Apu

Sarjakuvataiteilija Juba Tuomola: "En ole oppinut miehen ja naisen välisestä suhteesta juuri mitään"



Sarjakuvataiteilija Juba Tuomola: "En ole oppinut miehen ja naisen välisestä suhteesta juuri mitään"

Viivin ja Wagnerin luonut Jussi "Juba" Tuomola kertoo, mitä on 52 ikävuotensa aikana oppinut.
Teksti Leena Raivio
Kuvat Lehtikuva

"Mottoni on kirjailija Charles Bukowskilta: Don’t try, älä yritä. Sen voisi suomentaa myös: Älä pakota. Jos jotakin ideaa yrittää pakottaa, väkisin tekeminen kostautuu. Kun huomaan, että työ ei edisty, lähden vaikka kävelylle. Alitajunta tekee työtä. Kun tein lastensarjakuvaa, yritin väkisin saada tarinaa siihen suuntaan kuin halusin. Se vaan ei mennyt. Piti keskeyttää. Mutta tarina neuvoi, kun suostuin kuuntelemaan. Sen nimeksi tuli Elävien luiden laakso, ja se ilmestyy elokuussa.

Turun yliopistossa luin ranskaa ja englantia. Muutama vuosi sitten opiskelin taidekouluissa Firenzessä ja Barcelonassa – halusin oppia piirtämään realistisemmin. Näissä klassisissa taidekouluissa piirrettiin alastonmallia monta tuntia päivässä ja opiskeltiin anatomiaa. Barcelonassa opin, miten muoto luodaan valolla ja varjolla – ei ääriviivoilla, kuten sarjakuvissa.

Olen piirtänyt yli 18 000 sikaa: Tänä kesänä ylittyi kuudentuhannen Viivi ja Wagner -sarjakuvan raja. Kun joka sarjakuvassa on kolme ruutua ja joka ruudussa yksi sika, päästään 18 000 rajan yli. Joten ainakin tämän sian olen oppinut piirtämään.

Sarjakuvan tekeminen on minulle tunnelaji. Pystyn menemään niiden hahmojen nahkaan, joita piirrän. Niistä tulee eläviä, ja niihin on helppo samaistua. Pääsen Viiviä piirtäessä naisen pään sisään ja Wagneria piirtäessä sian pään sisään. Molemmissa on meikäläistä. Ehkä Viivissä on feminiinistä puoltani ja Wagnerissa sikamaista puoltani.

Vaikka piirrän parisuhdesarjakuvaa, en ole oppinut miehen ja naisen välisestä suhteesta juuri mitään. Ihmiset ovat kuitenkin enemmän yksilöitä kuin sukupuolia.

Huumori syntyy kärsimyksestä ja tuskasta. Jos pitää keksiä jotain hauskaa, se on harvoin humoristista. Mutta tukalasta tilanteesta voi vääntää huumoria. Se on ihmiskunnan selviytymiskeino.

Rakkauteen kuuluu toisen ymmärtäminen ja empatia. Ja se, että tahtoo toiselle hyvää. Itseäänkin täytyy rakastaa.

Jos ei rakasta itseään, hankala silloin on muitakaan rakastaa. Eikä pidä vaatia itseltään liikaa. Harjoittelen olemaan armollinen itselleni.

Kävin lapsena äidin kanssa kirkossa. Äiti tuli uskoon, kun olin 13-vuotias. Se oli minulle vähän huono hetki, koska olin pahimmassa murrosiässä. Myöhemmin liikuin kristillisissä opiskelijapiireissä.

Nykyään en käy kirkossa, mutta rukoilen ja meditoin.

Meditointi auttaa mielen tyyneyteen. Siitä on myös fyysistä hyötyä. Sen on tutkitusti todettu muuttavan aivoja.

Olin koukussa sokeriin. Jos minulla ei ollut mitään makeaa, lähdin ostamaan sitä, vaikka ulkona olisi myrskynnyt. Vieroitusoireita kesti kolme viikkoa, sitten helpotti. Nyt olen noudattanut yli kymmenen vuotta vähähiilihydraattista ruokavaliota. Iltapäivisin ei enää väsytä, ja nukun yöt hyvin. Sokerista eroon pääseminen on ollut minulle iso juttu.

Inhoan kiirettä. Minulla ei ole koskaan kiire. Olen yrittänyt järjestää elämäni niin, ettei sitä tulisikaan. Yritän elää tässä hetkessä ja olla liikaa miettimättä menneitä ja murehtimatta tulevia."

Julkaistu: 24.8.2018