Satu Hassi todisti suomalaisten öykkäröintiä ulkomailla: ”Tunsin myötähäpeää”

Lapsuuteni sitkein haave oli tulla kuuluisaksi tutkijaksi. Ihailin fyysikko Marie Curieta ja halusin keksiä hänen laillaan jotain uraauurtavaa.

Teini-iässä ihailin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaania. Se mullisti maailmankuvani. Teos sai minut ymmärtämään, miten paljon ihmisen elämään vaikuttaa pelkästään se, mihin hän sattuu syntymään.

Teini-iässä inhosin erityisesti kaikenlaista teeskentelyä. En voinut sietää teennäisiä hymyjä valokuvissa, makeilua opettajien edessä tai sitä, että oltiin mielin kielin inhottavien, mutta valtaa omaavien tyyppien edessä.

Viimeksi nauroin makeasti Donald Trump -imitaatiolle. Trump ilmoitti, että hän olisi kyllä luonut maailman nopeammin ja paremmin kuin jumala.

Liikutun yleensä kyyneliin lasten esiintymisistä ja joskus muistakin taide-elämyksistä. En ole mikään superliikuttuja.

Vihaan sydämeni pohjasta sitä, kun tietämättömyyden varassa julistetaan suureen ääneen moneen kertaan kumottuja höpöhöpö-väitteitä.

Viimeksi rakastuin saaristomaisemaan Merikarvian edustalla. Isoäitini on kotoisin Merikarvialta ja minulla on siellä nykyisin mökki.

En enää rakasta liharuokia ja makeita kakkuja. Makeista ruoista tulee useimmiten vain huono olo. Lihansyöntiä olen vähentänyt radikaalisti, koska lihan tuotannon ilmastojalanjälki on niin suuri.

Kateellisena katson, kun musikaalinen ihminen esiintyy. Kun tyttäreni halusivat hauskuuttaa teini-iässä kavereitaan, pyysivät he minua laulamaan.

Häpeän syvästi suomalaisten öykkäröintiä ulkomailla. Kerran olin Tallinnassa illallisella ja naapuripöydässä istui pariskunta pieni itkevä lapsi mukanaan. Humalassa ollut suomalaismies alkoi möykkäämään, että lapsi häiritsee häntä. Tunsin myötähäpeää.

Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, koska olin huolimaton. Iskin vasaralla sormeeni kesämökin kattoa korjatessani. EU-parlamentin lääkäri kysyi, olenko parisuhdeväkivallan uhri.

Ystäväni ihmettelevät energisyyttäni ja aikaansaavuuttani. Itsestäni tuntuu silti monesti, etten kerkeä tekemään puoltakaan siitä, mitä haluaisin.

Sukurasitteeni on taipumus liialliseen rehkimiseen. Isänisäni oli rutiköyhä torpan poika, joka lähti kymmenvuotiaana maailmalle etsimään onneaan ja päätyi erinäisten vaiheiden jälkeen suuren talon isännäksi. Hänenkin elämänsä oli aikamoista pakertamista.

Harkitsin avioeroa, ja yli 40 vuotta sitten sellaisen otinkin, kun puolisoni halusi muuttaa minut toiseksi ihmiseksi kuin olen.

Hermoni menevät, kun samoja typeriä ilmastonmuutokseen liittyviä valheita toistetaan miljoonannen kerran. Ihmiskunnan tulevaisuutta ajatellessani horjun optimismin ja epätoivon välillä.

Ennen oli paremmin ainakin… Ei juuri mikään. Kyseessä on mielestäni myytti, joka johtuu siitä, että ajalla on tapana kullata muistot.

Suomen olisi jo aika luopua rasismista. Tällä hetkellä ihmisen, jolla on vierasperäinen nimi, on vaikeaa saada koulutustaan vastaavaa työtä – tai työtä ylipäätään.

Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, voisin kokeilla, sillä uskoisin sen olevan vaaratonta. Syöpäleikkauksen vaihtoehdoksi en sitä kuitenkaan kelpuuttaisi.

Jos olisin mies, en varmaankaan pystyisi kirjoittamaan yhtä mielenkiintoisia, monipuolisia ja avoimia muistelmia elämästä poliitikkona kuin tuore elämäkertani Uhma ja intohimo.

Annoin viimeksi lahjaksi omatekoista yrttisuolaa kylään mennessäni.

Luulin itsestäni liikoja, kun kuvittelin 1990-luvun alussa uutena kansanedustajana onnistuvani puhumaan eduskunnan ilmastonsuojelun puolelle pelkin asia-argumentein.

Satu Hassin elämäkerta Uhma ja intohimo (Siltala) julkaistiin maaliskuuta 2025.