä. Tähyilin joutsenia Muoniossa Kutunivan äärellä. Tässä luonnonkauniissa paikassa Jerisjärvi laskee viereiseen Törmäslommollampeen ja muodostaa nopeasti virtaavan joenkohdan, nivan, joka pysyy sulana kovimmillakin pakkasilla.
Tässä luonnonkauniissa paikassa muodostuu nopeasti virtaava joenkohta, niva, joka pysyy sulana kovimmillakin pakkasilla.
Saukko sukeltaa höyryävään jokeen
Yhtäkkiä näin liikettä järven jäällä. Suippo, näätämäinen hahmo juoksi kohti nivaa taustallaan majesteetillinen metsä-Lapin maisema kynttiläkuusineen ja tuntureineen. Eläin pulahti jään reunalta veteen. Ehdin ajatella, että nyt tilaisuuteni on koittanut, ja ampaisin juoksuun. Puskin eteenpäin umpihangessa henki kurkussa.
Pulssini tuskin ehti laskea alle kahdensadan, kun viiksiniekka nousi jään reunalle simpukka suussaan. Etäisyyteni otukseen oli arviolta vain kymmenisen metriä. Sain kelpo kuvat.
Koska mökkimme sijaitsi Kutunivan äärellä, näimme saukon hiihtolomaviikkomme aikana useita kertoja. Se sai meiltä nimekseen Saara. Kyseessä on varsinainen naisoletettu, emmehän me todellakaan tiedä kyseisen yksilön sukupuolta. Yhtä hyvin se voisi olla vaikka Sami.
Seurasimme, kun Saaraksi nimetty saukko juoksenteli ja liukui lumisilla töyräillä. Se sukelsi tuon tuosta pakkasessa höyryävään jokeen. Pääsimme seuraamaan otuksen edesottamuksia suoraan mökin ikkunasta.
Kirpeä pakkasaamu valkenee Muonion Kutunivalla. Paikka pysyy sulana ympäri vuoden.
Saukko on edelleen rauhoitettu
Saukko on vähälukuinen riistaeläin, joka on rauhoitettu. Sen kanta on kaksinkertaistunut parina viime vuosikymmenenä. Samalla laji on levittäytynyt uudelleen etelässä, lännessä ja pohjoisessa alueille, joilta se oli aiemmin hävinnyt.
Etenkin Järvi-Suomen vahvimpien alueiden ulkopuolella saukkokanta on kasvustaan huolimatta edelleen sen verran heikko, ettei sen metsästys ei ole edelleenkään sallittua.
Olen kuullut muilta luontokuvaajilta ja retkeilijöiltä huhupuheita, joiden mukaan saukko olisi voimakkaasti yleistynyt viime vuosina. Varmasti metsästyksen vähenemisen ja ympäristön puhdistumisen ansiosta saukot ovat alkaneet palailla entisille elinalueilleen, mutta ei eläintä edelleenkään yleiseksi voi sanoa.
Ennen vanhaan saukon luultiin olevan haitaksi kalakannoille, mutta käsitys oli väärä.
Saukon ravinto on paljon muutakin kuin kalaa
Vaikutelma saukon yleisyydestä saattaa johtua siitä, että luontokuvaus on harrastuksena lisääntynyt viime vuosina. Tarkkailevia silmäpareja on enemmän ja havainnot leviävät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.
Ennen vanhaan saukon luultiin olevan haitaksi kalakannoille. Tämäkin käsitys oli harhainen, sillä saukkoja on mitättömän vähän verrattuna kalojen määrään. Lisäksi saukot syövät paljon muutakin kuin kalaa, esimerkiksi rapuja, sammakoita, simpukoita, piisameita, vesimyyriä sekä lintujen munia ja poikasia. Pedon menu on monipuolinen, mutta kaloissa se keskittyy yleisimpiin lajeihin, eikä harrasta mitään fine diningia.
Yli sata vuotta sitten metsästys tuhosi saukkokannan perusteellisesti. 1910-luvulla Suomessa saatiin enää alle sata saukonnahkaa aiemmin niin tuottoisasta turkiseläimestä.
Vuosikymmenien saatossa saukko oli välillä rauhoitettu ja välillä rauhoitus purettiin. Saukko on nauttinut lain suojaa nyt vuodesta 1996.
Nykyisin saukkoja elää kaikkialla Euroopassa, paitsi Islannissa ja Välimeren saarilla. Metsästys ei ole enää niille sellainen uhka kuin takavuosina, mutta ympäristömyrkyt ovat haitanneet niiden lisääntymistä. Saukko on vesistöjen huippupeto, joka häärii ravintoketjun ylimmällä portaalla. Muihin eläimiin kertyneet myrkyt vaikuttavat siis erityisesti saukkojen terveyteen.
Saukko voi kiintyä ihmiseen
Yleensä saukosta ei näy hännänpäätäkään. Ainoa merkki siitä ovat joen rantatöyräillä olevat 15–20 sentin levyiset liukuraidat, jotka päättyvät avantoon tai muuhun sulapaikkaan. Saukko pysyttelee suurimman osan valoisasta ajasta näkymättömissä.
Saukko on älykäs ja puuhakas eläin. Se myös saattaa kesyyntyä täysin. Jotkin poikasena huostaan otetut saukot ovat kiintyneet hoitajiinsa loppuiäkseen.
Saukon pesä on joen tai järven rannassa kannon tai puun juuren alla oleva kolo, jonne kuljetaan veden alta. Saukon lisääntymisestä ja pesimisestä tiedetään varsin vähän.
Saukko on sopeutunut erinomaisesti vesielämään. Sen ruumiin pituus on noin 60 sentistä lähes metriin ja paino reilut kymmenen kiloa. Se parittelee mihin aikaan vuodesta tahansa, Suomen kylmässä ilmastossa useimmiten kuitenkin keväällä. Parin kuukauden kantoajan jälkeen naaras synnyttää kesän alkajaisiksi 1–5 poikasta.
Saukko on vieraslaji minkin luontainen kilpailija ja vihollinen.
Saukon reviiri on jopa sata neliökilometriä
Saukot voivat elää eläintarhassa jopa yli kymmenvuotiaiksi, mutta vapaina luonnossa niiden elämä jää yleensä muutamaan vuoteen.
Saukon elämä on kokonaan sidoksissa veteen. Se on taitava uimari, mutta ei pysty itse tekemään avantoa jäähän. Siksi se valitsee reviirinsä sillä perusteella, että avoveteen pääsee pulahtamaan kovassakin pakkasessa.
Saukkokoiraan reviiri voi olla laajuudeltaan jopa sata neliökilometriä, ja yhden koiraan reviirille mahtuu useita naaraiden reviirejä. Saukkokoiras merkitsee reviirinsä ulostamalla ja karkottaa alueelle ilmestyvät vieraat urokset.
Saukko on toisen näätäeläimen, vieraslaji minkin luontainen kilpailija ja vihollinen. Kun saukot jollain alueella lisääntyvät, minkit vähenevät.
Euroopan alkuperäislaji saukko on Pohjois-Amerikasta lähtöisin olevaa minkkiä isompi ja sitä parempi uimari. Aina ei sentään ole niin, että Amerikassa olisi kaikki suurempaa.
