
Sannan, 35, ura ei jousta lasten takia – ”Jos edellisenä päivänä on ollut keikka, en mene seuraavana päivänä lasten kanssa uimahalliin”
Toisen lapsen syntymän jälkeen Sanna Laitinen päätti satsata uraansa ja jättää kaiken muun vähemmälle. Hän suunnittelee ja budjetoi perheensä arjen, mutta lasten isä pyörittää sitä.
Missä lapsesi ovat, Sanna Laitiselta, 35, saatetaan kysyä, kun hän on työmatkalla. Tai jos perheen 4- ja 7-vuotiaat lapset ovat olleet väsyneitä, joku on saattanut väittää sen johtuvan äidin ikävästä.
Sannan arvostus äitinä olemiseen on korkea. Silti hän ei pidä siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen ajatellaan, että äiti on lapselle ensisijainen vanhempi – että on väärin, jos äiti on uransa takia usein kotoa pois.
Sanna tekee vuodessa noin sata työkeikkaa juontajana. Hän on yrityksensä ainoa työntekijä ja teki viime vuonna noin 120 000 euron liikevaihdon. Monet juontokeikat vaativat eri alojen tausta-aineistojen tankkaamista ja tarkkaa valmistautumista. Sanna on juontanut esimerkiksi ydinvoimaseminaaria.
