Puheenaiheet
Apu

Sanni Utriainen: Kisarajasta ei auta tehdä apinaa

Sanni Utriainen: Kisarajasta ei auta tehdä apinaa

Sanni Utriainen rikkoi 60 metrin rajapyykin Lappeenrannassa pari viikkoa sitten. Kalevan Kisoissa hän haki siihen parannusta ja MM-paikkaa, mutta jäi toiseksi tuloksella 57,59. SM-kultaa otti Oona Sormunen (58,11). Miksi nousu aikuisten huipulle on monelle lupaukselle niin vaikeaa – ja onko naisten keihäs jäämässä Suomessa marginaalilajiksi?
Teksti Susanna Luikku
Kuvat All Over Press

- Kyllä tämä kisa söi naista ja hapan maku jäi. Kun rajan haku pitkistyy, niin se mutkistuu. Mutta pitää vaan heittää eikä ajatella. Rajan tiedostaminen on eri asia kuin apinan tekeminen siitä selkään, tai käteen, Sanni Utriainen hymähtää Porissa.

Utriainen (ja osin myös mestari Oona Sormunen) on monessa mielessä esimerkki siitä, kuinka vaikeaa junioritähden voi ottaa lopulliset askeleet huipulle – ja kuinka moni pieni asia voi kasautua suuremmaksi ongelmaksi. Etenkin urheilijan korvien välissä.

Pitkäraajainen, puhtaasti heittävä ja hyvänä kilpailijana pidetty toisen polven keihäänheittäjä oli vuoden 2010 Ruotsi-ottelun voitosta lähtien yleisurheiluväelle se nimi, josta piti muutaman vuoden sisällä kasvaa Tiina Lillakin, Heli Rantasen, Mikaela Ingbergin ja kumppanien menestysseuraaja.

Ei helppo taakka kannettavaksi. Varsinkin kun keihäänheitto ei ole koskaan ollut mikään joka tytön harrastus, Suomen nykyilmapiirissä se on sitä entistä vähemmän ja lajin globaali kilpailu on nykyisin aivan eri luokkaa kuin 1980-90-luvulla. Yli 60 metriä heittää nykyisin lähes 30 naista ympäri maailmaa, heistä parhaat  yli 65-metrisiä.

Kun kehitys jäi polkemaan paikalleen ja viime kausi kokonaan välistä kyynärpäävamman vuoksi, vasta 24-vuotiasta Sanni Utriaista pidettiin menetettynä tapauksena. Kuitenkin monet keihäänheittäjät ovat parhaimmillaan vasta 30 ikävuoden lähestyessä, kuten naisten arvokisamitalistit ja vaikkapa Antti Ruuskasen esimerkki osoittavat.  

– Ei minulla ole enää juuri yhteistyökumppaneita. Omilla säästöillä, vanhempien rahapussilla ja nyt lainalla on menty, että pystyy keskittymään treenaamiseen kuten pitää, Utriainen kertaa.

– Jos tulee loukkaantumisia ja muuta takapakkia eikä heti pomppaa kansainväliselle huipulle, niin epäluuloa, -uskoa ja lopeta nyt jo -puhetta saa kyllä kuulla. On vain pakko uskoa, että muu ei lopulta merkitse kuin oma tekeminen, jääräpäisyys ja usko itseensä. Ei tätä voi tehdä muille tai seota muiden odotuksiin.

Tasa-arvon mallimaaksi itseään mainostavassa Suomessa ”lopeta jo” -puheet koskevat vuonna 2015 yhä käsittämättömästi eri tavoin naisia kuin miehiä. Ex-huippu-urheilijat Tiia Hautala ja Miia Strömmer kirjoittivat kokemuksistaan jo kymmenkunta vuotta sitten kirjan Vieläkös te urheilette?, ja asiaan on ottanut hiljan kantaa myös hiihtolegenda Siiri Rantanen, 90.

Ongelmaan on yleisurheilupiireissä herätty viime vuosina, muun muassa erityisillä tyttöprojekteilla, valmennusmetodien viilauksilla ja kokeneiden naismentorien värväämisellä. Mutta mikäli asenteiden olemassaoloa ei edes tunnusteta, niiden muuttaminen on hidasta ja vaikeaa.

- Suomessa jäi yksi sukupolvi naisheittäjiä välistä, niin se vain meni. Mutta itse lopetan sinä päivänä, kun ei ole enää intoa, paloa ja kiinnostusta, en yhtään aiemmin. Nyt lähdetään hakemaan rajaa Kuortaneelta ja unohdetaan tämä kisa, Sanni Utriainen kuittaa.

Julkaistu: 1.8.2015