Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Puheenaiheet

Sara Chafakin suuri suru: eno ja vaari kuolivat koronaan – itseltäkin laski työkyky yhdeksäksi kuukaudeksi

Itsekin koronan sairastanut Sara Chafak menetti lyhyessä ajassa kaksi sukulaistaan. Hänen enonsa kuoli koronaan vain 30-vuotiaana.

16.7.2021 Apu

Laulajana ja somevaikuttajana tunnettu Sara Chafak sairasti viime vuonna koronan Lontoossa.

– Menetin maku- ja hajuaistini melkein yhdeksäksi kuukaudeksi, mikä oli vähän kurjaa, sillä olen ammatiltani myös kokki ja rakastan ruokaa. Kaikki maistui pitkään samalta, Chafak kertoi Gant x Miss Suomi -muotinäytöksessä.

Hiljattain Chafak sai lisää huonoja uutisia, sillä hänen Marokossa asuvat enonsa ja vaarinsa kuolivat kaksi kuukautta sitten koronaan.

– Tämä on iso isku, vaikka sille ei vain voi mitään. Enoni oli vasta 30-vuotias. Heillä ei ollut vielä rokotuksia ja korona jylläsi Marokossa aika kovaa. Siskoni lentää tällä viikolla sinne hautajaisiin ja äitipuoleni on jo siellä.

Chafak on pitänyt yhtä jo yli kahden vuoden ajan Love Island -ohjelmasta tutun Jeffrey Lawmanin kanssa.

– Pidin seurustelusuhdetta pitkään hiljaiselossa, sillä takanani oli 13 vuoden mittainen parisuhde. En ole sellainen mimmi, että on heiloja siellä täällä. Haluan olla ensin ihan varma.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt