Sateenkaari ei tule Suviseuroihin yhteisön ulkopuolelta, se on ollut siellä aina – Mutta nyt siitä halutaan puhua
Hiljaisuuden aika on ohi. Aktivistiryhmä Tarratoimikunta vie tänäkin vuonna keskustelun seksuaalivähemmistöjen oikeuksista Suviseuroille – paikkaan, jossa se on totuttu vaientamaan.
Kun Helsinki-Pride ja Lopella järjestettävät Suviseurat osuvat samalle viikonlopulle, kaksi todellisuutta törmää.
Helsingissä juhlitaan ihmisoikeuksia: seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta, yhdenvertaisuutta ja niitä, joiden ääni on historiassa vaiennettu. Lopella sama ääni yritetään vaientaa, edelleen.
Suviseurat kokoavat vuosittain kymmeniä tuhansia vanhoillislestadiolaisia yhteen. Se on monelle rakas ja tärkeä yhteisö. Mutta se on myös yhteisö, jossa moni oppii jo lapsena, että seksuaalivähemmistöön kuuluminen on syntiä.
Tarratoimikunta, ryhmä lestadiolaistaustaisia aktivisteja, aikoo jakaa edellisen vuoden tapaan Suviseuroilla tarroja, joissa puututaan liikkeen ehkäisykieltoon ja seksuaalivähemmistöjen kohteluun.
Yksi tarroista kuvaa sateenkaarilippupaitaan pukeutunutta vanhusta rollaattorin kanssa. Taustalla näkyy ”vanhusten lepopaikka”, joka on Suviseuroilla sijaitseva lepoteltta. Teksti kuuluu: Meitä on ollut aina.
Viesti on yksinkertainen: sateenkaari ei tule yhteisöön ulkopuolelta. Se on ollut siellä koko ajan, sen olemassaoloa ei vain ole hyväksytty.
Vanhoillislestadiolainen sanomalehti Päivämies julkaisi Instagram-tilillään Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK) asettamat uudet ohjeet, jotka koskevat Suviseuroja. Ne kieltävät "muun kuin järjestävän tahon sanoman levittämisen" Suviseurojen alueella. Tarratoimikunnan mielestä ohje on suunnattu sitä vastaan. Pyrkimyksenä on vaientaa tarrojen esiin tuomat äänet ja niiden herättämä julkinen kiinnostus.
”Helsingissä juhlitaan ihmisoikeuksia: seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta, yhdenvertaisuutta ja niitä, joiden ääni on historiassa vaiennettu. Lopella sama ääni yritetään vaientaa, edelleen.”
Hiljaisuuden aika on ohi. Nyt keskustelu ihmisoikeuksista nousee esiin sielläkin, missä sitä on totuttu välttelemään. Ja vaikka puhujat vastustaisivatkin tasavertaisuutta, se on silti puhetta siitä, mistä ennen vaiettiin.
Tarratoimikunnan viesti ei ole hyökkäys uskontoa vastaan. Se on puheenvuoro niiden äänten puolesta, jotka ovat syntyneet ja kasvaneet uskonnollisissa yhteisöissä, mutta joita ei ole hyväksytty kokonaisina. Heiltä on vaadittu sopeutumista, ahtaaseen muottiin asettumista tai jopa ”paranemista”.
Pride on ylpeyttä olla oma itsensä, sen häpeän vastustamista, jota seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat kautta aikojen kokeneet.
